Elite 12 -seniorisarja kokeiluun alkavalla kaudella
”Menestyneelle muodostelmamaalle on tärkeää, että olemme mukana aloitteen käsittelyssä”
Kansainvälinen Luisteluliitto on juuri julkaissut päätöksensä kokeilla 12 luistelijan Elite 12 -kilpailusarjaa muodostelmaluistelussa alkavalla kaudella. Kokeilusarja luistellaan kahdessa Challenger-sarjan kilpailussa Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Suomalaiset valmentajat suhtautuvat hankkeeseen avoimesti mutta myös hienoisin epäilyin.
Elite 12 -hankkeen tarkoituksena on perustaa 16 luistelijan sarjan rinnalle uusi kilpailusarja seniori-ikäisille muodostelmaluistelijoille. Koska olympiahakemuksissa on kompastuskivenä ollut muodostelujoukkueiden 16 luistelijan koko, ISU haluaa testata, läpäisisikö 12 luistelijan kokoonpano jäällä olympiakomitean valintaseulan tulevaisuudessa.
Kavennetulla joukkuekoolla toivotaan saatavan mukaan kansainvälisiin sarjoihin uusia maita ja näin lisää uskottavuutta olympiahakemuksiin.
ISU:n hallituksen jäsen Marie Lundmark muistuttaa, että tässä vaiheessa kansainvälinen olympiakomitea ei halua uusia lajeja kasvattamaan olympialaisten urheilijamäärää. Jos esimerkiksi taitoluisteluun halutaan lisää urheilijoita mukaan, on lajin sisällä supistettava jo olympiaperheessä mukana olevien sarjojen osanottajamäärää.
– Mutta muutaman vuoden päästä voi tilanne olla uusi. Jos meillä on 12 huippuluistelijan huippujoukkueet nykyistäkin korkeatasoisemmin ohjelmin, on mahdollisuus osallistua olympiakisoihin ja jälleen myös universiadeihin, hän painottaa.
Suomessa ei ole ongelmaa saada joukkueisiin 16 huippuluistelijaa. Muualla ei Marie Lundmarkin mukaan ole mahdollista saada hyviä luistelijoita seniorijoukkueisiin, sillä erityisesti opinnot vaativat monen lopettamaan eikä tilalle saada yhtä hyviä uusia luistelijoita. Pienempi joukkuekoko saattaisi helpottaa laatujoukkueiden kokoamista.
”Muutoksen odotetaan myös nostavan muodostelmaluistelun ohjelmien vaativuutta entisestään.”
– Muutoksen odotetaan myös nostavan muodostelmaluistelun ohjelmien vaativuutta entisestään. Suoritusten vauhti kasvaa, ja esimerkiksi elementtien välisten siirtymien laatu monipuolistuu ja nopeus nousee. Kokeilulla halutaan myös hakea uusia elementtejä lajiin.
Marie Lundmarkista on tärkeää, että sarjakokeilua testataan nimenomaan kansainvälisissä kilpailuissa eikä tyydytä vain demovideoiden tutkimiseen.
– Kun paikalla ovat tuomarit, jotka arvostelevat suoritukset ja antavat palautetta, saadaan todellinen kuva 12 luistelijan kokonaisuuden toimivuudesta.
Vuoden 2022 kongressissa on Marie Lundmarkin mukaan tarkoitus vahvistaa 12 luistelijan sarja 16 luistelijan sarjan rinnalle.
– Nykyistä 16 luistelijan sarjaa ei missään nimessä peruta ennen kuin tulee selkeästi plussaa 12 luistelijan kokoonpanosta.
Vahvan Suomen syytä olla mukana
Ida Hellström edustaa muodostelmaluistelua Kansainvälisen Luisteluliiton urheilijakomissiossa, joka myös on käsitellyt hanketta. Hän toteaa 12 luistelijan kokeilun tarjoavan tien kansainvälisiin kilpailuihin myös maille, joiden on vaikea saada kokoon 16 luistelijan joukkuetta. Ne joutuvat tyytymään mixed age -joukkueisiin, joille ei ole virallista ISU-sarjaa.
ISU:n muodostelmaluistelun tekninen komitea on pyytänyt seniorijoukkueita kuvaamaan vapaaohjelman tai vähintäänkin yksittäisiä elementtejä 12 luistelijan kokoonpanolla.
