Suomen vanhin taitoluisteluseura Helsingfors Skridskoklubb viettää 150-vuotisjuhlavuottaan. Ensimmäiset 90 vuotta seura vastasi eri luistinradoilla myös harjoitusolosuhteiden ylläpitämisestä. Helsingissä otetuissa historiallisissa valokuvissa näkyy usein esimerkiksi Johanneksen kirkon kenttä, jolla aikanaan luistelu-uransa aloittivat muun muassa Anna-Maija Kivimäki (o.s. Rissanen) ja Berit Kaijomaa (o.s. Linsén). HSK:n luistelijat harjoittelivat tällä kentällä 1930-luvulta 1960-luvun alkuvuosiin.

”Muistan yhä, kuinka Ludovikan seuraneitinä luin hänelle Hufvudstadsbladetia.”

Sekä Anna-Maija että Berit tulivat ”Johikselle” perheidensä tuomina jo pikkutyttöinä. Anna-Maijan täti tunnettiin HSK:n menestyneenä pariluistelijana ja Beritin isä Kiffenin maalivahtina, joten lasten tuominen jäälle oli itsestään selvää.

– Kun aloitin luistelun Johanneksen kentällä 1950-luvulla vain 3-vuotiaana, toimintaa pyörittivät vahvasti itsenäisen Suomen ensimmäiset olympiavoittajat, Ludovika ja Walter Jakobsson. Muistan yhä, kuinka Ludovikan seuraneitinä luin hänelle Hufvudstadsbladetia ja ihailin heidän kotonaan valokuvia tuon ajan kansainvälisistä luistelutähdistä, Berit kertoo.

– Meidän perheessämme HSK:ta pidettiin parhaana luisteluseurana, ja Johanneksen kentälle siis menin minäkin, vaikka en ollutkaan ruotsinkielinen, ja Töölöstä oli luistinradalle matkaa, Anna-Maija jatkaa.

Pakollisia kuvioita kerrattiin väsymättä

Leimallista Johanneksen kentän kulta-ajoille olivat viikonloppujen rusettiluistelut, joille pääsylipun saattoivat ostaa muutkin kuin HSK:n jäsenet. Kenttä valaistiin tunnelmallisilla tervapadoilla ja kaiuttimista soi kunkin ajan suosituin musiikki. Pukukoppien kamiinoiden loimussa paistuivat niin omenalohkot kuin makkarat.

– Kopissa kuivateltiin tumppuja, mutta kun Kwai-joen silta -elokuvasta tuttu musiikki alkoi, ryntäsimme kaikki jäälle, Berit muistelee.

Mieleen on painunut vahvasti myös kentällä vallinneet selkeät säännöt. Neljä pukukoppia oli jaettu eri käyttäjäryhmille: ensimmäistä käytti seuran johtokunta, toista seniorit, kolmatta juniorit ja neljättä pikku luistelijat. Tuon ajan kaunoluistelijat harjoittelivat tuntikausia pakollisia kuvioita, ja jokaiselle oli kentällä oma kohta, jota sopi käyttää.

– Kentän laidalla sijainneiden vessojen edessä jää oli huonompilaatuista, ja sieltä uransa aloittivat nuorimmat luistelijat, Anna-Maija naurahtaa.

Berit luettelee lukuisia luistelijoita ja valmentajia, jotka olivat tuttu näky Johanneksen kentällä sen viimeisellä HSK-vuosikymmenellä: Tuula Öhrnberg, Maire Nylund, Inger Melander, Ilkka Varhee ja Ragnar Wikström. Suurin osa luistelijoista asui kävelymatkan päässä luistinradasta, ja pikku-Berit piti päättäväisesti huolta siitä, että hän pääsi kentälle niin nopeasti kuin mahdollista.

– Valitsin isän antamista vaihtoehdoista Ratakadulla sijainneen Cygnaeus skolanin ja myöhemmin myös oppikouluni sillä perusteella, että ne sijaitsivat jään vieressä, eikä luistimia tarvinnut kantaa kaukaa.

Rakkaus luisteluun viitoitti elämänpolun

Kevät oli ulkojääaikakauden luistelijoille surullista aikaa. Auringonpaisteen voimistuessa ei harjoituksissa aina ehtinyt edes eväitä syödä, kun piti vielä loikkia tekemään kuvioita viimeisille jäälautoille ennen kuin kausi päättyi. Kun niin kävi, istuivat luistelijat yhdessä portailla itkemässä. Anna-Maija ja Berit muistavat kiittää urheilumyönteisiä perheitään siitä, että heillä oli kuitenkin mahdollisuus päästä kesäisin lisäoppiin maihin, joissa jäähalleja oli jo käytössä.

– Jäitä kyllä metsästettiin välillä kaukaakin. Sain ajokortin heti 18-vuotiaana ja ajoin keväisin auto täynnä luistelijoita Tampereelle, jossa avattiin Suomen ensimmäinen tekojää, Anna-Maija kertoo.

”Ajoin keväisin auto täynnä luistelijoita Tampereelle, jossa avattiin Suomen ensimmäinen tekojää.”

Anna-Maijalle ja Beritille liikunnasta tuli myös työ. Anna-Maija opiskeli liikuntatieteiden maisteriksi ja työskenteli Helsingin kaupungilla Liikuntaviraston osastopäällikkönä. Berit puolestaan aloitti valmentajauransa HSK:ssa, ja on kulkenut Helsingin lisäksi valmentamassa ympäri Suomea – Joensuussa, Seinäjoella, Turussa, Oulussa ja Lahdessa.

– Muistan erään kerran, kun lähdimme 1966 valmistuneelta Helsingin jäähallilta leirille upouusissa seuran edustusasuissa hienot hatut keikkuen. Tunsimme suurta ylpeyttä, ja tuollaiset hetket vahvistivat jo aivan pienenä syttynyttä intohimoani niin kaunista taitoluistelua kohtaan. Eläkkeelle jään tuskin koskaan, sillä eihän elämästään voi vaan jäädä pois! konkarivalmentaja Berit huudahtaa.

Helsingin kaupunki avasi joulupäivänä 2023 Johanneksen kentälle tekojään. Ties vaikka rusettiluistelutkin vielä palaisivat!