Taitoluisteluharrastuksen aloittaminen
Millaisia varusteita luistelukoululainen tarvitsee?
Luistimet, luistinsuojat, kypärä… Aloittelevan pikku luistelijan varustelista saattaa tuntua pitkältä ja askarruttaa vanhempia; mitä oikeasti tarvitaan harrastuksen alkumetreillä. Huoli on turha, sillä jäähän tutustuva, ensimmäisiä potkuja ottava luistelukoululainen pärjää varsin vähillä varusteilla. Vaatteet ja kypärä löytyvät usein jo kotoa, mutta sopivien luistimien löytämiseen kannattaa käyttää hieman aikaa. Ja nekin saa yleensä sopuhintaan käytettyinä.
Sovita luistimet
Hyväkuntoiset käytetyt taitoluistimet ovat erinomainen vaihtoehto luistelukoululaiselle. On tärkeää, että niitä pystyy sovittamaan ennen ostopäätöstä. Luistimiin on hyvä jättää sentin kasvuvara. Kunnollista villasukkavaraa niissä ei kuitenkaan kannata olla; liian suuret luistimet hidastavat oppimista. Mikäli lapsen jalat palelevat jäällä, voi luistinten päälle laittaa lämpöpäälliset. Taitoluistimissa on nauhoitus, jolloin niiden kireyttä pystyy säätelemään.
Käytettyjä luistimia myyvät jotkut taitoluistelun erikoisliikkeet, mutta myös sosiaalisen median kirpputoriryhmissä ja seurojen varustepörsseissä käydään aktiivista kauppaa vanhoista välineistä. Suomen suurin, yksinomaan taitoluisteluvarusteisiin keskittyvä Facebook-kirpputoriryhmä on nimeltään Taitoluistelukirpputori.
Luistimia ostaessa on hyvä muistaa, että ne pitää teroittaa ennen ensimmäistä käyttökertaa. Tylsäteräisillä luistimilla ei tee mitään.
– Luistelukoululaiselle hyvä nyrkkisääntö on, että luistimet pitäisi teroittaa kerran syksyllä ja kerran keväällä, taitoluistelun erikoisliikkeen Golden Skaten omistaja Pia Hartman ohjeistaa.
Hartman kannustaa panostamaan luistimiin, koska hyvillä luistimilla lapsi saa täyden ilon irti harrastuksesta ja kipinän jatkaa lajia.
Mitä päälle jäälle?

Hartman neuvoo pukemaan lapselle jäälle verryttelyasun tai tuulipuvun, jossa on kapeat lahkeet. Tällöin lapsen on turvallista luistella, sillä terä ei voi jäädä vaatteeseen kiinni. Alle kannattaa laittaa kerroksittain puuvilla- ja villapuseroita sekä villa- ja sukkahousut tarpeen mukaan.
– Lapsen jääkäyttäytymistä kannattaa seurata, sillä kauden edetessä vaatekerroksia voi tarvittaessa vähentää taitojen karttuessa ja vauhdin lisääntyessä, Hartman huomauttaa.
Luistimeen sopii perus puuvillasukka, jossa on pienet saumat. Käsineiksi käyvät kevyttoppahanskat, joko sormikkaat tai rukkaset. Hanskojen pitää olla puhtaat, jottei niiden mukana kulkeudu jäälle esimerkiksi hiekkaa.
Luistelukoulussa käytettävän kypärän mallilla ei ole väliä, tärkeintä on istuvuus. Kypärän alle kannattaa laittaa pipo tai panta, joka ei valu silmille kesken tunnin. Pitkät hiukset on hyvä laittaa kiinni.
Jos luistelukoululainen haluaa pukea jäälle hameen, helman pitää olla lyhyt. Pitkä helma jää helposti terän alle kyykkyyn mennessä ja ylös noustessa. Säärystimet kannattaa jättää kotiin samasta syystä.
Luistinten huoltaminen
Maalla kävellessä luistimissa pitää olla muoviset teräsuojat. Ne suojaavat teriä muun muassa hiekalta ja kivien kolhuilta. Suojat otetaan pois vasta juuri ennen jäälle menoa.

Luistimet on hyvä kuivata jokaisen harjoituksen jälkeen, sillä muuten ne ruostuvat. Sen jälkeen terien päälle kannattaa laittaa kankaiset suojat, jotka suojaavat niitä kolhuilta.
– Terät ruostuvat, jos niihin jättää luistelun päätteeksi kosteat muovisuojat, Hartman muistuttaa.
Kotona luistimet kannattaa ottaa pois kassista kuivumaan.
Näin nauhoitat luistimet
Hyvätkin luistimet saa tuntumaan kurjilta väärällä nauhoituksella, minkä takia oikea nauhoitustapa kannattaa opetella pienestä pitäen. Ennen kuin alat sitoa luistinta, avaa ja löysää nauhat loppuun asti kunnolla. Jalka on helppo pujottaa kunnolla avattuun luistimeen. Alussa, varpaiden kohdalla, tarvitaan liikkumatilaa, joten nauhoita sieltä löyhemmin. Sido tiukemmin nilkkaan päin mentäessä, nilkan kohdalle tulee tukevin nauhoitus. Näin kantapää pysyy luistimessa paikallaan ja luistinta on luistellessa helppo ohjata.
Jotta tiukkuus pysyy nilkan kohdalla, voit tehdä tähän yksinkertaisen solmun, ennen kuin jatkat nauhoitusta varsiosaan. Nauhoita varsiosa niin, että kierrät nauhat hakasiin yläkautta. Varo kiristämästä varsiosaa liian tiukkaan, jotta lapsi pystyy joustamaan polvista helpommin. Varo erityisesti kiristämästä viimeisen hakasen kohdalla. Varren suun ja jalan väliin pitää vaivatta mahtua sormi.
Tee loppuun rusettisolmu, varmista se yksinkertaisella solmulla. Älä kierrä ylimääräisiä nauhoja kengän varren ympäri. Katkaise liian pitkät nauhat tai hanki mieluummin lyhyemmät.
Pikaopas luistelukoululaisen välinevalintoihin
Taitoluistin
- Oikean kokoinen luistin, +1 cm jalan kokoon
- Hyvä istuvuus jalkaan
- Luistimessa nauha nauhoitus
- Terät teroitetaan ennen käyttöönottoa
- Puuvillasukka luistimeen
- Lämpö luistimen päälle, esimerkiksi lämpöpäälliset
Vaatetus
- Kerrospukeutuminen, päällimmäiseksi esimerkiksi verryttelyasu
- Lämpöiset rukkaset
- Yksilöllinen lämmön tarve, toiset tarvitsevat useamman kerroksen vaatetta jäälle
Turvallisuus
- Oikeankokoinen kypärä
- Napakka päähine, joka pysyy kypärän sisässä
- Hiukset kiinni
- Lyhyt helma
- Ei säärystimiä
Luistelun ilo
- Lapset rakastavat temppuilla. Hyvillä luistimilla temppuilukin on mukavampaa!
- Oikeilla ja sopivan kokoisilla välineillä lapsi saa kokemuksen luistelun riemusta.