Kiss & Cry

”Urheilijat saavat kehittyä rauhassa”

Ikärajan nosto pidentää SM-noviisijaksoa

19 syyskuun, 2024 JA KUVAT Catarina Stewen

Helsingin Luistelijoiden SM-noviisijoukkueen Starlightsin kausi on lähtenyt rivakasti käyntiin. Kansainvälisen luisteluliiton kaudelle 2024–2025 tekemän ikärajanoston* takia joukkueen kokoonpanoon ei tullut yhtä paljon muutoksia kuin edellisellä kaudella.

– Ilman ikärajamuutosta, meillä olisi ollut nostopaineen edessä monta luistelijaa. Kun saamme pitää heidät joukkueessa vielä tämän kauden, sekä henkinen että fyysinen valmius siirtyä eteenpäin on entistä parempi, sanoo joukkueen vastuuvalmentaja Sara Vedenoja.

”Urheilijan kannalta on parempi, että saa rauhassa pysyä jokaisessa sarjassa, tottua vaatimuksiin sekä kehittää fyysisiä ja henkisiä ominaisuuksia.”

Saran mielestä ikärajan nosto 16 vuoteen oli tervetullut muutos, koska aiemmin SM-noviisien ikähaarukka oli lyhyt. Moni luistelija ehti luistella tällä tasolla vain kaksi kautta ennen siirtymistä SM-junioreihin, jossa tekninen vaativuus tekee ison harppauksen.

– Urheilijan kannalta on parempi, että saa rauhassa pysyä jokaisessa sarjassa, tottua vaatimuksiin sekä kehittää fyysisiä ja henkisiä ominaisuuksia. Se ehkäisee loukkaantumisriskiä ja kasvattaa voimatasoa. Erityisesti senkin takia, että lajin vaatimukset kasvavat jatkuvasti, Sara huomauttaa.

Keväällä osa luistelijoista koki pientä pettymystä, kun siirto SM-junioreihin ei toteutunutkaan, mutta kun syistä keskusteltiin ja heille selvisi, että muutos tehtiin maailmanlaajuisesti, asia oli helpompi sisäistää.  

Tiivis ja kypsä joukkue

Saran mukaan kypsempi joukkue näkyy harjoittelussa, kun urheilijat tietävät paremmin mitä tältä sarjalta vaaditaan ja mitä kilpailuohjelman tekniset vaatimukset tarkoittavat. Se näkyy myös joukkuehengessä positiivisella tavalla.

– Joukkue oli jo viime kaudella todella yhtenäinen ja nyt tuntuu, että se on vieläkin tiiviimpi ryhmä. Joukkuehenki on meille yksi tärkeimpiä tavoitteita ja arvo, jota vaalimme erityisesti. Treeneihin pitää olla kiva tulla, Sara sanoo.  

”SM-junioreissa tehdään jo ryhmänostoja, niin nyt tekniikkaa päästään vähän kokeilemaan ja harjoittelemaan.”

Kilpailuvaatimukset kiristyivät myös viime kaudesta ja moneen elementtiin on tullut pieniä lisäyksiä vaikeustasoon. Suurimpia muutoksia ovat esimerkiksi vaikea asento piruetissa korkeimman tason saavuttamiseksi ja yhden jalan rotaatio läpimenossa yhdistettynä siihen, että läpimenon muodon tulee näkyä vasta juuri ennen läpimenon hetkeä. Tämä on yhdistelmänä SM-noviiseille täysin uusi ja vaikea ainakin nyt alkuun. Myös liukusarjaan, liikkuvaan elementtiin ja linear elementtiin on tullut vaikeutta lisää.

– Lisäksi SM-noviisit saavat nyt tehdä pieniä, avustettuja, alle kolmen sekunnin nostoja, mikä on monen luistelijan mielestä jännittävä lisä. SM-junioreissa tehdään jo ryhmänostoja, niin nyt tekniikkaa päästään vähän kokeilemaan ja harjoittelemaan, Sara kertoo.

Helsingin Luistelijoille teema, musiikin tulkinta ja eläytyminen ovat erittäin tärkeitä. Käsiliikkeitä harjoitellaan myös tanssinopettaja Sini Parkkisen kanssa.
Helsingin Luistelijoille teema, musiikin tulkinta ja eläytyminen ovat erittäin tärkeitä. Käsiliikkeitä harjoitellaan myös tanssinopettaja Sini Parkkisen kanssa.

Perusluisteluun panostetaan

Kilpailumuutokset ovat vaikuttaneet harjoittelun suunnitteluun, jota valmentajatiimi tekee viikoittain yhdessä. Saran lisäksi tiimiin kuuluvat Roosa Tiisala ja Tiina Jortama (os. Pesonen).

