Meksikolainen taitoluistelija Natalia Brave opiskeli vuoden vaihto-oppilaana Joensuussa ja ihastui suomalaiseen valmennukseen. Kun isä sitten antoi tyttärelleen jäähallin syntymäpäivälahjaksi, hän päätti tuoda suomalaista osaamista muidenkin ulottuville ja kutsui joensuulaiset ystävänsä kotikaupunkiinsa valmentamaan.

Unelmien valmennusmatkalle Pueblaan lähtivät rohkeasti Joensuun Katajan seniorit Emma-Lotta Laakso, Vilma Virnes ja Viivi Hyttinen, jotka kauden 2015–2016 aikana olivat ystävystyneet Natalia Braven kanssa. Emma-Lotta ja Vilma viipyivät Meksikossa tänä kesänä suunnitellun kuukauden, mutta Viivi valmentaa siellä edelleen.

Itse luistelukausi Suomessa oli Natalialle epäonninen, sillä hän loukkaantui, mikä esti kilpailemisen. Puolisen vuotta hän ehti kuitenkin harjoituksissa ja kevätnäytöksessä näyttää upeita piruettejaan ja taiteellista otettaan.

– Natalia sulautui hyvin meidän ryhmäämme ja oli todella sosiaalinen. Helposti lähestyttävä ja helposti valmennettava, Joensuun Katajan päävalmentaja Miia Hyttinen kuvailee.

Vaihtovuoden aikana Natalia puhui usein mahdollisuudesta kutsua kolmikon kotimaahansa kylään. Vapun tienoilla tuli viesti, jossa hän kertoi valmennusprojektistaan. Suomalaiset ystävät olisivat tervetulleita valmennusvierailulle.

Kynttilätehtaasta jäähalli

Kynttilätehtaan omistava isä oli rakennuttanut puolen kaukalon kokoisen jään jo käytöstä poistuneeseen tehdashalliin. Se odotti tytärtä ja tämän suomalaisia ystäviä käynnistämään valmennuksen.

Tytöt miettivät hetken, onnistuisiko matka koronapandemian kurimuksessa. He saivat Terveystalosta neuvontaa ja sponsorointia matkan turvalliseen toteutukseen. Taloudellista tukea kolmikko sai myös joensuulaiselta Pure Ice -liikkeeltä. Parin kuukauden päästä oli matka edessä.

”Eihän nuorilta voi kieltää tällaista kokemusta.”

Valmentaja Miia Hyttinen oli valmis päästämään luistelijansa reissuun.

– Koska kyse oli yhdistetystä valmennus- ja harjoittelukuukaudesta, en nähnyt lähdössä mitään ongelmaa. Eihän nuorilta voi kieltää tällaista kokemusta.

Ennen lähtöä tytöt kävivät koronatestissä ja saivat ensimmäiset rokotukset. Lento sujui maskissa. Välilaskussa Saksassa oli tarkka testikontrolli, itse lento sujui maskeissa, mutta Meksikon päässä ei asetettu maahantuloehtoja tai karanteenia.

 – Koronatilannetta kuitenkin tarkkailtiin maassa. Joka paikassa oli pidettävä maskia ja kuume mitattiin, oli kyse sitten vaikka ruokakaupasta. Myös jäällä oli maskit sekä valmentajilla että luistelijoilla, joensuulaiset kertovat.

Liikkeelle perustasolta

Natalia ja suomalaiskolmikko valmensivat 40 luistelijaa. Liikkeelle lähdettiin perustasolta, vaikka luistelijat jo osasivatkin taitoluistelun alkeita.

Koronan takia jäähalleja oli kaupungissa suljettu, ja matka avoimiin harjoituspaikkoihin oli kahden tunnin takana. Siksi moni oli ehtinyt lopettaa luistelun ja palasi jäälle Natalian projektin ansiosta.

– Hypyissä oli idea hallussa, ja heitä pystyi auttamaan tekniikassa. Mutta perusluisteluun ja askeleisiin piti kiinnittää paljon huomiota, valmentajat kertovat.

Meksikossa on Nataliankin mukaan painotettu näyttävyyttä, eikä niinkään elementtien puhtautta, jota Suomessa vaaditaan.

Natalia pitää myös suomalaisten luistelijoiden tunnollisuudesta harjoittelussa ja keskinäisestä tsemppihengestä. Meksikossa treenit olivat Emma-Lotan ja Vilman mukaan välillä kuin yleisöjäätä eikä niin tavoitteellista.

”Kun opettaa muille, oppii itsekin.”

Joensuulaiset olivat hyviä lähettiläitä viemässä suomalaista tapaa treenata meksikolaisille.

– Meillä Vilman kanssa ei ollut valmennuskokemusta. Olimme todella innoissamme päästessämme kokemaan, miltä valmennus tuntuu, Emma-Lotta toteaa.

Juuri valmennuskokemus ja valmentaminen englanniksi olivat Vilman mukaan tärkeä kokemus.

