Henkilöt

MM-ensikertalainen Rebecca Leppälahti:

”Kisaviikolla on varmasti pientä jännitystä”

4 huhtikuun, 2019 Nina Kellokoski Elina Paasonen

Miltä tuntuu päästä ensimmäistä kertaa kisaamaan MM-jäille ja vielä kotiyleisön edessä? Kysyimme asiaa Suomen mestarilta, Helsinki Rockettes -joukkueen MM-untuvikolta Rebecca Leppälahdelta.

Rebecca luistelee toista kauttaan Helsinki Rockettesissa. Hän aloitti aikanaan luistelemisen Espoon Jäätaitureissa ja siirtyi sieltä ensin Helsingin Taitoluisteluklubin noviisijoukkue Finettesiin ja sieltä edelleen Team Fintastic -juniorijoukkueeseen. Viime kaudella Helsinki Rockettes ei osallistunut MM-kilpailuihin, joten nyt 21-vuotias Rebecca valmistautuu ensimmäisiin MM-kisoihinsa.

Rebeccalla on nyt menossa 14. luisteluvuosi, ja se huipentuu unohtumattomasti ensimmäisiin MM-kisoihin.
Rebeccalla on nyt menossa 14. luisteluvuosi, ja se huipentuu unohtumattomasti ensimmäisiin MM-kisoihin.

Onneksi olkoon Suomen mestaruudesta, miltä nyt tuntuu?
– Kiitos, kyllä tämä on ihan mahtava filis. Suomen mestaruus tuli kuitenkin vähän yllätyksenä, vaikka se on ollut tavoite koko kauden ja sen eteen on tehty töitä. Kisan jälkeen kokoonnuttiin, kuten aina, pitämään hauskaa yhdessä.

Miltä valmistautuminen tähän kauteen on tuntunut, kun Helsingissä on kotikisat?
– Aika paljon meille monelle on varmaan vaikuttanut se, että viime kaudella jäimme ilman MM-paikkaa. Nyt oli selkeä kuvio siitä, että toista kertaa ei haluta jäädä rannalle. Ainakin minulle se antoi lisämotivaatiota. Ja, että kyseessä on vielä kotikisat! Sitä antaa treeneissä aina kaikkensa, joten siinä mielessä valmistautuminen ei ole muuttunut.
Treenaamme aika paljon Helsingin jäähallissa, missä MM-kisatkin pidetään. Kauden mittaan jäälle astuessa on kyllä käynyt mielessä, kuinka siistiä olisi päästä tänne. MM-kisat on niin iso ja tärkeä juttu, joten treeneihin tulee mielellään ja antaa niissä kaikkensa.

Miltä tuntuu osallistua ensi kertaa MM-kilpailuihin?
– Tosi hienolta. Ja vielä se, että ne ovat Suomessa. Täällä kisat järjestetään sairaan hyvin. Onhan se joka tytön unelma, että pääsee maailmanmestaruuskilpailuihin kotiyleisön edessä. Odotukset ovat korkealla.

Jännittääkö? 
– Tavallaan on helpottunut fiilis, kun saimme kisapaikan. Tietynlainen jännitys on lauennut ja nyt voi nauttia treenistä, kun on uusi selkeä tavoite. Kisaviikolla on varmasti pientä kisajännitystä. Vanhemmat, sisarukset ja paljon ystäviä ja tuttuja on tulossa katsomaan paikan päälle.

Mitkä ovat omat tavoitteesi ja ajatuksesi nyt tulevasta?
– Päällimmäisenä mielessä on, että pystyisin nauttimaan suorituksesta ja sitä kautta tekemään ihan henkilökohtaisella tasolla puhtaan kokonaisen ohjelman. Muodostelmaluistelu on joukkuelaji, kaikki me yksilöinä vaikutamme yhteiseen suoritukseen. Odotan hyvää fiilistä ja sitä, että kaikki me tsemppaamme toisiamme. Siitä tulee hyvä suoritus.

Oletko saanut vinkkejä MM-kisakonkareilta?
– Rockettes-alumni käy välillä seuraamassa meidän treenejä, ja siinä joukossa on myös vastalopettaneita tyttöjä, joilla on MM-kokemusta. He ovat muistuttaneet, että ”nauttikaa, tämä on aivan ainutlaatuista, ottakaa kaikki ilo irti!”