Tapahtumat

Yhteisessä päivässä verkostoiduttiin yli lajirajojen

Päätoimisten päivä kokosi yhteen kolmen lajin toimijat 

14. marraskuuta 2025 Tanja Piirainen Skating Finland

Ensimmäistä kertaa järjestetty Taitoluisteluliiton, Voimisteluliiton ja Cheerleadingliiton yhteinen päätoimisten päivä kokosi yhteen päivä 6. marraskuuta kolmen lajiliiton seuratyöntekijöitä ympäri Suomen. ympäri Suomen. Päivä vietettiin risteillen Tallinnaan, ja sen teemana oli seuratyöntekijöiden työhyvinvointi ja arjessa jaksaminen.

Taitolajien lajiliitot ovat tiivistäneet yhteistyötään, ja yhteisen päivän tarkoitus oli luoda kontakteja ja saada vertaistukea yli lajirajojen. Päivää kutsuttiinkin leikkisästi myös terapiapäiväksi.

Päävastuu päivän järjestämisestä oli Taitoluisteluliitolla seurakehityspäällikkö Teemu Hintikan johdolla. Mukana järjestelyissä olivat myös Cheerleadingliiton seurakehittäjä Niklas Hagel ja Voimisteluliiton seuratoiminnan johtaja Tiina Saulila.

– Yhteiseen päivään lähdettiin, sillä samankaltaisten lajien yhteistyö on luontevaa. Yhteistyötä halutaan tulevaisuudessa lisätä, ja se nähdään osana isompaa kuvaa. Uskomme, että yhteistä päivää viettäessä voi herätä uusia ajatuksia ja syntyä uusia kontakteja, joille kilauttaa seura-arjessa. Saman paikkakunnan seurat voivat saada täältä yhteistyöideoita, Teemu kertoo.

Vertaistukea ja verkostoitumista

Päivän aluksi kuultiin Vierumäen taitolajien päällikön Mia Koivujoki-Hyökin esitelmä jaksamisesta seura-arjessa ja vaihdettiin kokemuksia pienryhmissä.

Ensimmäistä kertaa järjestetty Taitoluisteluliiton, Voimisteluliiton ja Cheerleadingliiton yhteinen päätoimisten päivä 6. marraskuuta kokosi yhteen kolmen lajiliiton työntekijöitä ja operatiivisesta toiminnasta vastaavia henkilöitä ympäri Suomen.
Vierumäen taitolajien päällikön Mia Koivujoki-Hyökki puhui jaksamisesta.

Keskustelussa korostui seuratyön samankaltaisuus lajista riippumatta. Moni seuratyöntekijä toimii rakkaudesta lajiin ja kokee seuratyön merkitykselliseksi myös yhteiskunnallisessa mielessä.

”On mielenkiintoista viettää päivää eri lajien edustajien kanssa.”

Useasti todettiin, että seuratyössä venytään toisinaan liikaakin. Työ koetaan usein myös yksinäisenä. Päivän suurimpana antina pidettiinkin vertaistukea, kokemusten vaihtamista ja uusien kontaktien luomista. Moni osallistuja lähti päivään uteliaana ja odottavin tunnelmin. Nurmijärven Taitoluistelijoiden toiminnanjohtaja ja harrastevastaava Katja Lähteenmäki oli tyytyväinen päivän antiin.

– Päivä on ollut tosi hyvä verkostoitumisen ja ajatusten vaihtamisen ansiosta. On mielenkiintoista viettää päivää eri lajien edustajien kanssa. Ohjelmassa on ohjattu myönteisten asioiden äärelle. Kaiken kaikkiaan hyvin järjestetty päivä, Katja toteaa.

Minigolfia ja rentoa yhdessäoloa

Virallisemman osuuden jälkeen verkostoitumista jatkettiin Tallinnassa yhteisen minigolfin sekä omatoimisen kiertelyn, kahvittelun ja jutustelun parissa.

”Lähdin mukaan uteliaana ja olen iloisesti yllättynyt.”

Päivän rento kulku sai laajalti kiitosta, ja samanlaista toimintaa toivotaan järjestettävän jatkossakin. Mielenkiintoa herättivät myös seuratyöntekijöiden erilaiset työnkuvat, joista käytiin vilkasta keskustelua. Skating Club Turun valmennuspäällikkö Seija-Maria Lehtonen odotti päivältä eniten kohtaamisia.

– Lähdin mukaan uteliaana ja olen iloisesti yllättynyt. Päivä palveli verkostoitumista. On ollut mielenkiintoista kuulla, miten ihmiset käyttävät voimavarojaan ja kertovat, mikä auttaa heitä jaksamaan. Suurin anti on ollut se, että on ajateltu päätoimisten hyvinvointia ja keskusteltu siitä rennolla tavalla, Seija-Maria kertoo.

Samanlaista seuratyötä lajista riippumatta

Savonlinnasta risteilemään saavuttiin useamman työntekijän voimin. Savonlinnan Voimistelun ja Liikunnan naisten telinevoimistelun lajivastaava Maiju Tolvanen koki päivän virkistävänä vaihteluna seura-arkeen. Saman seuran cheerleadingin lajivastaava Johanna Kerman toivoo tapahtumasta vuosittaista perinnettä.

”On mukavaa nähdä livenä.”

– On hauska huomata, kuinka paljon seuratoiminnassa on samaa lajista riippumatta. On virkistävää saada vertaistukea ihmisiltä, jotka käsittelevät työssään samoja asioita. Tällaisia työhyvinvointijuttuja tarvittaisiin ehdottomasti lisää, Maiju toteaa.

– Hienoa, että on tällainen tapahtuma. Tämä on minulle ensimmäinen tämänkaltainen työmatka. Olen osallistunut lajiliittojen yhteisille etäaamukahveille, mutta silloin ihmisiä ei tapaa kasvotusten. On mukavaa nähdä livenä, Johanna lisää.