Tapahtumat

"Täällä on ollut ihana meininki sekä tuttu ja turvallinen tunne"

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis liukuvat olympiajäälle maanantaina

7. helmikuuta 2026 Skating Finland Suomen Olympiakomitea

Suomella on edustus Milanon–Cortinan talviolympialaisissa jäätanssissa ja naisten yksinluistelussa. Jäätanssipari Juulia Turkkila ja Matthias Versluis aloittaa kilpailunsa maanantaina 9. helmikuuta rytmitanssilla. Kilpailu alkaa klo 20.20 Suomen aikaa. 

Turkkila ja Versluis ovat kehittyneet tasaisesti kansainvälisen tason huippupariksi. Viimeisen kolmen kauden aikana he ovat saavuttaneet EM-pronssia ja yltäneet MM-kilpailuissa kymmenen parhaan joukkoon. Vaikka olympiakauden alku on ollut vaikea loukkaantumisten vuoksi, pari osoitti jälleen vahvuutensa sijoittumalla kahdeksanneksi Sheffieldin EM-kilpailuissa. 
 


”Täällä on ollut ihana meininki sekä tuttu ja turvallinen tunne.”

Turkkilan ja Versluisin valmistautuminen kilpailuun on sujunut Milanossa hyvin, vaikka harjoitushalli onkin ollut vaatimaton väliaikaisratkaisu. Takana on kaksi tiivistä treenipäivää, ja seuraavaksi keskitytään palautumiseen ennen rytmitanssin viimeistelyharjoituksia. 
 


– Täällä on ollut ihana meininki sekä tuttu ja turvallinen tunne. Harjoitukset ovat sujuneet hyvin ja meillä on ollut aikaa myös tutustua kisakylään, Juulia Turkkila kertoo. 
 


– Pääareenalla terä liukuu erinomaisesti, mutta harjoitushallin jää on laadullisesti selkeästi heikompi. Lämmittelytilat ovat myös vähän ahtaanlaiset, mutta siitäkin selvittiin, Versluis summaa. 

Ensimmäiset harjoituspäivät Milanossa on saatu onnistuneesti päätökseen, ja tunnelma Suomen jäätanssijoukkueessa on erittäin positiivinen. Turkkila ja Versluis ovat esiintyneet harjoituksissa vahvasti, ja valmistautuminen etenee suunnitelmien mukaisesti. Valmentaja Maurizio Margaglio on kisapaikalla tukemassa suojattejaan. 

– Olemme tehneet pitkäjänteisesti töitä ennen tänne tuloa, ja täällä kisapaikalla tunnelma on ollut erinomainen. On hienoa nähdä, kuinka Juulia ja Matthias alkavat nyt todella tuntea olympialaisten hengen, Margaglio kuvailee. 
 


Suomi sai alun perin kaksi maapaikkaa jäätanssiin, mutta toisesta luovuttiin joulukuussa. Suomella ei ollut asettaa toista jäätanssiparia, sillä Juho Pirisen parin, japanilaisen Yuka Oriharan kansalaisuusprosessi viivästyi. 
 
Jäätanssissa on mukana 23 paria, joista 20 parasta pääsee vapaatanssiin.  

Olympialaisten taitoluistelua voi seurata Yle Areenasta ja Yle TV2:sta.
 


Milano–Cortinan talviolympialaisten taitoluistelun aikataulu ja tulokset. 

Lue myös
Tapahtumat

"Valinta tuntuu todella hienolta ja merkitykselliseltä"  

Suomen Olympiakomitea on nimennyt Iida Karhusen talviolympialaisiin 

23. tammikuuta 2026

Tapahtumat

Suomen Olympia­komitea on nimennyt Juulia Turkkilan ja Matthias Versluisin talvio­lympialaisiin 2026

19. joulukuuta 2025

Kiss & Cry

Yksilöllistä valmennusta ja huippuolosuhteet

Bostonin-leiri antoi Milano-Cortina-ryhmälle buustin kohti olympiaunelmaa

26. kesäkuuta 2025

Kiss & Cry

"Tavoitteena on varmistaa suomalaisen taitoluistelun kansainvälinen menestys"

Taitoluisteluliiton olympiatuki seitsemälle urheilijalle

23. tammikuuta 2025