Yhteinen kieli myös Natalian kanssa on englanti, mutta Suomen-vuotenaan hän oppi suomeakin. Hän ymmärsi yhä, mitä ystävät puhuivat, jos keskustelu vaihtui suomen kielelle.

Tytöt myös allekirjoittavat opettamisen periviisauden.

– Kun opettaa muille, oppii itsekin.

Niin erilainen kulttuuri

Emma-Lotta ja Vilma summaavat matkansa olleen palkitseva ja antoisa todella erilaisessa kulttuurissa.

Sopeutumista vaati esimerkiksi mausteinen ruoka. Tosin suomalaiset saivat lautasilleen ystävällisesti perusannoksen. Meksikolaiset lisäsivät sitten mausteita omiin annoksiinsa.

 – Silti mekin saimme mausteista osamme. Tuli niitä chilejä syötyä, tytöt naurahtavat.

Suomessa urheilijoille neuvotaan aterioiden väliksi kolme, neljä tuntia. Meksikossa ruokailujen väli saattoi venähtää kymmeneksikin tunniksi.

– Lähdimme asunnoltamme aamulla aamupalan jälkeen ja olimme hallilla puoli kahdeksasta iltakahdeksaan. Siinä välissä söimme lounaaksi banaanin tai hampurilaisen, Vilma kertoo.

 – Koska meksikolaiset äidit ja isät tekivät töitä kellon ympäri, perheillä on tapana syödä päivällinen noin kello 21, kun kaikki ovat kotiutuneet. Mutta ensimmäisen viikon jälkeen rytmiin tottui, suomalaiset vakuuttavat.

Haasteita tarjosivat myös aikataulut.

– Meillä meinasi mennä hermo, kun on totuttu olemaan ajoissa. Meillä kisat voivat joskus viivästyä ehkä 15 minuuttia, mutta ihan uusi kokemus oli, että treenit alkoivat parikin tuntia myöhässä, Emma-Lotta sanoo.

”Nyt he ymmärtävät paremmin myös valmentajan osaa ja vastuuta tehtävässään, mikä syventää entisestään urheilijan ja valmentajan suhdetta.”

Suomalaiset asuivat varakkaan perheen hoivissa. Heillä oli siivooja ja valmiit ateriat aina pöydässä.

Mutta ulkona ei voinut liikkua itsenäisesti. Turvallisuutta valvoi poliisi asunnon ulkopuolella ympäri vuorokauden.

Suomalaiset pääsivät myös näkemään, minkälaista elämä Meksikossa myös voi olla. Turistialueiden ulkopuolella oli vastassa alkeellinen ja köyhä arki, jossa puhdas vesi on aarre.

– Opimme, miten hyvin meillä on asiat täällä Suomessa, Viivi sanoo.

Kaikkia luistelijoita yritettiin innostaa jäämään pidemmäksi aikaa, mutta vain Viivi jäi. Emma-Lotan ja Vilman toivat kotiin opiskelu ja halu jatkaa omaa uraa.

Miia kannusti Viiviä jäämään, koska nuori nainen halusi niin.

– Suunnittelemme sitten uraa uudelleen, jos hän vielä haluaa itse jatkaa uraansa kotiin palattuaan. Kannustin kuitenkin kokemukseen ja kannustan näitä kahtakin vielä lähtemään myöhemminkin, jos tilaisuus tulee, Miia kertoo.

Myös tytöt ovat valmiita uusimaan kokemuksen.

– Kun nyt tietää, mitä perillä odottaa, saisi vierailusta vielä enemmän irti. Haaveissa on esimerkiksi kesäleiri jo ensi kesänä.

– Tytöt ovat olleet aina vastuullisia ja tehneet töitä tosissaan. Ja nyt he ymmärtävät paremmin myös valmentajan osaa ja vastuuta tehtävässään, mikä syventää entisestään urheilijan ja valmentajan suhdetta, Miia summaa Meksikon-vierailun antia valmentajan näkökulmasta.

Valmennukselle kiitosta

Viivi Hyttinen valmentaa nyt paikallisessa taitoluisteluakatemiassa sekä ryhmiä että yksittäisiä luistelijoita maanantaista perjantaihin. Valmennukset alkavat yleisesti kello 16 ja loppuvat kello 22. Ryhmätunteja luistelijoilla on vähemmän kuin Suomessa, mutta yksityistunteja jokaisella on keskimäärin kaksi, kolme viikossa.

Suomalainen valmennustyyli on Viivin mukaan otettu vastaan erittäin hyvin.

– Olen saanut paljon positiivista palautetta niin muilta valmentajilta, tytöiltä kuin vanhemmiltakin. Akatemiassa, jossa valmennan, suomalainen valmennustyyli on otettu lähtökohdaksi.

Tytöt ovat todella motivoituneita ja innokkaita, ja he yrittävät aina toteuttaa valmentajan pyytämät korjaukset. Vaikka luistelijat kehittyvät nopeasti, pienenä ongelmana on perusluistelun puutteellisuus, johon nyt kiinnitetään huomiota.

