Taitoluistelun moninkertainen Suomen mestari ja arvokisaedustaja Ari-Pekka Nurmenkari valmentaa nykyisin luistelijoita terien tehoon ja taitoihin kaikissa jäälajeissa taitoluistelusta jääkiekkoon.

Ari-Pekka Nurmenkari kertoo opin menneen perille jo luistelu-uran aikana. Kehittyminen vaati sitkeyttä ja halua kehittyä. 

– Epäonnistumisia on turha jäädä suremaan, sillä vastoinkäymisistä saa energiaa puskea eteenpäin. Kun jotain haluaa, sen eteen pitää tehdä paljon töitä. 

Jokaisen huippu-urheilijan unelma edustuksesta olympialaisissa toteutui Ari-Pekalle Vancouverissa. Huippuhetkiin lukeutuvat myös vuoden 2009 Helsingin EM-kilpailut, joissa Ari-Pekka sijoittui 14:nneksi. 

– Lyhytohjelma meni hyvin – olin kymmenes – mutta vapaa ei enää niin hyvin kuin olisin toivonut. Se oli hieno kilpailu. Oli mahtavaa aistia, miten kotiyleisö ja tukijoukot olivat vahvasti mukana.

Kausi 2008–2009 oli Ari-Pekalla menestyksekäs. Syyskauden Finlandia Trophyssa hän ylsi lyhytohjelmassa toiseksi ja kokonaiskilpailussa kuudenneksi. 

– Olin hyvässä kunnossa ja ohjelmatkin tuntuivat olevan kohdallaan. Yksityiselämässä olin juuri mennyt elokuussa naimisiin.

Lapsiperheen arki täytti elämän

Kun Ari-Pekka päätti uransa, hänellä oli jo perhe, esikoispoika ja toinen lapsi syntymässä. Tukiverkosto auttoi muutoksessa. 

– Tennisvalmentajana työskentelevä vaimoni neuvoi pitämään välivuoden, puhaltamaan henkeä. Mutta valmennuspuolelle tuli työtarjouksia, joihin siirtyminen tuntui todella luontevalta.

Tosin Ari-Pekka oli jo luistellessaan nähnyt tulevaisuutensa valmentajana. Hän kiittää valmentajaansa Svetlana Krykovaa siitä, että valmennus oli selvä ratkaisu oman luistelu-uran jälkeen. 

– Svetlana opasti jo luistelu-uran aikana minua seuraamaan nuorempieni harjoittelua ja havainnoimaan, miten kukin voisi parantaa suorituksiaan.

”Olen löytänyt valmennuksesta ammatin, josta todella pidän. Kun opetan lapselle uuden asian ja näen hänen ilmeestään, että hän oivaltaa tarkoitukseni, se palkitsee.”

 – Kun kerroin näkemykseni, hän sanoi hyvä ja antoi luvan mennä neuvomaan tätä ryhmäläistä. Näin aloin ymmärtää, mitä tehdään ja miksi. 

Valmentajan urapolulle Ari-Pekkaa vei myös halu auttaa muita. 

– Olen löytänyt valmennuksesta ammatin, josta todella pidän. Kun opetan lapselle uuden asian ja näen hänen ilmeestään, että hän oivaltaa tarkoitukseni, se palkitsee, valmennuksen moniosaaja kuvaa.

Monen seuran valmennustiimissä

Ari-Pekka valmentaa yksinluistelijoita esimerkiksi uudessa Helsingin Taitoluisteluakatemiassa sekä Helsingin Luistelijoissa. Helsingin Taitoluisteluklubissa muodostelmaluistelijat ovat hänen opissaan yksilötaidoissa. Samassa seurassa hän ohjaa aikuisluistelijoita. Järvenpään Haukoissa hän valmentaa luistelutekniikassa jääkiekkoilijoita ja ringetten pelaajia. 

 – Aikataulun sumpliminen on aikamoinen palapeli, hän myöntää naurahtaen.

Eri lajeihin ja ryhmätasoihin soveltuvan valmennus vaatii laatijaltaan aikaa ja oivallusta. Ari-Pekalla on kakkostason valmentajan tutkinto, josta seuraava askel on ammattivalmentajan tutkinto. 

– On kuitenkin hyvä tehdä työtä ja opiskella alaa nyt käytännössä. On vaatinut aikamoista opiskelua suunnata valmennusta esimerkiksi muodostelmaluistelijoille ja aikuisluistelijoille.

Kun sormenpään asento ratkaisee

Ari-Pekka haluaa jokaisen harjoitusryhmänsä puhaltavan yhteen hiileen. Jokaisella on oikeus olla oma itsensä. 

Harrasteryhmä harjoittelee omilla säännöillään, huipulle tähtäävän harjoittelu on vaatimustasoltaan aivan muuta.  Harrastajien kanssa keskitytään perusasioihin, kilparyhmässä taas etsitään niitä pienimpiäkin yksityiskohtia, joilla saadaan vielä lisäetua suhteessa muihin kilpailijoihin. 

– Silloin kyse voi olla sormenpään asennosta tai katseesta. Ratkaisevaa saattaa olla hartian tai käden asento, joka helpottaa hyppyä ja tuo vielä yhden lisäkierroksen.

”Mikään ei saa olla liian haastavaa, ettei luistelija turhaudu. Mutta haastetta pitää olla riittävästi, että hän etenee tavoitteissaan.”

