Pelkkä tauko ei riitä toipumiseen
Uupumukseen tarvitaan syvempää apua
Kun arjen kiireet uuvuttavat, on aika levätä. Usein pelkkä tauko ei kuitenkaan katkaise uupumisen kierrettä, jos sen jälkeen palataan samaan arkeen, joka alun perin uuvutti.
Suorituskyvyn psykologi ja sertifioitu urheilupsykologi Anna Kilpinen korostaa, että syitä uupumuksen taustalla on tärkeää jäsentää ja miettiä, mitä muutoksia tarvitaan.
– Uupumus on ympäristön ja yksilöllisten tekijöiden summa. Siksi on tärkeää tarkastella, mitkä seikat vaikuttivat uupumiseen. Tämä auttaa paremmin ymmärtämään, mitä kannattaa muuttaa, jotta palautuminen on pysyvää ja arki tasapainoista.
Uupunutta ei kannata syyllistää.
Uupuneen urheilijan tukemisessa on Annan mukaan tärkeää, ettei häntä syyllistetä, vaan kuunnellaan ja ymmärretään. Uupumisesta toipuminen vaatii aikaa. Joskus tilanne selviää ammattiauttajan kanssa, joskus yhdessä perheen ja läheisten tuella.
Uupumisen merkit – yksilölliset muutokset
Uupumisen merkit voivat vaihdella, mutta Annan mukaan yksi tärkeä tunnusmerkki on yksilön käytöksen muutos.
– Emme voi verrata ihmisiä toisiinsa, vaan tarkkailla muutoksia yksilön omassa käyttäytymisessä. Esimerkiksi eristäytyminen, muistivaikeudet tai keskittymisongelmat ovat usein tavallisia uupumuksen merkkejä, jos ne alkavat toistua.
Urheilussa uupumus näkyy usein pystyvyyden tunteen ja luottamuksen laskuna sekä välinpitämättömyytenä urheilua kohtaan. Urheilija saattaa alkaa kyseenalaistaa tekemisensä merkitystä. Tämä eroaa tavallisesta väsymyksestä, jossa ihminen yleensä palautuu levolla ja unella.
”Jos urheilija tuntee, ettei hänen kokemuksensa tule kuulluksi tai huomioiduksi, vaarana on, ettei hän enää uskalla avautua.”
Vuorovaikutus valmentajan ja lähipiirin kanssa on ratkaisevaa.
Anna korostaa, että valmentajan ja urheilijan välinen vuorovaikutus on tärkeää. Kun urheilijan käytös poikkeaa totutusta, on syytä kysyä, onko kaikki hyvin. Valmentajan tulisi avoimesti kertoa, miksi hän seuraa urheilijan vointia ja kuormitusta – kyse ei ole kyttäämisestä, vaan urheilijan suorituskyvyn ja hyvinvoinnin tukemisesta.
On myös tärkeää, että urheilijalle annetaan mahdollisuus jakaa omia tuntemuksiaan.
– Jos urheilija tuntee, ettei hänen kokemuksensa tule kuulluksi tai huomioiduksi, vaarana on, ettei hän enää uskalla avautua, Anna painottaa.
Urheilijan oma kokemus on myös tärkeä tekijä jaksamisen hallinnassa.
Lepo on osa ydintreeniä
Elämän tasapaino on kuin palapeli – kukaan ei kestä jatkuvaa epätasapainoa. Anna painottaa, että lepo on urheilijan tärkeimpiä harjoituksia. Erityisesti taitolajeissa lepo edistää aivojen oppimista ja parantaa suorituskykyä.
– Unen aikana aivojen hermoverkot vahvistuvat, minkä ansiosta liikesuoritusten oppiminen tehostuu. Onnistuminen jäällä – olivat kyseessä sitten hypyt, piruetit tai askelsarjat – edellyttää riittävää lepoa.
”Onnistuminen jäällä – olivat kyseessä sitten hypyt, piruetit tai askelsarjat – edellyttää riittävää lepoa.”
Fyysisen levon lisäksi psykologinen lepo on tärkeää. Tämä tarkoittaa irrottautumista arjen paineista ja stressistä, mikä voi tapahtua musiikin kuuntelun, maalaamisen tai ystävien kanssa ajan viettämisen kautta.
Psyykkinen valmennus voi auttaa urheilijoita tunnistamaan omia tarpeitaan ja hallitsemaan stressiä paremmin.
Toipuminen vaatii malttia
Uupumuksesta toipuminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä
Uupumisesta toipuminen ei tarkoita vuodelepoa, vaan on tärkeää löytää ilon lähteitä, jotka tukevat jaksamista.
