Tapahtumat

Jännittävä muodostelmakausi avattu – Marigold IceUnity aloitti vahvasti

28 lokakuun, 2018

Muodostelmaluistelun kilpailukausi avattiin viikonvaihteessa 1. SM-valintakilpailulla Metro Areenalla Espoossa. Suomalaisjoukkueet ovat hyvässä vireessä jo alkukaudesta ja senioreiden tiukkaakin tiukempi kamppailu paikoista muodostelmaluistelun MM-kotikilpailuihin on alkanut. Hallitseva maailmanmestari, Helsingin Luistelijoiden Marigold IceUnity voitti niukasti ensimmäisen SM-valintakilpailun kokonaispistein 209,20. Helsingin Taitoluisteluklubin Helsinki Rockettes hävisi vain 0,84 pistettä. Kolmanneksi luistellut Helsingfors Skridskoklubbenin Team Unique jäi sekin voittajasta vain 1,34 pistettä.

Marigold IceUnityn vapaaohjelman teema oli Transformers, ja luistelijat astuivat jäälle Optimus Prime -hahmoina. Valmentaja Anu Oksasen mukaan vapaa sujui hyvin.

– Joukkue teki ehjän vedon ja olen siihen oikein tyytyväinen näin kauden alussa. Meillä oli myös pientä jännitystä ennen kilpailua, pystyykö yksi kokoonpanossa oleva luistelija kilpailemaan. Onneksi kaikki meni kuitenkin suunnitelmien mukaan ja joukkue venyi tämänhetkiseen parhaaseensa, Oksanen kertoo.

Marigold IceUnity on harjoitellut täksi kaudeksi paljon uusia asioita sääntöuudistuksen inspiroimana.

– Uusien asioiden harjoittelu on viennyt paljon aikaa. On selvää, että tarvitsemme vielä paljon toistoja, ennen kuin vaikeat ohjelmakohdat saadaan sujuviksi ja vauhdikkaiksi, Oksanen summaa.

Anu Oksanen kertoi inspiroituneensa vapaaohjelman sääntöuudistuksista, sillä ne antavat tilaa luovuudelle.

Marigold IceUnity sai vapaaohjelmastaan pisteet 130,62. Team Uniquen mahtipontinen Insomnia oikeutti joukkueen vapaaohjelman kakkostilaan pistein 129,74. Helsinki Rockettes luisteli vapaaohjelmallaan Radio Waves kolmanneksi pistein 127,63. Seniorisarjan neljäs oli ESS:n Lumineers.

Helsinki Rockettes oli lauantaina luistellun lyhytohjelman ykkönen. Joukkueen sensuelli ohjelma Symphony Of Passion keräsi pisteet 80,73.

Junioreiden voitto Kaarinaan

Kaarinan Taitoluistelijoiden Dream Edges voitti junioreiden sarjan kokonaispistein 183,94. Joukkue hallitsi kilpailua alusta alkaen ja nappasi parhaat pisteet lyhytohjelmasta, joka kantoi teemaa Ruma ankanpoikanen. Vapaaohjelma Vuosi 2119 toi jäälle futuristiset hahmot, ja joukkue luisteli selvään voittoon pistein 107,94 kaatumisen tuomasta vähennyksestä huolimatta.

Toiseksi nousi Helsingin Taitoluisteluklubin Team Fintastic vapaaohjelmallaan Poison Ivy. Puhtaasti luisteltu vapaaohjelma toi joukkueelle pisteet 105.28 ja kokonaispisteet 174.34. Helsingin Luistelijoiden Musketeers oli kolmas sekä vapaaohjelmassa että kokonaiskilpailussa. Joukkue luisteli Devils-vapaaohjelmallaan pisteet 101,64 ja kokonaispisteet 172,77.

SM-junioreiden kultaa voitti 1. valintakilpailussa Kaarinan Luistelijoiden Dream Edges. Joukkueen vapaaohjelman teema oli futuristinen Vuosi 2119.

SM-noviisit kilpailivat kahdessa lohkossa. Lauantaina kilpaillun 1. lohkon voiton vei Helsingin Taitoluisteluklubin Finettes vapaaohjelmallaan Banshee – The spirit of darkness. Sunnuntaina luistellun 2. lohkon kärkisijan otti Helsingfors Skridskoklubbenin Team Dynamique ohjelmallaan Never give up.

 

Katso 1. SM-valintakilpailun kaikki tulokset: SM-seniorit, SM-juniorit ja SM-noviisit.

KUVAT Antti Lehto ja Sari Niskanen