Henkilöt

Jäätanssivalmentaja Neil Brown:

”Valmentajan ja luistelijan välinen vuorovaikutus on paras asia työssäni”

4 elokuun, 2022 Emmi Koskiniemi Neil Brownin kotialbumi

Jäätanssin parissa pitkään työskennellyt Neil Brown muutti korona-aikana Helsinkiin ja valmentaa sekä kehittää lajia nyt Suomessa. 

Neil Brown astui jäälle ensi kertaa 5-vuotiaana. Hänen perheensä oli juuri muuttanut Ranskan Lyonista Roueniin ja vanhemmat etsivät koko perheelle yhteistä viikonloppuharrastusta uudella kotipaikkakunnallaan. He asuivat lähellä jäähallia ja päättivät näin ollen antaa mahdollisuuden luistelulle. Kokeilu osoittautui arvokkaaksi, sillä jo muutaman vuoden päästä Neil kilpaili jäätanssissa parinsa kanssa.

– Rakastuin lajin kaikkiin puoliin, taiteellisuudesta urheilullisuuteen, Neil kertoo.

Neilin kilpaura jäätanssin parissa oli pitkä ja vaiheikas. Hän voitti neljä Ranskan mestaruutta noviisi- ja junioritasolla sekä kilpaili kahdesti junioreiden maailmanmestaruuskilpailuissa sijoittuen jälkimmäisellä kerralla kymmenen parhaan joukkoon. Vuonna 2011 hän siirtyi edustamaan parinsa Lucie Myslivečkován kotimaata Tšekkiä. He voittivat yhdessä kaksi Tšekin mestaruutta ja kilpailivat yhteisten kilpavuosiensa aikana sekä EM että MM-kilpailuissa.

Vuonna 2014 Neil ja Lucie eivät pettymyksekseen saavuttaneet paikkaa Sotchin olympialaisiin ja pohtivat uransa jatkoa. Seuraavaan olympiadiin sitoutuminen osoittautui etenkin taloudellisesti liian suureksi, joten Neil päätti ripustaa luistimensa naulaan. Samana keväänä yksi parin valmentajista, Romain Haguenauer, muutti valmennustöidensä perässä Montrealiin. Romainin jättämä aukko valmennustiimissä ei pysynyt kuitenkaan tyhjänä kauaa, sillä juuri luistelu-uransa lopettaneelle Neilille tarjottiin töitä valmentajana Lyonissa.

– Minun ei tarvinnut harkita kahdesti ottaessani työn vastaan, Neil muistelee.

Ura valmentajana sytytti

Vaikka Neilin oma luistelutausta loi vankan pohjan muiden parien opettamiseen, valmentajan roolissa hän omaksui nopeasti uusia asioita ja erilaisen lähestymistavan.

– Valmentajana voi astua askeleen kauemmas ja nähdä laajemman kuvan. Luistelijana tämä ei ole aina helppoa ja hahmotin sen nopeasti valmentaessani, Neil kertoo.

Neil Brown kuului Juulia Turkkilan ja Matthias Versluisin valmennustiimiin Beijingin olympialaisissa yhdessä Nuorten olympiavalmentaja Maurizio Margagglion kanssa.
Neil Brown kuului Juulia Turkkilan ja Matthias Versluisin valmennustiimiin Pekingin olympialaisissa yhdessä Nuorten olympiavalmentaja Maurizio Margaglion kanssa.

Neil valmensi jäätanssipareja pääsääntöisesti Ranskassa, mutta kesäisin hän matkusti myös säännöllisesti Espanjaan ja Andorraan valmentamaan yksinluistelijoita.

Koronapandemian iskiessä vuonna 2020 Neil oli jo ehtinyt luotsata pareja ympäri maailmaa. Yhtäkkiä epävarmaksi muuttunut tulevaisuus sai kuitenkin Neilin harkitsemaan valintojaan uudelleen ja hän alkoi janoamaan muutosta elämäänsä. Kykenemättömyys harjoittaa omaa ammattiaan koronarajoitusten vuoksi,sai hänet pohtimaan jatkuvasti sitä, missä ja kenen kanssa hän haluaisi työskennellä tulevaisuudessa.

”On fantastista työskennellä kilpailuohjelmien parissa ja analysoida jokaista yksityiskohtaa, liikettä ja nyanssia.”