– Jokaiselle viikolle mietimme tarkkaan, minkälaisia asioita haluamme käydä harkoissa läpi. Vaatimustasojen ja ikärajamuutosten takia, perusluistelun harjoittelu on ollut entistä tärkeämpää, sekä sellaisten taitojen harjoittelu mitä tarvitaan seuraavalle tasolle.  

Saran mukaan pääpaino ei ole ollut ohjelman harjoittelussa näin kauden alussa. Sen sijaan valmentajat ovat pyrkineet miettimään, mikä on yksilön oman kehityksen kannalta tärkeää. Muodostelmaluistelu kehittyy kovaa vauhtia eteenpäin ja vaatimukset kasvavat kausi kaudelta, mikä pakottaa luistelijoita pysymään kehityksessä mukana.

– Meillä on jo uskomattoman taitavia luistelijoita SM-noviiseissa. Vaatimukset yksilötaitojen ja perusluistelun suhteen ovat kasvaneet, jos vertaa vaatimuksiin vaikka viisi vuotta taaksepäin ajassa. Yksilötaidot ja perusluistelu ovat ratkaisevia, jotta pystyy tekemään hyppyjä ja piruetteja ohjelmissa, Sara korostaa.

Luovuus on tärkeä osa ohjelmaa

Saran mielestä uusimmat muutokset ovat myönteisiä ja vievät koko lajia eteenpäin. Hän huomauttaa, että jos laji halutaan olympialajiksi, niin tarvitaan mielenkiintoisia ja katsojaystävällisiä ohjelmia, joissa säilyy upea luistelun ydin eikä tehdä vain temppuja temppujen perään.

– Ehkä haasteena SM-noviiseissa tällä kaudella on se, että ohjelman kesto ei muuttunut, vaikka vaativien elementtien suorittamiseen menee enemmän aikaa. Helsingin Luistelijoille teema, musiikin tulkinta ja eläytyminen ovat aina olleet erittäin tärkeitä, mutta tällä kaudella luovan puolen esille tuominen on ajallisesti haasteellisempaa, Sara pohtii.

Hän vertaa tilannetta esimerkiksi SM-junioreiden ja SM-senioreiden otteettomaan blokkiin, jota tehdään sekä lyhyt- että vapaaohjelmassa. Toisessa arvioidaan askeleet ja toisessa muoto. SM-noviiseissa taas arvioidaan kaikki kerralla.

Kaudella 2024–2025 Starlights-joukkueessa luistelee 26 taitavaa luistelijaa. Ikärajanoston takia joukkueen kokoonpanoon ei tullut yhtä paljon muutoksia kuin edellisellä kaudella.
Kaudella 2024–2025 Starlights-joukkueessa luistelee 26 taitavaa luistelijaa. Ikärajanoston takia joukkueen kokoonpanoon ei tullut yhtä paljon muutoksia kuin edellisellä kaudella.

Suomessa jaetaan tietoa avoimesti

Valmentajat saavat yleensä ensimmäiset tiedot tulevan kauden muutoksista joko SM-junioreiden tai SM-senioreiden MM-kisojen yhteydessä maalis–huhtikuussa. Kansainvälisellä luisteluliitolla on silloin tapana pitää paikalla oleville valmentajille tilaisuus, jossa alustavia tietoja käydään läpi. Lopulliset elementtivaatimukset ja sääntömuutokset tulevat touko–kesäkuun vaihteessa maailmanlaajuisesti nähtäville.

– Suomen SM-valmentajien kesken jaetaan avoimesti tietoa, mikä on hieno asia, ja esimerkiksi ikärajamuutoksesta saimme hyvissä ajoin tietoa Taitoluisteluliitolta, Sara kiittää.

”Valmennus on vuorovaikutteista, mikä onkin erittäin antoisaa meille valmentajille.”

Heti tämän kauden alussa alettiin esimerkiksi harjoitella vaikeampia piruetteja, jotta nähtäisiin, miten hyvin luistelijat suoriutuvat niistä.

– Ohjelman suunnittelu aloitetaan keväällä, jolloin täytyy tietää, mitä elementtejä siihen vaaditaan, Sara sanoo.

Sara kehuu Starlights-joukkuetta ja sanoo, että luistelijat ovat itse löytäneet hyvän harjoittelukulttuurin ytimen.

– Me valmentajat olemme apuna ja tukena sekä opetamme asioita, mutta luistelijoilla on harjoitustilanteet hyvin hallussa. Valmennus on vuorovaikutteista, mikä onkin erittäin antoisaa meille valmentajille.

*Kaudella 2024–2025 muodostelmaluistelun SM-noviisijoukkueessa luistelevat 1.7.2008–30.6.2014 syntyneet urheilijat.