Kiss & Cry

Mukana niin naisten hallitseva MM-hopeamitalisti kuin muodostelma­luistelun maailman­mestari

Suomalainen Free Skate -elokuva saa vihdoin ensi-iltansa

12 lokakuun, 2022 Jyrki Pirkkalainen Bright Frame Pictures

Taitoluistelumaailmaan sijoittuva suomalainen elokuva Free Skate saapuu monien mutkien jälkeen lokakuussa teattereihin. Luistimilla leffassa esiintyvät muiden muassa entinen muodostelmaluistelun maailmanmestari Teea Siltanen ja hallitseva naisten yksinluistelun MM-hopeamitalisti Belgian Loena Hendrickx.

Free Skate -elokuva kuvattiin jo vuonna 2019, mutta koronapandemian takia sen ensi-iltaa lykättiin useaan kertaan. Käsikirjoittaja Veera W. Vilo myös esittää pääosaa, venäläistä huippuluistelijaa, joka loikkaa Suomeen. Vilo on itse entinen joukkuevoimistelija ja lajin maailmanmestari vuosimallia 2008.

Elokuvan kuvauksissa oli avustajina kymmenittäin nuoria luistelijoita eri puolilta Suomea. Kohtauksia filmattiin useiden kaupunkien jäähalleissa: Espoossa, Porissa, Hämeenlinnassa ja Forssassa. Paikallisia junioriluistelijoita oli kukkatyttöinä, ja yhdessä kohtauksessa oli myös muodostelmajoukkue.

– Tarvitsimme useita kuvauspaikkoja, koska elokuvassa tehdään monta kilpailumatkaa. Luistelijat kyllä itse huomaisivat, jos elokuvassa koko ajan pyörittäisiin samalla jäällä. Halusimme myös, että on treeni- ja kilpailuhallit erikseen, Vilo kertoo.

Vilolla itsellään ei ole taitoluistelutaustaa, mutta hänen avukseen tuli teinivuosien vanha ystävä Teea Siltanen, vuoden 2013 muodostelmaluistelun maailmanmestari Team Uniquen riveissä. Hän opetti Viloa ja muita näyttelijöitä luistelemaan, mutta teki itsekin luisteluroolin ja oli yksi elokuvan tuottajista.

Kolmoishypyt hoiti ilmetty kaksoisolento

Elokuvan taitoluistelustuntit teki Belgian Loena Hendrickx, joka ylsi keväällä 2022 MM-hopealle. Mutta miten belgialainen päätyi Suomeen kuvauksiin? Siitäkin saadaan kiittää Teea Siltasta. Hän oli nähnyt Hendrickxin jäällä ja pistänyt merkille, että Hendrickxin luistelu oli voimistelullista ja hänessä oli samaa tyyliä kuin Vilossa.

Tuotannolle harmaita hiuksia aiheuttivat luistelijan tuolloiset terveyshuolet. Muut kuvaukset oli saatu purkkiin jo kesällä 2019, mutta stunttikuvaukset siirtyivät Hendrickxin loukkaantumisjakson vuoksi. Tiimi jännitti viimeiseen asti sitä, saadaanko hänet Suomeen ennen vuoden loppua.

Free Skate -elokuvan tekijäkaartia. Käsikirjoittaja ja pääosaa näyttelevä Veera W. Vilo (vas.), koreografi Adam Solya, stuntluistelija Loena Hendrickx ja ohjaaja Roope Olenius.
Free Skate -elokuvan tekijäkaartia. Käsikirjoittaja ja pääosaa näyttelevä Veera W. Vilo (vas.), koreografi Adam Solya, stuntluistelija Loena Hendrickx ja ohjaaja Roope Olenius.

Stuntit saatiin lopulta tehtyä viimeisinä päivinä ennen joulua. Hendrickx myönsi, ettei ollut loukkaantumisen takia vähään aikaan edes saanut hypätä kolmoishyppyjä.

– Ihan viime sekuntiin asti jännitimme, saadaanko edes yksi hyvä hyppy, Vilo muistelee.

– Esiintymistilanteessa Loena on tsemppari ja kylmähermoinen. Otimme paljon toistoja. Kun hän sitten laskeutui ensimmäisen kolmoishypyn, se oli ihan täydellinen. Kaikki huokaisivat helpotuksesta. Kannatti saada hänet Suomeen.

Hendrickx kilpaili Finlandia Trophy Espoossa viime syksynä samalla Espoon Metro Areenan jäällä, missä hän oli paria vuotta aiemmin ollut leffakuvauksissa.

– En tiedä, miksi he kysyivät minua, mutta olen iloinen että kysyivät! Se oli tosi mukava kokemus, ja on kunnia saada olla siinä mukana, Hendrickx kertoi vuosi sitten.

Ainakin maskeeraus meni nappiin: pääosanäyttelijän ja stunt-luistelijan kymmenen sentin kokoerosta huolimatta ”vain pieniä fiksauksia” tarvitsi tehdä.

– Asut oli ommeltu Veeralle, ja minun piti vain mahtua niihin. Ihonvärini on tummempi kuin hänen, joten minut jouduttiin meikkaamaan vaaleammaksi että näyttäisimme samalta, Hendrickx muistelee.

