Fysioterapeutti Viviane Von Hertzen tuntee nuoret urheilijat ja heidän rasitusvammansa. Koronapandemian aikana hän on tunnistanut uuden loukkaantumiselle altistavan tekijän, nopeasti muuttuvat harjoitusolosuhteet.

Viviane Von Hertzen on tuki- ja liikuntaelinongelmiin erikoistunut fysioterapeutti, joka on työskennellyt viimeiset 15 vuotta taitoluistelijoiden parissa, niistä 12 vuotta Pihlajalinnan (aikaisemmin Dextra) asiantuntijana Helsingissä.

Viviane kertoo, että suurin osa kasvuikäisten rasitusvammoista esiintyy luiden kasvualueilla. Luissa tavataan myös rasitusosteopatiaa ja jopa rasitusmurtumia. Nuorilla on myös rasitusvammoja, vaikka kuvantamislöydöksissä mitään ei löydetäkään. Rasitusvammoja esiintyy kaikissa urheilulajeissa. Varhaisen erikoistumisen lajina taitoluistelulle on kuitenkin tyypillistä poikkeuksellisen suuret harjoitusmäärät urheilijan ollessa vielä kasvuvaiheessa. Vammojen ehkäisy on tärkeää, sillä ne saattavat haitata merkittävästikin kasvavaa nuorta.

”Joissain tapauksissa aikaa paluulle kannattaa ottaa vaikka kokonainen kausi. Taidot eivät katoa toipilasaikana.”

– Kasvu on toki yksilöllistä, mutta tiettyjen tyyppi-ikien ja vaikkapa kasvutumakkeiden ärsyyntymisen yhteyden tunteminen voisi auttaa minimoimaan joitakin rasitusvammoja, Viviane von Hertzen miettii. – Näiden yhteyksien tietäminen voisi käytännössä tarkoittaa tietyissä ikävaiheissa venyttelyn, hyppymäärien tai selän taivutusten vähentämistä harjoittelussa. Joihinkin rasitusvammoihin voi vaikuttaa myös harjoitusalustavalinnoilla ja jalkineilla, Viviane von Herzen sanoo.

On huomattava, että kasvuikäisen nuoren elimistö, varsinkin luusto, muuttuu ja kehittyy jatkuvasti aina kahteenkymmeneen ikävuoteen asti. Seniorisarjassakaan luistelevat kilpaluistelijat eivät siis ole vielä fyysisesti mitään senioreita, vaan useimmiten hädin tuskin kasvuvaiheen yli päässeitä junioreita.

Kiireestä kierteeseen

Ei ole tavatonta, että yhdestä loukkaantumisesta toivuttuaan tavoitteellinen taitoluistelija kokee seuraavan terveydellisen takaiskun. Loukkaantumiskierre on sekä henkisestä että fyysisesti haastavaa nuorelle urheilijalle – jo siksi, että elämästä iso osa pyörii harrastuksen parissa.

– Monet rasitusvammat, kuten rasitusmurtumat ja kasvutumakkeen ärsytykset, vaativat suhteellisen täysipainoista ja pitkäaikaista lepoa, mikä johtaa siihen, että pitkän tauon aikana kudosten rasituskestävyys heikkenee, Viviane kuvaa loukkaantumiskierteen alkusysäystä. – Tämä luo otollisen pohjan uudelle rasitusvammalle, jos tauon jälkeen palataan yhtäkkiä normaaliin harjoitustahtiin.

Pari viikkoa lepoa ei vielä heikennä rasituskestävyyttä, mutta jo parin kuukauden tauko on merkittävä. Siksi toipilaan kuntoutumisohjelmaan tulee sisältyä varsinaisten kuntouttavien harjoitteiden lisäksi peruskuntoa ylläpitävää harjoittelua.

– Paluun suunnittelu lähtee siitä, millainen vamma taustalla on. Tärkeintä on, että harjoitustason nosto tapahtuu vaihe vaiheelta ja todella maltillisesti, Viviane muistuttaa.

– Alkuun vältetään myös niitä asioita, jotka vamman ovat provosoineet, ja kuntouttavia harjoitteita jatketaan vielä lajitreenien alettuakin.

Ihanteellisessa tilanteessa luistelija saa rasitusvammasta toipumiseensa tukea sekä fysioterapeutilta että valmentajiltaan. Valmentajilla on paras tieto siitä, miten korjataan mahdolliset tekniikkavirheet ja toisaalta siitä, mikä on ja mikä ei ole edistymisen kannalta välttämätöntä. Fysioterapeutilla taas on tieto siitä, mikä kyseiselle rasitusvammalle on kaikkein haitallisinta. Molempien asiantuntijoiden tiedot yhdistämällä voidaan rakentaa paluun kannalta turvallisin keskitie.

Viviane tietää, että moni kunnianhimoinen luistelija kokee painetta saada itsensä nopeasti testi- ja kisakuntoon, ja juuri kiireessä piilee riski uudelle loukkaantumiselle.

– Joissain tapauksissa aikaa paluulle kannattaa ottaa vaikka kokonainen kausi. Taidot eivät katoa toipilasaikana, Viviane kannustaa malttiin.

Korona-ajan haasteet

Viviane suosittelee yleensä toipuvan urheilijan lepovaiheen jälkeiseksi perusliikunnaksi tälle itselleen tuttua ja tyypillistä liikuntaa, taitoluistelijan tapauksessa perusluistelua tai vaihtoehtoisesti vesijuoksua. Koronarajoitusten aikana jää- ja uimahallit ovat olleet kuitenkin pitkiä aikoja kiinni yli 13-vuotiailta ja erityisen pitkään 20 vuotta täyttäneiltä. Sopivien liikuntamuotojen keksimiseksi on todella saanut käyttää mielikuvitusta.

”Korona-aika on synnyttänyt ilmiön, että tehdään yhtäkkiä ihan jotain täysin erityyppistä harjoittelua kuin mihin kroppa on tottunut.”

Kaksi peräkkäistä koronakautta eivät kuitenkaan ole olleet haasteellisia vain kuntoutuville luistelijoille. Uusi trendi on ollut, että vastaanotolle tulee potilaita, joilla on tapahtunut treenissä jokin tilanteen sanelema muutos ja nimenomaan sen seurauksena syntynyt rasitusvamma.

– Korona-aika on synnyttänyt ilmiön, että tehdään yhtäkkiä ihan jotain täysin erityyppistä harjoittelua kuin mihin kroppa on tottunut. Etätreeneissä saattaa olla myös vaikea puuttua suoritusvirheisiin, Viviane kuvailee tyypillisiä haasteita.

Ylipäätään jokainen muutos on riski vammojen syntymiseen. Jäähallien sulkeuduttua luistelijat siirtyivät pääsääntöisesti vain juoksemaan ja hyppimään, ja hallien uudelleen avautuessa treenit muuttivat taas luonnettaan. Tilanteet ovat vaihdelleet, mikä on sekä valmennuksellisesti että urheilijan keholle todella vaativaa.

Maltti on nyt valttia.

Lue myös kuinka Belgian olympiatoivo Loena Hendrickx palasi useita vuosia kestäneen loukkaantumiskierteen jälkeen MM-jäälle Tukholmassa ja sijoittui viidenneksi.