Henkilöt

Ensimmäinen suomalaisnainen taitoluistelun EM-podiumilla

Susanna Pöykiö vei Suomen mitalikantaan 15 vuotta sitten

joulukuu 22, 2020 Marita Kokko Sari Niskanen ja Susanna Pöykiö-Reinikaisen kotialbumi

Susanna Pöykiö taitoluisteli Suomelle ensimmäisen naisten EM-mitalin ikinä ja heti hopeisen Torinossa 2005. Helsingin EM-kilpailuissa 2009 hän oli jälleen podiumilla kaulassaan pronssia. Nykyisin hän vetää luistimet jalkaan luistellakseen yhdessä nelivuotiaan Aale-poikansa kanssa.

Susanna Pöykiö – tyttö Oulusta – teki historiaa jo juniorina voittaessaan 2001 junioreiden MM-kilpailuista pronssia. Sekin oli ensimmäinen laatuaan suomalaisjuniorille. Hän yllätti saavutuksellaan Suomen taitoluistelupiirit, jotka totesivat tytön kuuluvan valioihin.

Oulussa junioreiden MM-mitali sai ilon irti. Kotikaupungin mitalijuhlassa oli onnittelijoita tungokseen asti. Heidän keskellään hymyili ujonoloinen, eteerinen tyttö, josta saataisiin kuulla vielä paljon.

Sillä mikään onnenkantamoinen ei menestys juniorinakaan ollut. Susannan oli yhdessä valmentajansa Berit Kaijomaan kanssa tehnyt Raksilan jäillä pitkäjänteistä työtä kohti kotimaista ja viimein kansainvälistä huippua.

Susanna Pöykiö ja hänen valmentajasisar Heidi Valkama odottavat lyhytohjelman pisteitä Helsingin EM-kilpailuissa. Kuva Sari Niskanen
Susanna Pöykiö odottaa lyhytohjelmansa pisteitä valmentajasisko Heidi Valkaman seurassa Helsingin EM-kilpailuissa 2009.

Hetkessä elämisen taitoa

Moninkertaiselle Suomen mestarille mitalisijat nimenomaan EM-kilpailuissa ovat merkittävimmät tapahtumat pitkällä uralla.

– Ensimmäinen EM-mitali siksi, että kautta aikain ensimmäisenä suomalaisena naisena ylsin podiumille, toinen siksi, että vuosien vaikeuksien jälkeen sain nousta palkintokorokkeelle toistamiseen ja sillä kertaa täpötäyden kotiyleisön edessä, hän kertoo.

Pitkä tie kolmevuotiaasta lettipäästä kansainväliseksi taitoluistelijaksi antoi Susannalle paljon. Se opetti esimerkiksi pyrkimistä kohti tavoitteita, paineensietokykyä, hetkessä elämisen taidon, tiimityöskentelyä, yksin olon sietämistä ja tunteiden käsittelyä.

”Vuosien vaikeuksien jälkeen sain nousta palkintokorokkeelle toistamiseen ja sillä kertaa täpötäyden kotiyleisön edessä”

Vahvaa pohjaa ja sittemmin menestystä Susanna työsti vuosia Berit Kaijomaan kanssa. Myöhemmin valmennuksesta vastasi isosisko Heidi Valkama, jonka kaarien ja piruettien jäljissä Susanna ylipäätään päätyi taitoluistelun pariin. Ajoittain Susanna kävi myös Henrik Walentinin valmennuksessa sekä Kaliforniassa että Kööpenhaminassa.

– Osaan arvostaa kaikkia hienoja saavutuksia, oppimisen hetkiä, valmennustiimiäni ja työskentelyä heidän kanssaan sekä pitkään jatkunutta uraa, hän painottaa.

Uusi kanava energialle

Keväällä 2010 Susanna ilmoitti lopettavansa pitkän uransa. Päätös ei ollut omaehtoinen, sillä selkävaivat tekivät päätöksen hänen puolestaan. Uran jättämä aukko täyttyi kuitenkin helpohkosti, koska suunnitelmat seuraavaan steppiin olivat valmiina.

Susanna Pöykiö sai kaulaansa pronssimitalin Helsingin EM-kilpailuissa 2009. Kuva Sari Niskanen
Susanna Pöykiö sai kaulaansa pronssimitalin Helsingin EM-kilpailuissa 2009.

– Läheisieni tuki oli varmasti keinoista tärkein. Iso kiitos kuuluu myös silloiselle poikaystävälleni ja nykyiselle aviomiehelleni, joka kannusti hankkimaan opiskelupaikan jo aktiiviuran aikana. Siirtymä urheilijasta opiskelijaksi oli lopulta melko helppo.

Opiskelu ja työskentely opintojen ohessa täyttivät suurimman osan Susannan päivästä. Lisäksi tuleva aviopari hankki novascotiannoutaja-Brunon, joka täytti juuri tänä kesänä yhdeksän vuotta. Bruno lenkitti emäntäänsä ahkerasti ja avasi aivan uuden maailman koiraharrastuksen parissa.

”Urheiluun kanavoitu energia kannattaa suunnata järkevästi myös kilpaurheilun lopettamisen jälkeen.”

Susanna Pöykiö-Reinikainen valmistui äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi Oulun yliopistosta syksyllä 2018. Uusi ura on vienyt opetustehtäviin kotikaupungin lukioihin. Parhaillaan hän on vanhempainvapaalla, ja perheen kuopus Oula on kymmenen kuukauden ikäinen.

Susanna toivoo, että jokainen kuuntelisi itseään ja sydämensä ääntä siinä, mihin haluaa ryhtyä seuraavaksi luistelu-uran päätyttyä.

– Urheiluun kanavoitu energia kannattaa suunnata järkevästi myös kilpaurheilun lopettamisen jälkeen.

Yhä nuorempia ammattilaisia

Susanna ehti ennen perheellistymistään myös valmentaa Oulun luistelukerhon junioreita. Nyt hän seuraa taitoluistelua lähinnä katsojana.

Laji itsessään on hänen mukaansa kehittynyt huimasti siitäkin ajasta, jolloin hän lopetti aktiiviuransa. Kolikon kääntöpuolena hän näkee kuitenkin aiempaa lyhyemmät ja epäterveemmät urat.

– Taitoluistelun parissa harjoittelee ja työskentelee entistä nuoremmat, jopa lapset, ammattimaisesti. Sääntöuudistukset ovat muokanneet lajin niin sanotusti sopivaksi entistä nuoremmille urheilijoille. Tässä tilanteessa jo kypsyneempi kaarti joutuu todennäköisesti kamppailemaan erilaisten terveysongelmien kanssa.

Kaikkea voi kokeilla

Pöykiö-Reinikaisen perheen jälkikasvulle annetaan vapaus valita harrastuksensa.

– Esikoiselle olemme tarjonneet mahdollisuutta kokeilla erilaisia lajeja monipuolisesti. Myös nuorempi lapsi tulee saamaan samat oikeudet, kunhan ensin saa jalat allensa. Päätöksen harrastamisesta tai harrastamatta jättämisestä he saavat tehdä itse, Susanna toteaa.

Aale-poika on innostunut luistelusta. Jäällä menee hyvin – kunhan äiti ei neuvo.

Lue myös
Henkilöt

Valmennuksen moniottelija Ari-Pekka Nurmenkari:

Tässä työssä ei koskaan ole valmis

elokuu 11, 2020