Asteittainen paluu treeniin on ratkaisevaa. Toipuminen voi olla aaltoilevaa – välillä saavutetaan edistystä, välillä otetaan askel taaksepäin, mutta pääasia on maltti ja tasapaino.
– Valmentajien ja vanhempien tulee myös ymmärtää ja auttaa tarvittaessa urheilijaa ymmärtämään, että joskus kilpailuja jää väliin, vaikka paluu jäälle olisi jo tapahtunut.
Paluumatkalla pimeästä
Kaksi uupumuksen kokenutta muodostelmaluistelijaa kertoo, miten he selvisivät raskaasta ajanjaksosta elämässään ja mitä he oppivat siitä.
Emma (nimi muutettu) loisti sekä koulussa että luistelussa. Hän oli kympin oppilas ja menestyi SM-tasolla muodostelmaluistelijana, mutta taustalla uupumus alkoi vähitellen kasautua.
– Jos voisin palata ajassa taaksepäin, olisin ehdottomasti käynyt lukion neljässä vuodessa, hän sanoo nyt.
Emma eli kiireisessä arjessa, jossa oli vaikea pysähtyä ja tunnistaa, milloin taakka kävi liian raskaaksi. Hän halusi pärjätä sekä koulussa että jäällä, mutta kuormitus kasvoi liiaksi.
Emma kuvailee, kuinka stressi ja jatkuva väsymys vaikuttivat arkeen.
– Kun tulin treeneistä kotiin, olin niin väsynyt, etten enää jaksanut tehdä mitään muuta. Olin ennen saanut harjoituksista energiaa, mutta nyt nekin vain väsyttivät lisää.
Kaiken lisäksi häntä vaivasi se, ettei kukaan huomannut hänen uupumustaan.
– Ystäväni kehuivat, kuinka jaksan aina kaikkea. Tuntui, ettei kukaan kuullut, kun uskalsin vihjata, etten olikein jaksa.
Lopulta tilanne ajautui masennukseen, joka vaati pitkäaikaista toipumista. Emma myöntää, että hänen olisi pitänyt kertoa tilanteestaan aiemmin valmentajalle ja läheisille.
– Jos nyt voisin neuvoa nuorempaa itseäni, sanoisin, että terveys on tärkeintä. Olisi pitänyt olla rohkeampi ja pyytää apua. Olisin voinut jakaa kuormitusta ja puhua avoimemmin vaikeuksistani.
Emma jatkaa luistelua, mutta kevyesti kansallisissa senioreissa. Hän ymmärtää paremmin rajojaan ja on oppinut ottamaan aikaa myös lepoon.
– Olen oppinut sanomaan ei ja varaamaan aikaa itselleni ilman syyllisyyttä. Saunon ja käyn kävelyillä. Kerran viikossa varaan illan tai päivän viikonloppuna oleskeluun.
Tilaa elämälle ja ystäville
Eerika (nimi muutettu) koki samankaltaisia haasteita. Hän aloitti luistelun jo kolmevuotiaana ja kilpaili kolmen vuoden ajan SM-juniorisarjassa. Hengitystiesairaus ja ADHD toivat lisähaasteita hänen arkeensa.
– En jaksanut enää samalla tavalla kuin ennen. Olin jatkuvasti väsynyt, mutta en silti saanut nukuttua, ja mikään ei tuottanut enää iloa, Eerika kertoo.
Uupumus johti eristäytymiseen ystävistä ja perheestä, eikä energiaa riittänyt enää muuhun kuin perusarjen pyörittämiseen.
Eerika haki apua opiskeluterveydenhuollosta, jossa hänelle diagnosoitiin ADHD. Samalla hänelle määrättiin myös astmalääkitys, joka helpotti hengitysvaikeuksia ja auttoi jaksamaan paremmin luistelussa ja koulussa.
– Diagnoosin saaminen oli suuri helpotus, sillä se selitti paljon aikaisempia ongelmiani.
Lukion opintoja venytettiin neljään vuoteen, jotta koulutyö ei olisi liian kuormittavaa. ADHD-lääkityksen ja aikataulujen keventämisen myötä Eerika alkoi toipua uupumuksesta
Vaikka toipuminen on kesken, Eerika on oppinut paremmin hallitsemaan arkeaan.
– Nykyään en ota elämääni liikaa ohjelmaa. Käyn jäällä vain kerran viikossa ja toimin luistelukoulun ohjaajana sekä partiojohtajana. Pidän huolta, että elämässä on myös tilaa perheelle ja ystäville.
Eerika myöntää, että hänellä on edelleen ikävä joukkuetta ja valmentajia, mutta lopettaminen oli henkisen hyvinvoinnin kannalta oikea päätös.
– Olen huomannut, kuinka paljon paremmin olen voinut henkisesti, kun luovuin liian raskaasta treenaamisesta.