– Alun perin tavoitteena oli kerätä materiaalia, jonka perusteella kesäkuun ISU-kongressissa olisi voitu tehdä virallisesti päätös uudesta ISU-sarjasta. Koska kongressi pandemian tuoman epävarmuuden vuoksi peruttiin, päätöskin siirtyy vuoden kuluttua järjestettävään kongressin kokoukseen, Ida taustoittaa.
”On isolle ja menestyneelle muodostelmamaalle tärkeää, että olemme mukana aloitteen käsittelyssä.”
Myös spesialistina lajin parissa tunnettu Ida toivoo, että demoja on lähtenyt tutkittaviksi myös Suomesta.
– On isolle ja menestyneelle muodostelmamaalle tärkeää, että olemme mukana aloitteen käsittelyssä. Se kertoo, että haluamme pysyä edelleen vahvana toimijana kansainvälisessä muodostelmayhteisössä.
Jos Elite 12:sta tulisi uusi normaali nykyisen joukkuekoon tilalle eikä rinnalle, pelätään, että se tekisi lajista entistä kalliimpaa luistelijoilleen. Ida pitää huolta aiheellisena.
Ida toteaa, virallinen olympiastatus toisi joukkueille myös suuremman taloudellisen tuen, sillä monessa maassa tuki edellyttää virallista olympiastatusta, vaikka meillä laji onkin olympiakomitean tuen piirissä.
– Toivoisin, että asiaan suhtaudutaan avoimin mielin, sillä kyse on nyt kokeilusta. Katsotaan sen jälkeen, miltä tilanne vaikuttaa. Esimerkiksi videokokeilussa on jo mahdollista näyttää muutoksen hyvät ja huonot puolet.
Ida odottaa, että kokeilu menisi hyvin, ja sarja voitaisiin nostaa viralliseksi lisäsarjaksi muiden sarjojen rinnalle.
Helsinki Rockettesilta demoversio
Kun 12 luistelijan ohjelma nousi puheenaiheeksi viime talvena, HTK:n päävalmentaja Kaisa Arrateig koosti silloin Helsinki Rockettesin vapaaohjelmasta 12 luistelijan version teknisen komitean nähtäväksi.
– Uskon, että 12 taitavaa luistelijaa jäällä tekemässä samaa asiaa yhtä aikaa näyttää hienolta ja vauhdikkaalta. Samanaikaisesti menetämme kuitenkin muodostelmaluistelun ytimen, elementit, joita tehdään yhdessä otteessa ja joiden muodoilla ja muotojen vaihtelulla voi leikkiä. Läpimenot lyhyillä riveillä menettävät näyttävyytensä, samoin piirit ja myllyt kutistuvat ja variaatiot vähenevät. Se on sääli, Kaisa kuvaa.
Suomessa riittää taidokkaita luistelijoita kisakokoonpanoon, jossa on 16 luistelijaa jäällä ja neljä varaluistelijoina, muualla ehkä ei. Siksi Kaisalla riittää ymmärrystä ratkaisulle, vaikka hän ei muutosta kannatakaan.
– On ymmärrettävää, että joissakin maissa on helpompi löytää 12 taidokasta luistelijaa ja saada hyvä joukkue kisaamaan. Joukkueen kulut luistelijaa kohti kuitenkin kasvavat, kun kustannuksia jakamassa on vain 15 urheilijaa. Olosuhde ja valmentajakustannukset pysyvät samoina, mutta maksajat vähenevät. Seurat joutuvat jo nyt miettimään korkeita kustannuksia, enkä tiedä, miten pienemmät joukkueet saadaan mahdollistettua.
Kaisa toteaa olympiastatuksen olevan unelma, jota kohti hän on valmis viemään lajia.
– Olympialaiset on tietysti unelma ja tekisi hyvää lajillemme saada korotus olympialajiksi. Mutta 32 – 24 – 20 – 16… aina on luvattu, että pienempi joukkuekoko on pääsylippu olympiaperheeseen. Jos lupaus olympialaisista tulee, olen innolla innovoimassa 12 luistelijan konseptia. Silloinkin jään miettimään, onko seurajoukkueiden ja ISU-kisojen mahdollista pysyä nykyisen kaltaisena.
