Henkilöt

Muodostelmaluistelun MM-kilpailut

Kata Junninen edustaa tähtilipun alla

huhtikuu 9, 2019 Helena Tienhaara Kata Junnisen kotialbumi ja Skyliners

MM-jäällä nähdään suomalaista väriä myös USA:n riveissä, kun suomalainen Kata Junninen liukuu jäälle Skylinersin edustajana.

Ennen maailmalle lähtöä Kata Junnisen muodostelmavuodet kuluivat ETK:n joukkueissa. Viimeiset kaudet Suomessa hän edusti Revolutions-joukkuetta SM-senioritasolla. Kun Revolutions hajosi, Katan tie vei vuodeksi Ruotsiin Team Unity -joukkueeseen. Ruotsissa heräsi into laittaa kaikki peliin ja lähteä seuraavalla kaudella yrittämään Skylinersin seniorijoukkueen testeihin.

”Laitoin viestiä joukkueen valmentajalle, mutta koska en saanut vastausta ajoissa, lensin paikan päälle testeihin.”

Ulkomaisiin joukkueisiin pyrkivät suomalaisluistelijat on usein valittu mukaan luistelunäytevideon perusteella, mutta Kata varasi lentoliput ja lensi itse New Yorkiin testejä varten.

– Laitoin viestiä joukkueen valmentajalle, mutta koska en saanut vastausta ajoissa, lensin paikan päälle testeihin. Testit kestivät kaksi päivää ja molempina päivinä oli kaksi tuntia jäätä, jolloin kaikki testaajat ja osa joukkueesta oli paikalla, Kata kertoo Skylinersin testeistä.

Kata sanoo kotiutuneensa uuteen joukkueeseensa hyvin ja kokee olevansa tiiviisti osa Skylinersin luisteluperhettä. Joukkueen ainoana ulkomaalaisvahvistuksena hänet on otettu hyvin vastaan. Joukkue ja valmentajat toimivat Katan mukaan erinomaisesti yhdessä ja inspiroivat toisiaan pyrkimään aina parempaan.

Omatoimista treenausta

Harjoittelu Yhdysvalloissa eroaa harjoittelusta Suomessa. Skylinersin seniorijoukkue harjoittelee yhdessä vain kolmena päivänä viikossa, perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin. Osa luistelijoista tulee harkkoihin monen tunnin ajomatkan päästä tai välillä jopa lentäen.

Vaikka joukkueen yhteisiä harjoituksia on suomalaisnäkökulmasta katsottuna vähän, harjoitusviikkoon sisältyy paljon omatoimista yksilöharjoittelua. Silloin harjoitellaan luistelua omien valmentajien ja lähellä asuvien joukkuekavereiden kanssa. Lisäksi on muutama tunti kuntosalitreeniä viikossa.

Skyliners iloitsee hyvin menneestä lyhytohjelmastaan USA:n mestaruuskilpailuissa. Joukkue lunasti paikan Helsingin MM-mittelöihin sijoituttuaan kokonaiskilpailussa toiseksi.
Skyliners iloitsee hyvin menneestä lyhytohjelmastaan USA:n mestaruuskilpailuissa. Joukkue lunasti paikan Helsingin MM-mittelöihin sijoituttuaan kokonaiskilpailussa toiseksi.

– Joukkueen yhteisillä jäillä keskitymme enimmäkseen ohjelman asioiden korjaamiseen ja viimeistelyyn. Omien yksityisvalmentajien kanssa panostetaan sitten enemmän yksilötaitoihin ja niiden kehittämiseen, Kata kertoo.

– Suomessa mennään harjoituksiin aina koko joukkueen kanssa ja valmentajat kertovat, mitä tehdään. On iso muutos siirtyä sellaiseen aikatauluun, jossa suuri osa viikosta on yksin tekemistä ja täysin omalla vastuulla.

Skylinersissa luistelusta saa maksaa paljon. Joukkue harjoittelee lähellä New Yorkia, minkä vuoksi jääaika on erityisen kallista. Kausi Skylinersissa maksaa 16 000–18 000 dollaria, riippuen siitä, mihin kansainvälisiin kilpailuihin joukkue osallistuu. Tästä huolimatta Kata kokee, että kausi on ollut koko rahan arvoinen.

Haaveissa opiskelut

Tällä hetkellä Kata keskittyy vain luisteluun, mutta toiveissa on jäädä Yhdysvaltoihin pidemmäksi aikaa. Ensi vuodeksi suunnitelmissa on hakea ilmaisun ja koreografian koulutusohjelmiin New Yorkin alueella.

Kata Junninen
Kata Junninen on viihtynyt New Yorkissa hyvin ja mielii sinne myös opiskelemaan.

– Tavoitteenani on aloittaa opiskelut. Toivottavasti valmistumisen jälkeenkin voisin asua ja tehdä töitä USA:ssa. Viisumin saanti ei ole helppoa, mutta vaihtoehtoja on. On vain oltava valmis tekemään kovasti töitä, Kata kertoo tulevaisuudensuunnitelmistaan.

Kata kertoo oppineensa arvostamaan suomalaista tapaa olla pikkutarkka kaikessa mitä jäällä tehdään. Myös kuivaharjoittelun Kata kokee Suomessa tarkemmaksi, vaikka toki sitä tehdään myös USA:ssa. Uudenlainen työskentelytapa Skylinersissa on kuitenkin myös antanut paljon.

– Koen kasvaneeni senioriluistelijana niin tyylillisesti kuin teknisestikin. Olen myös oppinut puskemaan omia rajojani, tiedän omat kehityskohteeni ja osaan itse suunnitella, miten aion niitä työstää. Kaiken kaikkiaan koen olevani huomattavasti itsenäisempi niin urheilijana kuin ihmisenäkin.

Helsingin MM-kisoja Kata odottaa innoissaan.

– En malta odottaa, että saan esitellä uudelle joukkueelleni kotimaatani. Lisäksi odotan, että suomalainen yleisö pääsee näkemään meidän upeat ohjelmamme. Ja totta kai olen innoissani, kun pääsen näkemään kaikkia tuttuja pitkästä aikaa. Nordiksella tavataan!