Tapahtumat

Marie Lundmark Trophyssa kohtaavat maailman huippujoukkueet

Muodostelma­luistelun Challenger-sarja huipentuu viikonloppuna Turussa 

5. helmikuuta 2026 Skating Finland Santtu Jaakkola

Historian kolmas Marie Lundmark Trophy järjestetään 7.–8.2.2026 Gatorade Centerissä Turussa. Kansainvälisen luisteluliiton (ISU) Challenger-sarja koostuu kaudella 2025–2026 neljästä kansainvälisestä kilpailusta. Marie Lundmark Trophy on tiivistahtisen sarjan viimeinen etappi, jonka jälkeen selviää Challenger-sarjan voittaja ja Suomen edustajat junioreiden MM-kilpailuihin. Samalla tapahtuma tarjoaa osalle joukkueista vielä viimeisen kohtaamisen ennen kevään MM-kilpailuja.  

”Tavoitteena on tehdä kaksi ihanaa ohjelmaa, nauttia niistä ja voittaa.”

Kilpailussa Suomea edustavat Team Unique (HSK), Helsinki Rockettes (HTK) ja Marigold Ice Unity (HL). Suomen tilastokärki Team Unique lähtee kilpailuun joukkueen valmentajan Mirjami Penttisen mukaan innoissaan.  

– Tavoitteena on tehdä kaksi ihanaa ohjelmaa, nauttia niistä ja voittaa, Penttinen kertoo Team Uniquen tavoitteista.  

Team Unique on voittanut kaikki kansainväliset kilpailunsa tällä kaudella. Edellisen kerran joukkue kilpaili tammikuun puolivälissä järjestetyssä Hevelius Cupissa Puolassa.   

– Pidimme Hevelius Cupin jälkeen muutaman päivän breikin, jolloin saimme joukkueessa alkaneen flunssakierteen poikki. Harjoittelu on sujunut rennoissa ja hyvissä merkeissä, niin kuin on sujunut kieltämättä koko kausi, Penttinen jatkaa.  

Hallitseva maailmanmestari Helsinki Rockettes on Season’s Best -tilaston toisena. Joukkueen tuorein kansainvälinen kilpailu oli Challenger-sarjan käynnistänyt Britannia Cup, jossa Rockettes sijoittui toiseksi Team Uniquen jälkeen.  
 
Marigold Ice Unity haki viime viikonloppuna tuntumaa Turun kilpailuun Challenger-sarjan International Classic –kilpailusta Bostonissa Yhdysvalloista. Joukkue luisteli voittoon ja jätti taakseen muun muassa hallitsevan MM-pronssimitalistin, Yhdysvaltojen Haydenettesin. 
 
Suomalaisjoukkueiden kovimmat vastukset saapuvat Kanadasta, kun moninkertainen maailmanmestari Les Suprêmes ja viime kevään MM-kilpailuissa viidenneksi luistellut Nova senior saapuvat Turkuun.   

Junioreiden MM-paikat jaetaan viikonloppuna  

Junioreiden edustajat kutsuttiin kilpailuun Season’s Best -tilaston perusteella. Musketeers (HL), Helsinki Fintastic (HTK), Dream Edges (Kaari), Valley Bay Synchro (EsJt) ja Team Mystique (HSK) lähtevät jahtaamaan kilpailun voittoa sekä edustuspaikkaa junioreiden MM-kilpailuissa.  

Kilpailussa parhaiten menestynyt suomalaisjoukkue saa automaattisesti edustuspaikan junioreiden maailmanmestaruuskilpailuihin, jotka luistellaan maaliskuussa Gdanskissa Puolassa. Toinen edustuspaikka määräytyy Marie Lundmark Trophyn jälkeen kauden parhaiden pisteiden keskiarvojen perusteella. Jos kahden joukkueen keskiarvojen ero on alle kolme pistettä, tarkastetaan joukkueiden välinen voittotilasto. Toisen edustuspaikan saa joukkue, jolla on enemmän keskinäisiä voittoja. 

Marie Lundmark Trophy on saanut nimensä Suomen Taitoluisteluliiton kunniapuheenjohtajan ja Kansainvälisen luisteluliiton kunniajäsenen Marie Lundmarkin mukaan. Hän on yksi suomalaisen ja kansainvälisen taitoluistelun merkittävimmistä vaikuttajista. Kansainvälisen luisteluliiton muodostelmaluistelun teknisen komitean perustajajäsenenä ja ensimmäisenä puheenjohtajana Lundmark on ollut keskeisessä roolissa muodostelmaluistelun kehityksessä vuosikymmenten ajan.

Marie Lundmark Trophyn aikataulu ja osallistuvat.

Artikkelikuvassa Team Unique muodostelmaluistelun toisessa SM-valintakilpailussa Tikkurilassa.

Lue myös
Tapahtumat

Muodostelma­luistelun huiput kohtaavat Turussa

Marie Lundmark Trophy järjestetään Gatorade Centerissä helmikuussa 2026

10. huhtikuuta 2025