Tapahtumat

"Harmittaa todella paljon, ettemme pääse esiintymään kotiyleisön eteen"

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis vetäytyvät Finlandia Trophysta

13. marraskuuta 2025 Skating Finland Santtu Jaakkola

Jäätanssipari Juulia Turkkila ja Matthias Versluis vetäytyy taitoluistelun Finlandia Trophy Helsinki -kilpailusta, joka järjestetään 21.–22. marraskuuta Helsingin jäähallissa. Kansainvälisen luisteluliiton Grand Prix -sarjaan kuuluva kilpailu on ollut perinteinen osa parin syksyn kilpailukalenteria.  

Pari joutuu jättämään kilpailun väliin Versluisin loukkaantumisen vuoksi. Turkkila ja Versluis vetäytyivät lokakuun lopussa myös Kanadan Grand Prix -kilpailusta, johon heidän oli tarkoitus osallistua Kansainvälisen luisteluliiton nimeämänä. 

– Kuntoutuminen on edennyt hitaasti mutta varmasti. Olemme portaittain lisänneet harjoituskuormaa, ja tällä hetkellä pystyn jo olemaan pidempiä hetkiä jäällä, Versluis sanoo. 

Vetäytymiseen Helsingin Grand Prix -osakilpailusta johti Versluisin mukaan se, että jalan hermojuurivamman seurauksena syntynyt kipu aiheutti lihasheikkoutta, joka edelleen vaikuttaa luisteluun.  

– Katson positiivisin mielin loppukautta. Uskon, että kuntoutus nopeutuu nyt, kun voin lisätä rasitusta. Tavoitteenamme on aloittaa kausi joulukuun SM-kilpailuissa Lahdessa, Versluis jatkaa.  

Vaikka päätös jäädä pois kotikilpailusta on urheilijoille pettymys, he pysyvät luottavaisina loppukautta ajatellen.

– Totta kai harmittaa todella paljon, että kotikisa jää nyt väliin. On kuitenkin ihanaa, että olemme päässeet taas harjoittelemaan Matthiaksen kanssa yhdessä. Odotan innolla arvokilpailuja, jotta pääsemme vihdoin näyttämään ohjelmamme terveinä, Turkkila kertoo.  

Finlandia Trophy Helsinki tuo Grand Prix -sarjan loiston Suomeen ja tuo jäälle lukuisia maailman huippuluistelijoita, jotka nähdään myös Milano–Cortinan talviolympialaisissa 2026. 

”Kiitos paljon kaikille, jotka ovat tukeneet meitä tässä tilanteessa.”

– Kiitos paljon kaikille, jotka ovat tukeneet meitä tässä tilanteessa. Meitä harmittaa todella paljon, ettemme pääse esiintymään kotiyleisön eteen. Tuen ja kannustuksen määrä on merkinnyt meille valtavasti, Versluis päättää.  

Kansainvälinen luisteluliitto nimeää Turkkilan ja Versluisin tilalle mahdollisesti uuden jäätanssiparin.  

Naisten sarjassa kilpaileva, hallitseva Euroopan mestari Niina Petrokina on myös joutunut vetäytymään Finlandia Trophysta.  

Finlandia Trophy Helsinki -kilpailun osallistujat 

Lue myös
Tapahtumat

Haminan Taitoluistelijoiden Lempi Kokk tuo tapahtumaan 20 luistelijan ryhmän

Finlandia Trophyn Fanipäivä kutsuu nuoret luistelijat tähtien seuraan

23. syyskuuta 2025

Tapahtumat

Konkarit ja ensikertalaiset valmiina GP-jäälle 

Suomen joukkue nimetty Finlandia Trophy Helsinki -kilpailuun

21. elokuuta 2025

Tapahtumat

Taitoluistelun Grand Prix -sarjan osallistujat julkaistu

Finlandia Trophy Helsinki kokoaa lajin huiput marraskuussa

6. kesäkuuta 2025