Seurassa

Suomessa luistellaan 84 seurassa

10 lokakuun, 2018 Kaisa Viitanen Reija Jokinen, PPD-studio

Kaikki Suomen Taitoluisteluliiton seurat löytyvät manner-Suomesta, Ahvenanmaalla ei lajin erikoisseuraa vielä ole. Eteläisin taitoluisteluseura on tällä hetkellä Karjaalla, Raaseporissa ja pohjoisin puolestaan Rovaniemellä.

Tiuhin seuraverkko on pääkaupunkiseudulla, jossa neljän kaupungin alueella – Helsingissä, Espoossa, Kauniaisissa ja Vantaalla – on yhteensä 11 taitoluisteluseuraa. Aivan pohjoisin Lappi on vielä ilman lajin erikoisseuroja.

Osa suomalaisista pienehköjen kaupunkien taitoluisteluseuroista tekee ansiokasta työtä järjestämällä toimintaa myös lähikunnissaan.

Kaikissa Suomen Taitoluisteluliiton seuroissa järjestetään luistelua opetteleville luistelukoulutoimintaa sekä vaihtelevasti erilaista muuta harrastustoimintaa eri-ikäisille. Suomalaisseurat järjestävät omalle jäsenistölleen varsin paljon muutakin ohjelmaa. Vuosittaiset jäänäytökset ovat suomalaisseuroissa pitkä ja vahva perinne.

Valmennustoiminnan laajuus ja suuntautuneisuus vaihtelee. Useimmissa suomalaisseuroissa on tarjolla sekä yksinluistelun että muodostelmaluistelun valmennusryhmiä, mutta Suomessa on myös seuroja, jotka ovat valmennuksessa keskittyneet vain toiseen näistä lajeista.

Jäätanssin valmennus on Suomessa käytännössä keskittynyt Helsinkiin, Helsingin Luistelijoihin. Pariluistelun aktiivista valmennustoimintaa ei Suomessa tällä hetkellä ole.

Toimintaa alueittain

Suomalaiset taitoluisteluseurat on jaettu maantieteellisesti seitsemäksi eri alueeksi. Alueet järjestävät omia kilpailujaan, leirittävät luistelijoita ja pitävät seurojen toimihenkilöille ja valmentajilla erityyppisiä tapaamisia ja koulutustilaisuuksia.

Jokaisella alueella on oma nimetty aluepäällikkönsä. Aluepäälliköt ovat suomalaiselle taitoluistelulle tärkeä voimavara, he tekevät alueillaan paljon töitä lajin hyväksi yhteistyössä alueen seurojen kanssa.
Ohesta näet kaikki Suomen Taitoluisteluliiton alueet ja niiden seurat.

Lisää tietoa alueista ja seuroista löydät Taitoluisteluliiton sivuilta osoitteesta www.stll.fi/seurat/alueet-ja-yhteystiedot. Klikkaamalla alueen tai seuran nimeä pääset sen omille nettisivuille.

Helsingin alue
https://stllhelsinginalue.sporttisaitti.com/
Espoon Jäätaiturit (EsJt) Espoo
Espoo Synchronized Skaters (ESS) Espoo
Espoon Taitoluisteluklubi (ETK) Espoo
Etelä-Vantaan Taitoluistelijat (EVT) Vantaa
Helsingfors Skridskoklubb – Helsingin Luistinklubi (HSK) Helsinki
Helsingin Luistelijat (HL) Helsinki
Helsingin Taitoluisteluklubi (HTK) Helsinki
Kauniaisten Taitoluisteluklubi (KaTa) Kauniainen
Myllypuron Taitoluisteluklubi (MTK) Helsinki
Oulunkylän Taitoluisteluklubi – Åggelby
Konståkningsklubb (OTK) Helsinki
Tikkurilan Taitoluisteluklubi (TTK) Vantaa

Hämeen alue
https://stllhameenalue.sporttisaitti.com/
Heinolan Taitoluistelijat (HeiTa) Heinola
Hämeenlinnan Taitoluistelijat (HTL) Hämeenlinna
Koovee ry Taitoluistelu (Koovee) Koovee
Lahden Taitoluistelijat (LTL) Lahti
Riihimäen Jäätaiturit (RJT), Riihimäki
Riihimäen Taitoluistelijat (RTL), Riihimäki
Tappara / Taitoluistelujaosto (TapTL)
Uplakers Taitoluistelu (UpTL) Ylöjärvi
Varala-Tiimi (Varala) Tampere

