Seurassa

Liikkuen jää tutuksi -hanke

Ilmainen luistelukoulu keskellä kaupunkia

huhtikuu 2, 2019 Jyrki Pirkkalainen Lahden Taitoluistelijat

Tähän matalan kynnyksen toimintaan ei tarvitse ilmoittautua, vaan riittää kun ilmaantuu. Miten ihmeessä Lahden Taitoluistelijat onnistuvat tarjoamaan ilmaista säännöllistä ohjausta? 

Vastaus: Samasta syystä kuin miksi lahtelaisia on kesäisin ilahduttamassa vesiurut. Lahti Energialla on nimittäin ollut perinteenä lahjoittaa lahtelaisille merkkivuosinaan kymmenen vuoden välein jotain pysyvää. Viime talvena yhtiö rakennutti 110-vuotisjuhlansa kunniaksi Lahden torille luistinradan kaupunkilaisten vapaaseen käyttöön. 

Tänä talvena Lahden Taitoluistelijat ovat voineet pitää torin jäällä säännöllistä matalan kynnyksen harrastetoimintaa osana Liikkuen jää tutuksi -hanketta, jolle seura sai opetus- ja kulttuuriministeriöltä 15 000 euron tuen. 

Luistinratoja on noussut viime vuosina monien isojen kaupunkien keskusaukioille, mutta taitoluisteluun niillä on päässyt ohjatusti tutustumaan vain tapahtumien yhteydessä. Toisin on Lahdessa. 

”Tavoite on saada lapsia liikkumaan.”

– Meillä tätä ohjausta on joka torstai-ilta niin kauan kuin tämä jää tässä on, Katrin Lehtinen lupaa. 

– Ilman tätä kaukaloa ei matalan kynnyksen toimintaa varmastikaan olisi. Ilmaista emme pystyisi seurana muuten tarjoamaan, sillä mehän maksamme kaikista jäistä kuitenkin. 

Lahtelainen nuorten toimintaryhmä Inspis pyörittää Jäätorilla päiväsaikaan luistinvuokrausta. Heidän kojunsa menee kuitenkin kiinni kuudelta illalla, juuri kun taitoluistelutunti alkaa. Siksi Lehtinen roudaa varustekassinsa aina torille ja taas takaisin kotiin. 

– Meillä on lainaluistimia, sekä seuran omia että Skate Shopilta lainattuja. Ne ovat oikeita taitoluistimia, mutta vanhoja. Meillä on tarkoitus opettaa oikeasti taitoluistelua, mutta toki se menee myös paljon leikkimiseksi ja pelailuksi jäällä. 

Soveltamista ja kokeilemista 

Luistelukoulua ja kehitysryhmiä jo pitkään ohjanneesta Katrin Lehtisestä tuli hankkeen ajaksi harrasteluistelun ke- hityspäällikkö. Hankkeen turvin Lahdessa aloitettiin tällä kaudella ilmaisen matalan kynnyksen luistelukoulun lisäksi myös uusia maksullisia ryhmiä: soveltavan luistelun ryhmä erityistä tukea tarvitseville lapsille, jäähallien kesätauon aikana toimiva liikuntakerho sekä perheluisteluryhmä 2–5-vuotiaille ja heidän vanhemmilleen. 

– Perheryhmä on turvallinen aloitus ihan pienimmille ja ehkä vähän aroille lapsille, jotka eivät uskalla heti tulla luistelukouluun. Jääkiekkoseurat tarjoavat Lahdessa vastaavanlaista, mutta kiekkopuolella ja mailat kädessä. Meillä taitoluistelun puolella lapsi-vanhempi -toiminnan käynnistäminen on ollut vähän haastavaa näin aluksi, Lehtinen kertoo. 

Hankkeen tavoitteena on saada sellaisia lapsia liikkumaan, joita olisi muuten vaikea saada jäälle. Samalla tietenkin toivotaan, että lapsissa syntyisi kipinä jatkaa taitoluistelun harrastamista. Ryhmien vetäminen on edellyttänyt kokeneeltakin ohjaajalta improvisointitaitoja. 

– Kyllähän tämä hyvin kokeiluluontoista aluksi on. En minäkään tiedä, kun tänne jäälle tulen, että mitä täällä tapahtuu, tai onko jäällä ketään. Pitää vain soveltaa ja soveltaa, Lehtinen toteaa.