Samaan aikaan, kun olympiakävijöinä ensikertalaiset Juulia Turkkila ja Matthias Versluis sekä Jenni Saarinen vasta valmistautuvat Pekingissä suorituksiinsa, Susanna Rahkamo ja Petri Kokko palaavat SkatingFinlandin haastattelussa olympiamuistoihinsa. Niihin sisältyy paljon hykerryttäviä mutta myös kirpeitä hetkiä.

Ennen kuin Juulia Turkkila ja Matthias Versluis astuvat lauantaina Pekingin jäälle, Susanna Rahkamo ja Petri Kokko ovat ainoat suomalaiset jäätanssijat, joilla on olympiakokemusta. He osallistuivat sekä Ranskan Albertvillen kisoihin vuonna 1992 että Lillehammerin olympialaisiin vuonna 1994.

”Olimme jääneet vuoden 1988 Galgaryn olympialaisista ulos, joten Albertvillessä toteutimme yhden unelmistamme urheilijoina.”

Heidän ensimmäiset olympialaisensa Albertvillessä saivat unohtumattoman alun.

– Ajoimme Albertvilleen harjoituspaikastamme Saksan Obertsdorfista ja pärähdimme paikalle Suomen kultamitalijuhliin. Olimme toki kuulleet kohistavan nuoresta mäkihyppääjästä, mutta olimme keskittyneet omaan valmistautumiseemme. Jouduimme vähän supisemaan keskenämme, että minkä näköinen Toni Nieminen mahtaa olla, jotta osaamme onnitella oikeaa kaveria, Susanna hersyttää.

Petri kuvaa parin tunnelmia Albertvillessä ytimekkäällä sanaparilla ”unelmien täyttymys”.

– Olimme jääneet vuoden 1988 Galgaryn olympialaisista ulos, joten Albertvillessä toteutimme yhden unelmistamme urheilijoina. Eikä meillä ei ollut sellaisia paineita kuin maailman silloisilla kärkipareilla. Olimme kilpailleet juuri ennen olympialaisia EM-kisoissa (pari sijoittui kuudenneksi), ja tiesimme, ettei ollut mitään tehtävissä päästäksemme silloisesta rankingistamme ylemmäs, joten keskityimme nauttimaan.

Nautinto näkyi ja tuntui.

– Silloisen vapaatanssimme ensimmäisessä kohdassa, jossa meillä oli katsekontakti, näin Peten ison hymyn. Ajattelimme molemmat, että täällä sitä ollaan ja nyt nautitaan joka hetkestä ja joka solulla, Susanna täydentää.

Omat suoritukset olivat vain pieni osa Susanna Rahkamon ja Petri Kokon nautintoa Albertvillessa. Pari seurasi ahkerasti katsomosta muita lajeja, ja rakastui pysyvästi olympialaisten tunnelmaan ja lajitarjontaan.

– Olympialaisissa on mukana paljon mielenkiintoisia lajeja. Jos et seuraa lajia aktiivisesti, on vaikea hahmottaa siitä kaikkea. Nykyisinkin, kun seuraan olympialaisia median kautta, olympialaiset tarjoavat hyvän katsauksen, Petri sanoo.

Kaikki mutta ei mitään

Albertvillesta suomalaispari palasi treenijäille kuudes sija takataskussaan ja samalla tavoitteena yltää Lillehammerissa vielä korkeammalle, mitaleille asti. Susanna ja Petri lähtivät kuitenkin helmikuussa 1994 Norjaan valmiiksi turhautuneina.

Kaksikko oli keväällä 1993 noussut EM-pronssille kotikisoissa Helsingissä ja sijoittunut MM-kisoissa neljänneksi. Olympiatalven alussa jo vuosikymmenen ammattilaisjäillä esiintynyt pari Jayne Torvill ja Christopher Dean palasi kuitenkin kilpailemaan. Britit voittivat EM-kilpailun juuri ennen Lillehammeria ja suomalaiset putosivat neljänsiksi.

