Yllätyspäätöksen taustalla useita syitä
Dream Edges päätti uransa kahteen kauteen
Kaari Taitoluistelijoiden seniorijoukkue Dream Edges lopettaa. Joukkue ehti luistella seniorisarjassa kaksi kautta, joista ensimmäisenä se saavutti SM-pronssia ja kummallakin kaudella kärkisijoituksia lajin kansainvälisissä kilpailuissa.
Lopettamispäätöksestä Dream Edges kertoi instagram-tilillään maanantaina. Joukkueen viimeiseksi kilpailuksi jäi helmikuun lopussa käydyt Suomen mestaruuskilpailut, joissa se oli neljäs.
Päävalmentaja Siiri Eskelinen toteaa useammankin syyn johtaneen joukkueen hajoamiseen. Suuri osa luistelijoista päätti lopettaa tänä keväänä, mikä johti luistelijapulaan pääkaupunkiseudun ulkopuolisessa joukkueessa. Lopettamispäätöksiin ajoi luistelijoita valmentajan mukaan lajin kalleus sekä vaativuus koulunkäynnin ja opiskelun ohessa.
– Emme pystyneet alentamaan luistelijoiden kustannuksia. On kova paikka hankkia 10000 euroa kaudessa kyetäkseen luistelemaan samalla, kun käy koulua tai opiskelee, päävalmentaja summaa.
Dream Edgesin tavoite oli haastaa lajin kestomenestyjät Marigold IceUnity, Helsinki Rockettes ja Team Unique. On kuitenkin valmentajankin mielestä uuvuttavaa olla haastajan asemassa.
– Onhan tämä surullista. Olisimme Sinin (Lagercrantz) kanssa halunneet jatkaa, sillä joukkueessa oli vielä todella taitavia huipputason luistelijoita, jotka myös olisivat halunneet murtautua senioreiden kärkeen.
Sini Lagercrantz kohti uutta
Myös senioritiimin toinen valmentaja Sini Lagercrantz on tilanteesta surullinen.
– Olin itse valmistautunut musiikkivalintoja ja suunnitelmia myöten ensi kauteen. Mietin, miten saadaan joukkueen taito näkymään uudella tavalla päästäksemme tekemään lopullisen läpimurron. Olemmehan kaksi kautta olleet hyvässä tuntumassa, ja tällä kaudella tuntui, että muut ovat jo kiinni otettavissa. Siksi lopettajien määrä yllätti.
– Meille olisi kuitenkin jäänyt vain kymmenisen luistelijaa. Koska junioreissa ei vielä ollut riittävästi senioreiksi kypsiä luistelijoita, eikä ulkopuolelta hakevista senioritasoisia tarpeeksi löytynyt, oli ainoa vaihtoehto päätös lopettaa, hän sanoo.
Toisaalta valmentaja ymmärtää luistelijoita. Osa oli jo tullessaan päättänyt, että he ovat kahden kauden mittaisella matkalla joukkueessa.
– Nuorten elämä on vaativaa. Luistelijoiden on pakko tehdä valinta, uhraavatko he koulun ja muun elämän vai luistelun. Nyt moni valitsi muun kuin luistelun. Ehkä he eivät nähneet omaa potentiaaliaan niin kuin me valmentajat näimme.
”Ehkä he eivät nähneet omaa potentiaaliaan niin kuin me valmentajat näimme.”
Sini Lagercrantzin mielestä joukkueella olisi ollut mahdollisuuksia tuoda uusia tuulia lajiin, jota hallitsee kolme vahvaa perinteikästä tyyliä.
– Mutta vaatii aina pitkäjänteisen työn, että uudet ajatukset löytävät tilansa.
Sinille seniorijoukkueen lopettaminen merkitsee myös oman valmennusuran päätöstä Kaarissa.
– Olin jo aikaisemmin päättänyt, että jatkan senioreiden valmentamista, mutta jos jossain kohtaa seniorijoukkuetta ei enää ole, en jää enää junioreiden valmennustiimiin. Katson nyt, mitä muita haasteita tulee. Minullakin on ollut kipuiluni tämän lajin järkevyydestä, mutta tämä on silti paras laji maailmassa. Haluan jatkaa sen parissa.
Siiri Eskelinen jää muutoksen jälkeenkin Kaari Taitoluistelijoihin ja Kaarinaan.
Vapaampaa vaihtoa seurasta toiseen
Sini Lagercrantz näkee, että laji on aina ollut pääkaupunkikeskeinen jo sen suuren harrastajamäärän ansiosta. Toimintaedellytyksiä muualla on siksi Helsingin vinkkelistä vaikea ymmärtää.
– Esimerkiksi tuomareiden käynnit joukkuetta katsastamassa tai matka Preseasoniin tietävät ulkopuolelta aivan erilaisia kustannuksia, mikä tuo eriarvoisuutta. Mutta eiväthän meidän etäisyyksiin liittyvät ongelmamme ole mitään verrattuna esimerkiksi Ouluun.
Alueella ylipäätään on vähemmän harrastajia pääkaupunkiseutuun verrattuna ja vaihtuvuus seurojen välillä Sinin mukaan minimaalista.
– Monelle luistelijalle löytyisi varmasti mieluinen paikka harrastaa, jos pystyttäisiin vapaammin vaihtamaan seurasta toiseen ilman ennakkoluuloja.
Takaisin Kaarinaan?
Kaari Taitoluistelijoiden puheenjohtaja Ville Vairinen näkee myös, että luistelijoiden elämän muut asiat ja lajin kilpailuasetelma veivät monelta luistelijalta ilon ja halun harrastaa. Osasyynä ovat myös lajin korkeat kustannukset luistelijalle.
– Tilanne on valitettava erityisesti niiden luistelijoiden osalta, jotka olisivat halunneet jatkaa joukkueessa. Tämä on ikävää myös seuran sekä alueellisen ja koko Suomenkin muodostelmaluistelun kannalta.
Seuran junioritoiminta jatkuu entiseen tapaan. Ykkösjoukkueeksi nousee nyt Dream Edges Junior, tämän kauden SM-hopeamitalisti, joka luisteli neljänneksi junioreiden MM-kilpailuissa maaliskuun alussa.
– Meillä on huippuhyvä juniorijoukkue myös ensi kaudelle. Vastaavalta juniorijoukkueen pohjaltahan koottiin tämä nyt lopettava seniorijoukkuekin kaksi vuotta sitten. Aika näyttää, mitä tulevaisuus taas tuo tullessaan.
”Tämä on ikävää myös seuran sekä alueellisen ja koko Suomenkin muodostelmaluistelun kannalta.”
Yhden joukkueen putoaminen toiminnasta vaatii seuraa tekemään muutoksia. Kaari Taitoluistelijat on siirtänyt kirjansa Turkuun turvatakseen huippu-urheilulle parhaat mahdolliset edellytykset ja jääolot, mutta nyt tilanne on toinen.
– Yhden huippujoukkueen vähennys asettaa kaupungin vaihdon uuteen valoon. Kaarina on tällä hetkellä varteen otattava vaihtoehto, sillä muutto Turkuun ei ole jääaikojen osalta ollut kivuton. Pieni kaupunki pystyy paremmin tarjoamaan perusjäätä seuran käyttöön, puheenjohtaja toteaa.
Tuleva valmennuksen kokoonpano on myös Ville Vairisen mukaan arvioitava uudelleen. On mahdollista, että seurassa joudutaan muutosneuvotteluihin.