Itäinen alue
https://stllitainenalue.sporttisaitti.com/
Diskos Jyväskylä (Discos) Jyväskylä
Iisalmen Taitoluistelijat (IiTa) Iisalmi
Joensuun Kataja (JoKa) Joensuu
Jyväskylän Taitoluisteluseura (JyTLS) Jyväskylä
KeuPa Hockey Team (KeuPa HT) Keuruu
Kiteen Jääsudet (KJ) Kitee
Kiuruveden Taitoluistelijat (KiuTa) Kiuruvesi
Kuopion Luisteluseura (KulS) Kuopio
Kuopion Taitoluistelijat (KuTa) Kuopio
Lapinlahden Luistin – 89 (LL-89) Lapinlahti
Leppävirran Taitoluistelijat (LeTaL) Leppävirta (Ei aktiivista
toimintaa tällä hetkellä)
Lieksan Taitoluistelijat (LieTa) Lieksa
Outokummun Taitoluistelijat (OTL), Outokumpu
Rantasalmen Urheilijat Taitoluistelu (RU) Rantasalmi
Savonlinnan Taitoluistelijat (SaTu) Savonlinna
Varkauden Tarmo (VarTa) Varkaus

Kaakkoinen alue
https://stllkaakkoinenalue.sporttisaitti.com/
Haminan Taitoluistelijat (HaTaL) Hamina
KooKoo Jäätaiturit (KKJT)
Kotkan Taitoluistelu (KoTa) Kotka
Kouvolan Taitoluistelu (KTL)
Lappeenrannan Luistelijat (LRL)
Lappeenrannan Taitoluistelijat (LrTL)
Loviisan Taitoluistelijat (LoTTa) Loviisa
Mikkelin Luistelijat (ML) Mikkeli
Porvoon Taitoluistelijat (PTL) Porvoo
Saimaan Muodostelmaluistelijat (SaiML) Lappeenranta

Lounais-Suomen alue

https://losuta.sporttisaitti.com/
Jää-Kotkat (UJK) Uusikaupunki
Kaarinan Taitoluistelijat (Kaari) Kaarina
Paraisten Sport (ParSport) Parainen
Porin Taitoluistelu (PoriTa) Pori
Raision Nuorisokiekko (RNK) Raisio
Rauman Taitoluistelijat (RauTL) Rauma
Salon Palloilijat Taitoluistelu (SalPa) Salo
Satakunnan Jääurheilijat (SJ) Harjavalta
Skating Club Turku (SCT) Turku
Skating Team Raisio (STR) Raisio
Säkylän Naisvoimistelijat (Sänv) Säkylä
Turun Riennon Taitoluistelu (TRT) Turku
VaPS Jääliikunta (VaPS) Vammala, Sastamala
VG-62 (VG-62) Naantali

Pohjoinen alue

www.stllpohjoinenalue.sporttisaitti.com
Jeppis Skating (JeS) Pietarsaari
Kiilat-Hockey, Haapajärvi
Kokkolan Taitoluistelijat (KK) Kokkola
Meri-Lapin Taitoluistelijat (Kemin Lämärit) (MerTa) Kemi
Oulun Luistelukerho (OLK) Oulu
Rovaniemen Taitoluistelijat (RoiTa) Rovaniemi
Seinäjoen Taitoluistelijat (SeiTL)
Taitoluistelijat Kajaani (TaiKa) Kajaani
Vaasan Luistinkerho (VLK)
Wasa Team Skaters (WATS) Vaasa

Uudenmaan alue
https://stlluudenmaanalue.sporttisaitti.com
Hyvinkään Taitoluistelijat (HyTL) Hyvinkää
Ice Team Raseborg (Ice Team) Raasepori
Järvenpään Taitoluistelijat (JTL) Järvenpää
Keravan Luistinseura ry (KeLS) Kerava
Keski-Uudenmaan Muodostelmaluistelijat (KeMu) Kerava
Kirkkonummen Taitoluisteluklubi (KTK) Kirkkonummi
Lohjan Kisaveikot/Taitoluistelu (LoKV-Taito) Lohja
Lohjan Taitoluistelijat (LT) Lohja
Mäntsälän Jäätaiturit (MJT) Mäntsälä
Nurmijärven Taitoluistelijat (NTL) Nurmijärvi
Tuusulan Luistelijat (TL) Tuusula
Vihdin Taitoluistelijat (VTL) Vihti


Haluaisitko aloittaa taitoluisteluharrastuksen? Lue lisää, harrastuksen aloittamisesta ja tarvittavista varusteista!