Saimaan Muodostelmaluistelijoiden kansallinen juniorijoukkue Crystal Illusions toteutti haaveensa ja teki ulkomaan kisamatkan Saksaan. Joukkueen luistelijat Riina Martikainen ja Anni Wahlman kertovat nyt, kuinka ideasta tuli totta ja millainen haaveiden reissu oli.

Kaikki alkoi jo kauden 2018–2019 puolella, kun saimme idean lähteä kisoihin ulkomaille. Tämän kauden ensimmäisissä vanhempainilloissa idea alkoi olemaan vielä enemmän realistisempi. Piti jo alkaa miettimään varainkeruuta. Kevään tiimellyksessä saimme mahtavia ideoita varainkeruuta varten. Voitimme muun muassa Libressen menkkahaasteen ja saimme 750 euron Valio-stipendin. Saimme paljon erilaisia sponsoreita, joista joka ikisestä olemme kiitollisia. Lisäksi myimme erilaisia tuotteita ja teimme talkoohommia.

Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä Budapest Cupiin Unkariin, mutta se kilpailu peruttiin. Onneksi saimme paikan helmikuun lopussa järjestettävästä Dresden Cupista ainoana suomalaisjoukkueena. Matka Saksaan oli muutenkin helpompi toteuttaa, sillä pääsimme lähtemään lähikentältä Lappeenrannasta.

Vuodenvaihteen jälkeen alkoi kisaputki, sillä 2. valinnat, aluemestaruuskilpailut sekä ulkomaan kisa ajoittuvat kaikki noin puolentoista kuukauden sisään. Kaksi viikkoa ennen Saksaan lähtöä piti rakentaa kokonaan uusiksi puolet ohjelmasta, sillä meillä ei ollut ulkomailla vaadittavaa twisselielementtiä. Loppujen lopuksi sitä edes hyväksytty elementtinä Dresdenissä, eikä sillä ollut vaikutusta kisamenestykseen: voitimme hopealle sijoittuneen saksalaisen Saxony Ice Pearlin kymmenellä pisteellä.

Pientä draamaa

Saksaan lähdettiin perjantaina 21.2. aamupäivällä. Saavuimme Berliiniin, josta meillä oli parin tunnin bussimatka Dresdeniin. Matkalla kävimme paikallisessa McDonald’sissa urheilijamaiseen tapaan “ravitsevalla” lounaalla.

Saavuimme hotellille alkuillasta ja majoituimme rauhassa. Ehdimme illalla vielä tutustua Dresdenin shoppailutarjontaan ja haimme iltapalat Konsum-ruokakaupasta.

Lauantaiaamuna heräsimme ajoissa, sillä meillä oli varattuna ylimääräinen jääaika harjoitushallista. Draamalta ei tietenkään vältytty, sillä jään liukkauden takia yksi luistelija satutti selkänsä kaatuessaan. Mitään vakavaa se ei onneksi ollut, mutta aiheutti pienen jännityksen.

Jään jälkeen pääsimme vapaalle pariksi tunniksi ennen kisojen virallista avajaisseremoniaa. Osa vietti vapaa-aikaa shoppaillessa ja osa kulttuurimatkaili vanhassa kaupungissa. Avajaisseremonian juhlallisuuksiin kuului dresdeniläisen Saxony Ice Pearlin avajaisohjelma ja joukkueiden esittely. Kapteenimme Viivi ja Elisa edustivat Suomea hienosti joukkuettamme jäällä.

Vaikka väki alkoi olla jo hieman hyytynyttä kävelimme, Dresdenin keskustaan päivällispaikkaan, jonne oli jo aikaisemmin tehty pöytävaraus. Ruoan ja pikaisen shoppailukierroksen jälkeen tuli uni nopeasti silmään.

Jännittävä kisapäivä

Kilpailupäivän aamuun heräsimme hieman myrskyiseen säähän. Hiukset ja meikit laitettiin kondikseen aamulla, jonka jälkeen lähdimme viralliseen harjoitukseen kisahalliin. Harjoitus kesti kymmenen minuuttia, minkä jälkeen lähdimme varmoin ottein kohti illan kilpailua. Pienen päivälevon ja kisakahvien jälkeen suuntasimme takaisin jäähallille.

Kisaan valmistautuminen eteni normaaliin tapaan: katselimme muutaman suorituksen, kisaverkka, koppimusiikit, jännityksen puhaltaminen vessaan sekä supersankariasennot tehtiin aivan kuten ennen. Jäälle astelimme itsevarmoina oman Suomi-kannustuksen siivittämänä.

”Huusimme, itkimme, hypimme, pompimme ja nauroimme, kun pisteet ilmestyivät pistetaululle.”

Tottakai mukana oli myös omat innokkaat kannustusjoukkomme. Suoritus oli itsevarma ja teimme parhaamme. Kiss & cryssa jännityksen taso oli korkea. Luistelimme viimeisenä sarjastamme, joten saimme heti tietää lopullisen sijoituksemme. Huusimme, itkimme, hypimme, pompimme ja nauroimme, kun pisteet ilmestyivät pistetaululle. Emme edes kuulleet kuulutuksia pisteistämme, koska sijoituksen tullessa taululle juhlinta alkoi uudelleen. Oli hienoa nähdä oma joukkue kaikkien muiden yläpuolella.

Suorituksen jälkeen kävimme jäähallin ravintolassa syömässä, jonka jälkeen juhlat jatkuivat palkintojenjaossa. Maamme-laulun, kuvien oton ja muiden juhlallisuuksien jälkeen pääsimme pitkän päivän jälkeen suihkun kautta nukkumaan.

Voittajien vastaanotto

Lähtöpäivänä herätys oli viideltä. Nukuimme vain noin 4–5 tuntia, joten bussissa matkalla Berliiniin melkein kaikki “katselivat tietä” eli nukkuivat. Bussissa myös syötiin muilta joukkueilta saatuja lahjoja, muun muassa hollantilaisia vohveleita.

Lentokentän turvatarkastuksessa oltiin ihmeissään kultamitaleista sekä pokaalista. Pokaali joutui jopa erikoistarkastukseen, mutta kaikki palkinnot pääsivät turvallisesti kotiin. Jopa Saaran mitali, joka hävisi kisailtana, kulkeutui Suomeen hänen hiuspussukassaan. Onnitteluja saimme myös lentokentällä kanssamatkustajilta ja henkilökunnalta.

Kotona lentokentällä meitä odotti voittajien vastaanotto. Iso osa vanhempia oli tullut serpentiinin, Suomen lippujen ja ruusujen kera ottamaan voittajat vastaan kotiin. Tuntui hyvältä olla taas kotona. Seuraavan päivän järkyttävä kisadarra lieventyi hieman, kun pääsi taas jäälle treenaamaan seuraavia kilpailuja varten.