Team Unique työsti osia ohjelmista
HSK:n valmentaja Mirjami Penttinen on lähettänyt 12 luistelijan kokoonpanolla osia sekä Team Uniquen lyhyt- että vapaaohjelmasta ISU:n tekniselle komitealle. Hänestä oli helpompi lähettää vanhasta ohjelmasta pätkät kerrallaan kuin opetella ihan uutta.
– Muuten en ole vielä suuremmin uhrannut ajatuksia tälle Elite 12 -kokeilulle. Odottelen rauhassa, tuleeko sarja ja mietin sitten, mitä se meille merkitsee, ja onko 12 luistelijaa tulevaisuuden joukkuekoko muodostelmaluistelussa.
Mirjami kantaa huolta myös pienemmän joukkueen merkityksestä sen taloudelle.
– Pienempi luistelijamäärä aiheuttaa ainakin taloudellisia haasteita tai näin olettaisin.
– Osa kuvioista ei ole niin näyttäviä 12 luistelijalla kuin isommalla määrällä. Hyvää on se, että luistelu liukuu paremmin pienemmällä määrällä, kentän käyttö on helpompaa ja toki 12 kovan luistelijan löytäminen on neljä kappaletta helpompaa kuin 16 huippuluistelijan.
Korona-ajan rajoitukset vaikuttivat MIU:ssa
HL:n päävalmentaja Anu Oksanen ei lähettänyt demoa Marigoldin ohjelmista 12 luistelijalla. Pääasiassa kyse oli ajoituksellisesta ja koronatilanteen tuomasta ongelmasta.
– Olemme myös pandemian vuoksi pyrkineet välttämään otteessa luistelemista.
Anu katsoo, että lajilla on muutoksessa enemmän menetettävää kuin saatavaa.
– Tiedän, miksi kokeilua halutaan, mutta suurin pelkoni on, että menetämme liian paljon muodostelmasta 12 luistelijalla, jos lähdemme hakemaan uudistuksella olympiapaikkaa. Toki tälläkin luistelijamäärällä saadaan esimerkiksi kolme nostoryhmää, mutta minkälaisia ovat kuuden luistelijan rivien läpimenot tai nelisiipinen mylly kolmen luistelijan rivein.
– Muodostelma perustuu muodostelmien tekemiseen, ja kuviot syntyvät parhaimmillaan luistelijoiden määrällä. Jos haetaan nopeutta ja yksin tekemistä, niin lajista tulee 12 luistelijan yksinluistelua.
”En tiedä, miten paljon olemme valmiit muuttamaan lajia pelkästään olympiahaaveen vuoksi.”
Anu odottaa, miten uusi sarja toimii.
– Olen ollut niin kauan mukana, että tiedän, mitä meiltä on olympialajiksi pääsyyn vaadittu ja millä muutoksilla sitä on luvattu. On jo pudotettu luistelijamäärää 24:stä 16:een, on lisätty vaikeutta, joten usko haaveen toteutumiseen on vähitellen haihtunut. En tiedä, miten paljon olemme valmiit muuttamaan lajia pelkästään olympiahaaveen vuoksi.
– Toisaalta mitä pienempi joukkue on, sen kalliimmaksi sen harrastaminen tulee. Eikä 12 luistelijaakaan takaa muille maille joukkueiden syntymistä, sillä osalle joukkueiden kokoaminen on aina vaikeaa. Toki Euroopan maat, joilla luistelijoita ja jäätä on vähän, voivat nähdä 12 luistelijan joukkueen pelastuksena. Itse avaisin mieluummin kansainvälisen seniorisarjan yhteisesti sekä 12 että 16 luistelijan joukkueille, mutta MM-kilpailut luisteltaisiin 16 luistelijan joukkuein.
Anu pohtii myös itse sarjan nimeä. Hän vaihtaisi elitistiseltä kalskahtavan Elite 12:n nimen esimerkiksi Olympic 12:ksi.
Lumineers keskittyy uuteen kauteen
Lumineersin valmentaja Liisa Lakela kertoo joukkueen harjoittelevan kohti uutta kautta, työstävän perusasioita ja suunnittelevan uusia ohjelmia. Siksi demo-ohjelmaa tai erillisiä elementtejä ei ole lähetetty. Hän näkee Elite 12 -kokeilussa sekä mahdollisuuksia että uhkia.