 – Osa tytöistä hyppää yksöisakselin, mutta perusaskeleet ovat vaikeita. Alemmissa sarjoissa taas osa tytöistä ei osaa kaikkia yksinkertaisia hyppyjä, mutta he pystyvät tekemään bielman-piruetin.

”Olen myös huomannut kokemusten kasvattaneen minua etenkin valmentajana, mutta myös luistelijana henkisesti.”

Nuorin Viivin valmennettavista on tällä hetkellä kolmevuotias ja vanhin 35-vuotias.

– Pienimpien kanssa en tee niin aktiivisesti työtä kielimuurin takia, mutta heidän valmentajiensa kanssa todella paljon.

Viivi tuntee saavansa arvostusta työssään.

– Kuinka hyvin tytöt tekevät ja yrittävät, vaikka useimmilla oli yli vuoden tai pidempikin tauko luistelussa. Lyhyessä ajassa olemme kokeneet onnistumisia yhdessä. Olen myös huomannut kokemusten kasvattaneen minua etenkin valmentajana, mutta myös luistelijana henkisesti, hän kuvaa.

Viivi kouluttaa myös valmentajia, tekee kilpailuohjelmia ja on mukana suunnittelemassa seuran kehitystä ja kasvua.

– Suunnitteilla on muutaman seuran välisiä seminaareja sekä tiedossa muutamia kilpailumatkoja, joten saan kokea senkin puolen meksikolaisesta luistelukulttuurista.

Oma tyyli rakentuu

Jokaisella luistelijalla on oma valmentaja, joka ei välttämättä ole akatemian valmentaja.

– Tämä on luonut hieman haasteita työhön, sillä jokaisella on oma tapa ohjeistaa esimerkiksi rotaatioasento. Välillä olen aivan eri mieltä opetustyylistä, mutta siihen on pitänyt sopeutua, että tiettyihin asioihin ei pidä laittaa omia sormia peliin. Siksi sanonkin aina tytöille, että kokeile ja tunnustele. Jos koet neuvoni toimivaksi, keskustele mahdollisista tekniikkamuutoksista valmentajan kanssa ensin.

Viivi tuntee, että vanhemmat valmentajat suhtautuvat hieman epäilevästi nuoren valmentajan taitoihin.

– Ymmärrän tämän hyvin, mutta olen luistelijoiden palautteen kautta oppinut luottamaan itseeni. Olen kuitenkin nähnyt Suomessa huippuvalmentajien osaamista, jonka pohjalta olen rakentanut oman teknillisen valmennustyylini.

 Viikko viikolta helpompaa

Viiviltä on vienyt aikaa totutella pidemmällä tähtäimellä uusiin elämän oloihin, mutta hän sanoo tilanteen helpottavan viikko viikolta. Esimerkiksi aikataulujen nopeakin vaihtuminen on opettanut joustavuutta ja treenaamista ei niin optimaalisessa kehon- ja mielentilassa.

Häntä eivät miellytä sokeriset jogurtit ja vaalea leipä, joista eivät synny kotimaan perinteiset, terveelliset eväät.

– Olenkin jo saanut totutella muuttuvaan kroppaan, vaikka olen pyrkinyt pitämään ruokailut hyvinä ja säännöllisinä, hän hymähtää.

”Ihmisistä näkyy perhekeskeisyys, joka kantaa täällä arkea!”

Viiviä myös stressaa, ettei hän voi lähteä yksin kävelylle tai kauppaan milloin itse haluaisi.

– Onneksi kuitenkin pystyn treenaamaan talon kattoterassilla!

On Meksikossa paljon hyvääkin. Keskiverto valmentajanakin ansaitsee hyvin, ja hintataso on huomattavasti alhaisempi kuin Suomessa.

– Esimerkiksi ulkona syöminen on kohtuuhintaista jopa halpaa.

Viivi kehuu myös ihmisten ystävällisyyttä ja halua auttaa. Hän tuntee olevansa positiivisen ja rakastavan ilmapiirin ympäröimä niin kotona, jäähallilla kuin kauppakeskuksessakin.

– Ihmisistä näkyy perhekeskeisyys, joka kantaa täällä arkea!

Yhteistyö jatkuu

Viivin lento Suomeen lähtee 19. joulukuuta. Vaikka hän on saanut pyyntöjä jäädä pidemmäksikin aikaan, hän haluaa jouluksi kotiin oman perheen ja poikaystävän luo.

 – Katsotaan sitten ensi vuoden puolella, tuoko elämä takaisin tänne. Joka tapauksessa, jollakin tavalla yhteistyötä jatkamme, olin sitten täällä tai Suomessa.

Myös oma ura luistelijana voi jatkua.

– Koen luistelijana, että minulla olisi vielä paljon annettavaa, kun opin luottamaan itseeni. Haluan päästä tasolle, jossa olen ollut ennen loukkaantumisia. Haluan päästä luistelemaan SM-senioreiden SM-kilpailut, joihin kerran olen lunastanut paikan, mutta joutunut vetäytymään kilpailusta loukkaantumisen takia.