Mukana neljä ensikertalaista
Taitoluistelun EM-kilpailut alkavat Sheffieldissä
Taitoluistelun Euroopan mestaruuskilpailut käydään tällä viikolla Sheffieldissä Isossa-Britanniassa 14.1.–18.1.2026. Yksinluistelussa Suomea edustavat hallitsevat Suomen mestarit Iida Karhunen ja Matias Lindfors. Jäätanssissa Suomella on historiallisesti mukana kolme paria. Kokeneet arvokilpailuedustajat Juulia Turkkila ja Matthias Versluis sekä Yuka Orihara ja Juho Pirinen saavat seurakseen EM-jäillä ensi kertaa nähtävät Daniela Ivanitskiyn ja Matthew Sperryn.
”On kiva päästä ensimmäisiin EM-kilpailuihin.”
Lappeenrannan Taitoluistelijoiden Iida Karhunen luistelee ensimmäistä seniorikauttaan. Tuore Suomen mestari tavoittelee Sheffieldissä mahdollisimman puhtaita suorituksia, joihin hän voi itse olla tyytyväinen.
– Valmistautuminen on mennyt hyvin ja suunnitelmien mukaan. Jouluna oli muutama vapaapäivä, minkä jälkeen olen treenannut. On kiva päästä ensimmäisiin EM-kilpailuihin, Karhunen sanoi.
Peurunka Skating Academy Laukaata edustava Matias Lindfors debytoi Karhusen tavoin EM-tasolla. Lindfors tavoittelee pääsyä vapaaohjelmakilpailuun, johon jatkaa lyhytohjelman 24 parasta luistelijaa.
– Olen päässyt taas hyvään harjoitusrytmiin joulun lomien jälkeen. Valmistautuminen on sujunut erinomaisesti, Lindfors kommentoi.
Viime vuonna alle pisteen päähän EM-pronssista luistelleet Juulia Turkkila ja Matthias Versluis avasivat kilpailukautensa joulukuun SM-kilpailuissa. Tuoreet Suomen mestarit ovat hakeneet vauhtia EM-kilpailuun Saksassa järjestetyistä luistelunäytöksistä.
– Haimme esiintymisrutiinia erityisesti rytmitanssiin, jota pääsimme esittämään suuremman yleisön edessä. Näytösten jälkeen on ollut yksi kovempi treeniviikko ja olemme nyt ehdottomasti valmiita tulevaan kilpailuun, Turkkila summaa.

Yuka Orihara ja Juho Pirinen esiintyivät treenikavereidensa tapaan Saksan näytöksissä. Nousujohtoista kautta luisteleva pari ei ole nimennyt tarkkaa sijoitustavoitetta, mutta toivoo sijoittuvansa vähintään yhtä hyvin kuin edellisenä vuonna. Seitsemänneksi viime vuoden EM-kilpailuissa luistellut pari tavoittelee harjoituksissa tehtyjen läpimenojen kaltaisia vahvoja suorituksia.
Daniela Ivanitskiy ja Matthew Sperry lähtevät innoissaan kohti ensimmäisiä arvokilpailujaan. Vuonna 2024 yhteisen taipaleensa aloittanut jäätanssipari tavoittelee vahvaa suoritusta ja kilpailukokemusta.
Tänä vuonna Suomella ei ole edustajia pariluistelussa.
Taitoluistelun EM-kilpailuja voi seurata Suomessa Ylen kanavilta.
Taitoluistelun EM-kilpailuiden osallistujat, aikataulu ja tulokset.
Artikkelikuvassa IIda Karhunen Finlandia Trophy Helsinki -kilpailun vapaaohjelmassa marraskuussa 2025.