Valmentaja saa Ari-Pekan mukaan olla aikamoinen kameleontti muuntautuessaan työhönsä jokaisen ryhmän mukaan.

– Mutta aina kun menen jäälle, haluan olla läsnä juuri jäällä olevalla ryhmälle. 

Ari-Pekka toteaa valmentajan pohtivan urheilijoita ja heidän onnistumistaan myös jään ulkopuolella.

 – Sanoitinko harjoitteen selvästi, oliko sitä liian vaikeaa hahmottaa? Mikään ei saa olla liian haastavaa, ettei luistelija turhaudu. Mutta haastetta pitää olla riittävästi, että hän etenee tavoitteissaan. Balanssin löytäminen haastaa jatkuvasti.

Riskinotto siivittää kehitystä

Taitoluistelu on kehittynyt vuosi vuodelta yhä vaativammaksi lajiksi, mennyt hurjasti eteenpäin. 

– On hienoa, että jokainen pistää maksiminsa likoon, eikä ryhdy varman päälle tekemään ohjelmaa summaten päässään pistesaldoa elementtien edetessä.

Ari-Pekka muistuttaa, että ennen uutta arviointijärjestelmää nähtiin jo paljon neloishyppyjä. Sitten ne vähenivät, kun varman päälle rakennetulla ohjelmalla saikin saman verran pisteitä. Kun ruvettiin jälleen ottamaan riskejä, tuli kavereita, jotka tekevät neloishyppyjä vieläkin monipuolisemmin.

Pojille vahva keulakuva

Kansainväliset huippuluistelijat eivät kuitenkaan ole herättäneet suomalaispojissa vahvaa innostusta taitoluisteluun. Edistys vaatisi Ari-Pekan mukaan vahvaa keulakuvaa, joka saisi myös mediassa riittävää huomiota.

”Meidän pitäisi nyt tehdä työtä luodaksemme niin vahva menestyjä miesluisteluun, että syntyisi uudelleen kulttuuri miestaitoluisteluun.”

Omalla urallaan hän arvioi jääneensä – ymmärrettävästi – sen hetken huippunaisten varjoon. Kun arvokisoissa tulee mitaleita, ei pistesijoista silloin hehkuteta. 

– Meidän pitäisi nyt tehdä työtä luodaksemme niin vahva menestyjä miesluisteluun, että syntyisi uudelleen kulttuuri miestaitoluisteluun. Se edellyttää, että häntä myös tuettaisiin kaikin tavoin.

Kaksivuotias opettelee luistimiin

Nurmenkarin perheessä kasvaa kolme urheilusta innostunutta lasta. Kymmenvuotias poika ja seitsenvuotias tytär ovat jääurheilussa mukana. Pian kaksivuotiaalta pojanvesseliltäkin taitoluistimet löytyvät jo. 

– Niihin on totuteltu kävelemällä luistimet jalassa. Kun lapsi ensin oppii kävelemään terillä, on helpompi mennä liukkaalle pinnalle, isä opastaa.

Isä kertoo kuopuksen olevan muutenkin kova menijä, joka potkii innolla palloa ja pelaa säbää.

Esikoispoika pelaa kiekkoa Jokereissa, ja isä on mukana tämänkin joukkueen valmennuksessa. Mutta ei pojalta taitoluisteluharrastuskaan ole jäänyt kokonaan. Hän osallistui heinäkuussa Joensuussa taitoluisteluleirille, jolla Ari-Pekka oli valmentamassa. 

Nuorimies on menestynyt myös rata-BMX-pyöräilyssä. Hän on lajin viime vuoden SM-kakkonen ikäluokassaan.

Tytär harrastaa taitoluistelua, joskaan ei isän mukaan niin vakavamielisesti. Hän harjoittelee klassisen tanssin askeleita Kansallisoopperan baletissa. 

Esikoinen ja tytär pelaavat viikoittain tietysti myös tennistä.

Tanssi tähtien kanssa herätti kilpailijan

Vaikka kilpaura on takana, on kilpailuvietti tallella. Kun Ari-Pekka osallistui kotimaiseen Dancing On Ice -kilpailun jäätanssiversioon, heräsi kilpailuvietti välittömästi.

 – Siitä taitaa päästä eroon vain pikku hiljaa, kun ikää tulee ja pystyy hieman antamaan periksi, hän arvioi.

Tosin kaukalossa kilpailuhenki on yhä voimissaan. Ari-Pekka lopetti jääkiekon 15-vuotiaana, mutta jatkoi nyt aikuisena.

– Kun huomaan, että joku luistelee kovaa, haluan heti näyttää, että pystyn täältä takaa luistelemaan vielä sinun ohitsesi.

Urahaaveet elävät

Ari-Pekka summaa, että hänellä kuuluu todella hyvää. Töitä valmentajana on riittänyt, ja hän nauttii kaikista työtehtävistään. Urahaaveita on myös tulevaisuuden varalle. 

”Jossain vaiheessa voisin lähteä rakentamaan lupaavan taitoluistelijan tietä huipulle ja isompiin parrasvaloihin.”

– Jossain vaiheessa voisin lähteä rakentamaan lupaavan taitoluistelijan tietä huipulle ja isompiin parrasvaloihin. Sen aika näyttää. Vai siirrynkö kokonaan kiekon pariin, en tiedä. 

– Ehkä minä yritän myös aikuistua, hän heittää niin iloisesti, että virnistyksen aistii puhelimitsekin.