12-vuotias Iris Lahti on joutunut kokemaan, miten kamalalta tuntuu, kun oma keho ei yhtäkkiä kestäkään mieliurheilulajia. Lajin vaihto yksinluistelusta jäätanssiin on saanut espoolaistytön uudestaan hymyilemään.

Iris Lahti koki – niin kuin moni lapsi ennen häntä – syvän rakastumisen jo alle kouluikäisenä. Hänen paras kaverinsa harrasti taitoluistelua ja tämä keksi pyytää bestiksensä mukaan ystävätunnille. Iris oli kerrasta myyty.

Kuusivuotiaana taitoluistelujäälle ensi kertaa astuneen tytön harrastus eteni rytinällä. Alkuperäinen kotiseura Espoon Taitoluisteluklubi vaihtui Espoon Jäätaitureihin, ja iloisesta harrastamisesta tuli Iriksen tahdon mukaan määrätietoista valmentautumista.

– Tykkään muutenkin kaikesta urheilusta, ja jäällä saan sekä urheilla että ilmaista itseäni, Iris perustelee.

Keväällä 2021 Iris Lahti oli juuri vaihtanut debytanttien kilpailusarjaan ja odotti innoissaan niin kesän lajileirejä kuin tulevaa, uudella tavalla haastavaa kilpailukautta.

– Olin kesällä Vierumäellä leirillä, ja selkäni kipeytyi. Leirin jälkeen oli tauko, eikä selässä tuntunut mitään, mutta kun oman seuran harkat alkoivat, selkä alkoi mennä pahemmaksi. Kauden toisessa kilpailussa selkä oli jo niin paha, etten oikein pystynyt edes kävelemään.

Selän kipuilun syy paljastuu

Iris vietiin lääkäriin ja perusteellisiin tutkimuksiin. Vaikka rasitus oli pääsyy selän kipuiluun, tytöltä löytyi spondylolyysi, lannerangan nikamakaaren höltymä. Syksy ja keskitalvi olivat hyvin pimeitä, ja perhekin aisti tytön mielialat.

– Koko viime syksyn sain vain kävellä ja pyöräillä, en saanut osallistua edes koululiikuntaan. Oli tosi tylsää, kun en tiennyt milloin pääsee takaisin jäälle. Eikä sekään ollut yhtään kivaa, kun ei ollut mitään tekemistä. Joulukuun lopulla sain luvan aloittaa luistelun, mutta sekin tapahtui vain pienillä määrillä.

Lahden perheessä mietittiin, kotiseura oli hyvin tukemassa. Yhtenä vaihtoehtona hyppypainotteisen lajin sijaan harkittiin Iriksen jatkavan jääharrastustaan muodostelmaluistelussa, josta myös varhaislapsuuden bestis oli löytänyt kotinsa. Iris kuitenkin päätti lähteä helmikuussa kokeilemaan Helsingin Luistelijoiden jäätanssijäätä. Harkoista palasi kotiin säihkyväsilmäinen luistelija.

”Tärkein ero on aivan erilainen luisteluasento, mihin olin oppinut.”

– Olihan se vähän jännittävää mennä ekaa kertaa, mutta ei se kuitenkaan ollut ihan hirveästi erilaista kuin yksinluistelu. Tärkein ero on aivan erilainen luisteluasento, mihin olin oppinut. Esimerkiksi sirklatessa ollaan tosi pehmeässä polvessa. Muita erilaisuuksia on esimerkiksi se, että piruetteja harjoitellaan molempiin suuntiin. Uutta ovat myös kuviotanssit.

Iris sanoo, ettei hän ole juuri kaivannut jäätreeneistä hyppyjä. Kesällä hän oli Andorrassa kansainvälisellä taitoluisteluleirillä, jossa oli sekä jäätanssijoita että yksinluistelijoita, ja hän pääsi pitkästä aikaa kokeilemaan myös hyppyjä.

– Hyvässä muistissa ne olivat, Iris virnistää.

Iriksen lajina on tätä nykyä soolojäätanssi, joka on hiljakseen saamassa jalansijaa myös Suomessa. Jatkossa hän toivoo löytävänsä sopivanikäisen ja -tasoisen pojan parikseen, mutta kiirettä ei ole: uudessa lajissa riittää perusopintoja riittämiin yksikseenkin.

Jäätanssijana Iris käy treeneissä viitenä päivänä viikossa. Aamujäitä on kerran tai kaksi viikossa. Jään, oheisten ja baletin lisäksi Iris opettelee kilpatansseja, mikä on aivan uusi haaste.

– Olen sopeutunut helposti, saanut kavereita, joiden kanssa on kiva olla. Ja selkä on ollut hyvä koko ajan.

Koko perhe harrastaa

Iris Lahden suurin haave on – kuten jokaisen nuoren urheilijan – päästä vielä joskus kilpailemaan olympialaisissa. Äiti Anne Lahti puolestaan keskittyy nauttimaan siitä, että perheessä on taas ilo ja sopivasti kiirettäkin.

Jo ne vuodet, kun Iris harrasti yksinluistelua lähellä kotiaan Espoossa, opettivat Lahden perheelle, että elämä on hallille vientiä ja sieltä hakua ja yleisemminkin jäähallielämää. Nyt, kun Iriksen treenit ovat Helsingin eri halleissa, perheen kuskit suihkivat teillä vielä ahkerammin.

– Ja kun jäätanssissa harrastajia on vain murto-osa siitä mitä yksinluistelussa, olen ymmärtänyt, että vanhemmille tulee paljon enemmän vastuita esimerkiksi kilpailujen järjestelyissä. Asioita hoidetaan muutenkin kuin yhtenä perheenä.

Anne Lahti ei sitä valita.

– Kun saimme Iriksen diagnoosin, pohdinnoissa oli useita eri vaiheita. Äitinä syyllistin tietysti itseäni: olisiko pitänyt havaita aiemmin. Mietin myös, miten tästä eteenpäin, mitä vaiva tarkoittaa Irikselle vanhemmiten, kyselin lääkäriltä ennusteita.

Ennusteita spondylolyysistä ei ole heitettäväksi. Kyseessä on rakenteellinen ominaisuus, joka haittaa tai on haittaamatta hyvin yksilöllisesti. Esimerkiksi lapsilla lannerangan nikamat voivat harjoittelun vuoksi höltyä yksinkertaisesti siksi, että ne eivät ole vielä täysin kiinnittyneet.

Tällä hetkellä selän tilanne on hyvä, ja Iris valmistautuu vastuuvalmentajansa Neil Brownin ja muun valmennustiimin johdolla innolla kauden ensimmäiseen soolojäätanssikilpailuun 3.–4. joulukuuta. Hän on valmis suosittamaan rohkeita vetoja muillekin.

– Kun vain on valmis rohkeasti kokeilemaan, kaiken oppii, Iris summaa.