– Minun työtäni oli tehdä vain stunt-temput, ja kasvoni olivat enimmäkseen poissa kamerasta. Paitsi yhdessä otossa istun yleisössä. Katselen siinä siis itseäni tai pääosan esittäjää luistelemassa. Sen verran minun piti näytellä. Kiva, että he lisäsivät sen kohdan elokuvaan!

Kuvausten jälkeen tehtiin myös paljon efektitöitä. Halleja ei oltu kuvauksissa täytetty ihmisillä, vaan kilpailutilanteista tehtiin jälkikäteen isomman näköisiä kuin mitä ne olisivat olleet. Lopputulos voi siis olla yllätys niillekin, jotka olivat kuvauksissa mukana.

Veera W. Vilo lupailee lajifaneille muutakin bongattavaa.

– On siellä muitakin, jotka osaavat luistella. Törmäsimme näyttelijöihin, joilla oli luistelutaustaa, Vilo paljastaa.

Free Skate -elokuvaa kuvattiin useissa eri jäähalleissa.
Free Skate -elokuvaa kuvattiin useissa eri jäähalleissa.

Rankalle aiheelle löytyy vastetta maailmalta

Free Skate nojaa vaiettuihin naisurheilijoiden tarinoihin ja tekijätiimin omakohtaisiin kokemuksiin huippu-urheilusta. Jo elokuvan ennakkomateriaaleista selviää, että kyseessä on kaikkea muuta kuin pinnallinen supersankaritarina, jollaisia urheiluelokuvat monesti ovat. Free Skate hyppää huippu-urheilun pimeään päätyyn, ja siinä käsitellään arkoja aiheita. Esiin nousevat niin epäinhimilliset harjoittelumenetelmät, urheilijan kokemat henkiset paineet kuin syömishäiriötkin.

Se, että tarina sijoittuu taitoluisteluympäristöön eikä esimerkiksi voimisteluun tai balettiin, ei ollut itsestäänselvyys. Kaikkien estetiikkalajien taustalta kuulee Vilon mukaan samanlaisia tarinoita.

– Lopulta päädyttiin luisteluun, koska se on Pohjolassa iso laji. Jää ja lumi ovat myös eksoottisia.

”En keksinyt näitä juttuja omasta päästäni, mutta tämä on ehkä kollaasi niistä kaikista.”

Samoihin aikoihin, kun elokuvan tekeminen lähti kunnolla käyntiin vuonna 2018, sen teemat alkoivat näkyä entistä enemmän median otsikoissa. Eri puolilta urheilumaailmaa on viime vuosina paljastunut hyväksikäyttötapauksia, ja seksuaalista ahdistelua vastustava #metoo-kampanja levisi nopeasti maailmanlaajuiseksi someilmiöksi. Viimeistään Pekingin talviolympialaisten dopingtapaus nosti puheenaiheeksi myös sen, onko alaikäisellä urheilijalla oikeasti lähipiirissään turvallisia aikuisia.

Vilon mukaan idea elokuvaan kuitenkin hahmottui aikana, jolloin vallitsi vielä hiljaisuuden kulttuuri.

– Sisäpiiriläisenä tiesin näistä asioista, joten ne eivät tulleet isoina yllätyksinä. Idea elokuvaan oli lähtenyt ihan puhtaasti siitä, että kuuntelin ihmisten rajuja tarinoita. En keksinyt näitä juttuja omasta päästäni, mutta tämä on ehkä kollaasi niistä kaikista.

Elokuva on herättänyt aiheensa takia vastustusta jo ennen ilmestymistään. Vilo sanoo suoraan, että se oli odotettavaakin. Itärajan takaa on myös tullut suoranaista trollausta.

”Nyt on otettu isoja askeleita eteenpäin urheilijoiden hyvinvoinnissa.”

– Aina kun tehdään elokuvia ihmisoikeuksista, niin kyllähän ne herättävät tunteita. Mukana on ihmiskauppakysymyksiä ja sitä, kuinka raadollista treenaaminen Venäjällä on. Emme lähteneet todellakaan tekemään mitään mustavalkoista elokuvaa, missä kaikki on rajan takana hirveää ja tällä puolella hyvin. Niin yksinkertaista se ei ole muutenkaan. Meidän mielessämme Venäjä on estetiikkalajien ykköspaikka, joten väistämättä siellä on myös skandaaleja ja ongelmia.

Vaikka elokuva voi kuulostaa rajulta, Vilo näkee sen aihepiirin ympärillä myös paljon positiivista kehitystä.

– Hyssyttelyä on ollut, mutta nyt on otettu isoja askeleita eteenpäin urheilijoiden hyvinvoinnissa. Elokuva kertoo myös siitä, miten ihmiset selviävät rankoistakin jutuista, kun pääsevät parempaan ympäristöön tai paranemisprosessi lähtee käyntiin. Halusimme myös tuoda lajin kauneuden esiin, sillä tekijätiimiläiset olemme faneja. Laji on itsessään niin hieno, että tässä on myös sitä, miksi se kaikki on pelastamisen arvoista.

Free Skate saa ensi-iltansa Suomen elokuvateattereissa 21. lokakuuta.