– Pienempi joukkuekoko tuo varmasti uusia puolia esille lajista. Se korostaa yksilötaitoja, temppuja ja vauhtia sekä tuo muodostelmaa lähemmäs muita taitoluistelun lajeja. Mutta toisaalta uhkana on, kuinka paljon tässä kärsii lajin ydin eli joukkue ja kuvioiden muodot jäällä.
Liisa vertaa kokeilua edelliseen kavennukseen, kaudesta 2006–2007 lähtien supistuneeseen luistelijamäärään.
– Tietysti sama uhka nähtiin silloin kuin luistelijamäärää laskettiin 20:stä 16:een. Tämä muutos on mielestäni vienyt vain lajia eteenpäin ja mahdollistanut monia hyviä asioita. Tätäkin pienempi joukkuekoko varmasti mahdollistaa uusia maita osallistumaan kilpailuihin, mutta samalla ero kärkijoukkueiden ja häntäpään välillä saattaa kasvaa entisestään.
Demojen ajoitus hankala Kaarissakin
Kaarinan Taitoluistelijoiden valmentaja Siiri Eskelinen tuo uuden uutukaisen Dream Edges Senior -joukkueen tulevalle kilpailukaudelle. Hän kertoo, ettei joukkue ole lähettänyt demovideoita, koska testin ajoitus osui hankalasti uuden kauden alkuun, kun puuhaa riittää muutenkin.
– Alkuvuodesta testailimme kyllä muutamia elementtejä 12 luistelijalla lähtökohtana elementin tekeminen kokonaan toisella tavalla kuin tähän saakka. Otteessa tehtävät elementit olivat haastavimpia, sillä niissä luistelijamäärän vähentäminen kadotti näyttävyyttä, muttei juuri tuonut mitään tilalle. Liukuelementissä ja no hold -tyylisissä askelsarjoissa lisääntyneen tilan myötä mahdollisuuksia oli huomattavasti mukavammin.
– Mitään kuningasideoita ei tosin syntynyt, mutta sivutuotteena pari siirtymäideaa, jotka saatetaan nähdä tulevissa ohjelmissa, valmentaja jatkaa.
”Koen hyväksi päätökseksi tehdä uudelle joukkuekoolle ensin oma sarja sen sijaan, että kaikki pakotettaisiin siirtymään suoraan uuteen malliin.”
Siiristä on tärkeää, että laji hakee edelleen olympiastatusta menneistä takaiskuista huolimatta.
– Koen hyväksi päätökseksi tehdä uudelle joukkuekoolle ensin oma sarja sen sijaan, että kaikki pakotettaisiin siirtymään suoraan uuteen malliin. Toivon, että sarja pysyy rinnakkaissarjana siihen saakka, että olympialaisten hakuprosessi on viety päätökseen. Näin päätöksiä lajin tulevaisuudesta tehtäisiin vasta, kun tiedetään, riittääkö tämä vähennys paikan saamiseen.
Jos muodostelma saisi olympialajin aseman, Siiri olisi valmis siirtymään 12 luistelijan joukkuekokoon.´
– Mahdollisuutena näen eritoten vauhdin kasvun, kun tilaa kentälle tulee lisää yhtä luistelijaa kohti ja saisimme näin mahdollisuuden jäätanssijoilla nähtäviin valtaviin kaariin ja askelsarjoihin. Luistelijamäärän vähentäminen nostaa oletettavasti myös joukkueiden taitotasoa huipulla, kun paikat joukkueessa ovat harvassa ja vaativat hakijoilta yhä enemmän. Toisaalta pienemmät joukkuekoot saattaisivat kasvattaa joukkuemäärää, mikä SM-tasolla olisi oikein tervetullutta.
– Uhkana on tietysti lajin luonteen muuttuminen, kun pienemmällä luistelijamäärällä useammat nykyiset elementit eivät toimi tai näytä miltään. Siksi on hyvä, että 12-sarjaa testataan ensin ja tutkitaan, voidaanko lajiamme saada toimimaan tällä määrällä, mutta uudenlaisilla elementeillä. Toinen uhka on luonnollisesti kustannusten kasvu. Toki tätäkin voisi lähteä selvittämään pohtimalla voiko vaikka kaksi 12+1 urheilijan joukkuetta treenata osittain limittäin ja matkustaa yhdessä kilpailuihin.