Neil tunnusteli tilannetta eri puolilla maailmaa olevien kontaktiensa avulla ja päätyi näin myös puhumaan puhelimessa Suomen Taitoluisteluliiton Nuorten olympiavalmentaja Maurizio Margalion kanssa. Kaksikko jakoi toisilleen visioitaan sekä tulevaisuudensuunnitelmiaan. Muutaman keskustelun jälkeen Maurizio ehdotti, että Neil tulisi Suomeen työskentelemään Helsingin Luistelijoihin.

Neil muutti Suomeen maaliskuussa 2021 ja työskentelee nyt lähes kaikkien Helsingin Luistelijoiden jäätanssiparien ja soolojäätanssijoiden kanssa. Tämän lisäksi hän vierailee satunnaisesti pääkaupunkiseudun muissa seuroissa ja on toiminut valmentajana muutamilla liiton leireillä, kuten Soolojäätanssiseminaarissa sekä muodostelmaluistelijoille suunnatulla Excellence Campilla.

Valmentajana Neil nauttii siitä, kun hän saa olla osana kilpailuohjelmiin liittyvää luovaa prosessia.

– On fantastista työskennellä kilpailuohjelmien parissa ja analysoida jokaista yksityiskohtaa, liikettä ja nyanssia, jolla ilmennetään musiikkia tai ohjelman teemaa, Neil sanoo. 

Into kehittää lajia

Neil ammentaa motivaatiotaan lukuisista projekteistaan, jotka tarjoavat haastetta ja pitävät hänet samanaikaisesti erittäin kiireisenä. Hän kehittelee tällä hetkellä muun muassa valmennukseen tarkoitettua sovellusta. Päivittäisenä motivaattorina toimivat kuitenkin hänen valmentamansa luistelijat.

– Valmentajan ja luistelijan välinen vuorovaikutus on paras asia työssäni. Se on uniikkia, yksilöllistä ja haastavaa samaan aikaan, Neil summaa.

Neil Brown havainnollistaa harjoitusta Helsingin Luistelijoiden valmennettavilleen.
Neil Brown havainnollistaa harjoitusta Helsingin Luistelijoiden valmennettavilleen.

Neil keskittyy valmennuksessaan opettamaan lajin ymmärtämistä. Hän pyrkii päivittäin varmistamaan, että nuoret luistelijat hahmottavat liikkeiden taustalla olevan dynamiikan ja fysiikan, jotta he pystyvät itse aktiivisesti toimimaan oman kehityksensä moottorina.

– Senioriluistelijoillamme painopiste on tietysti hieman erilainen ja olemme suorituskeskeisempiä, sillä olemme asettaneet erittäin korkeita tavoitteita tuleville kausille Milanon olympialaisia 2026 silmällä pitäen, Neil kertoo.

”Mielestäni jäätanssiin suhtaudutaan Suomessa tiedonjanoisesti.”

Samanaikaisesti Neil on omistautunut jäätanssin kehittämiseen Suomessa. Hän haluaa auttaa muita seuroja käynnistämään lajin omassa seurassaan ja saamaan sitä kautta lisää luistelijoita kaikkiin tanssikategorioihin. Etenkin soolojäätanssi olisi monen luistelijan saavutettavissa, jos sitä tarjottaisiin useammissa seuroissa. Tämän lisäksi Neil haaveilee siitä, että tulevina vuosina jäätanssin koulutusrakenne saisi Suomessa Kansainvälisen luisteluliiton Center of Excellence -tunnustuksen.

– Mielestäni jäätanssiin suhtaudutaan Suomessa tiedonjanoisesti. Siitä huolimatta meillä on olemassa rakenteita ja kehitysmahdollisuuksia, joita ei vielä hyödynnetä täysin. Toivon pystyväni kehittämään lajia omalta osaltani Suomessa siihen suuntaan, että voimme tulla yhdeksi Euroopan parhaista jäätanssikeskuksista, Neil sanoo.

Työsarkaa riittää häneen mukaansa myös kilpaluistelun ja harrasteluistelun erottamisessa, jotta pystytään tarjoamaan juuri oikeanlaista tukea ja harjoittelumuotoja kaikille luistelijoille.

– Olen kuitenkin innoissani tämän matkan aikana tapaamieni valmentajien yhteistyöhalukkuudesta ja avoimuudesta. On todella ilo työskennellä Suomessa, Neil iloitsee.