– Jo syksyllä tiesimme, että kaudesta tulee meille ja meidän unelmillemme vaikea. Ja kun britit nousivat EM-voittajiksi, arvasimme, että meillä ei olisi mitalimahdollisuuksia olympialaisissa. Silti asia oli meille kova paikka ennakkoonkin, Petri muistelee Lillehammerin ennakkotunnelmia.

Kova oli myös olympiajää. Suomalaisparin suorituksista tuli pakkoja.

– Vapaatanssimme oli ”La Strada”, joka on ehdottomia suosikkejamme ja jota olemme riemulla esittäneet myös näytöksissä. Jopa sen luisteleminen oli raskasta, kaksikko kertoo.

Rahkamo – Kokko ei tuonut olympialaisista itsensä ja myös Suomen kansan unelmoimaa mitalia, pari oli neljäs. Pettymys oli karvas.

– Emmekä me ole päässeet siitä yli vieläkään, Susanna vitsailee.

– Vaikka elämä menee eteenpäin ja fiilikset miedontuvat, vieläkin ärsyttää kaikki se, mitä olympialaistalvena tapahtui lajissamme. Onneksi päätimme jatkaa vielä yhden kauden ja saimme silloin Euroopan mestaruuden ja hopean MM-kisoista. Mutta olympiamitalisteja meistä ei koskaan tullut.

Petri kuitenkin lisää tärkeän asian:

– Mutta me olemme saaneet kahdesti, ei vain yhdesti kuten monet urheilijat, edustaa maatamme olympialaisissa. Ja sitä ei meiltä kukaan vie pois.

”Suojelkaa meitä!”

Lillehammerin olympialaiset olivat omien kilpailujen ulkopuolellakin hyvin erilainen tapahtuma Petrille ja Susannalle kuin Albertville.

Taitoluistelun kilpailut käytiin 60 kilometrin päässä kisojen pääpaikasta, Hamarissa. Petri nauraa, että majapaikkaan piti hankkia tv, että tiedettiin, mitä olympialaisissa tapahtuu.

Toisaalta Hamarin olympiajäällä tapahtui enemmän kuin suomalaiset olisivat toivoneetkaan. Juuri ennen olympialaisia yhdysvaltalainen taitoluistelija Nancy Kerrigan joutui pahoinpitelyn kohteeksi, ja syyllinen löytyi hänen maannaisensa Tonya Hardingin lähipiiristä. Naiset saapuivat olympialaisiin valtavassa mediaseurannassa.

– Menin heidän ensimmäiseen harjoitukseensa harkkahallissa. Sisäänpääsy oli lähes mahdotonta, käyttelin vähän keittiön ovia. Katsomo oli täynnä kansainvälisiä kuvaajia.

– Hässäkkää jatkui sitten koko viikon. Kerran olimme käytävässä, jota pitkin Harding tuli. Turvamiehet painoivat meidät seinää vasten. Teki mieli huutaa, että suojelkaa meitä, ei häntä, Susanna jatkaa nauraen.

Pekingissä on lupa nauttia

Kun Susanna Rahkamo ja Petri Kokko ”pärähtivät paikalle” ensimmäisiin olympialaisiinsa, kukaan ei heitä psyykannut asemaan. Nykyään tilanne on onneksi toinen, Suomen Olympiakomitean varapuheenjohtajana toimiva Susanna sanoo.

– Olympiakomitean rooli, rakenne ja toimintamuodot ovat vahvasti muuttuneet viime vuosina, ja sen myötä on otettu entistä paremmin koppia urheilu-uran huippuvaiheen tarpeista. Psyykkisen valmennuksen tarjoaminen sekä ennen olympiakisoja että niiden aikana on yksi tärkeä osa kokonaisuutta. Kisoissa on paikalla myös vanhastaan tuttu kisapappi, joka voi osaltaan jakaa psyykkisen valmentajan työkenttää.

”Juulia, Matthias ja Jenni, olette ainutlaatuisessa tilanteessa. Nauttikaa siitä!”

Tärkeänä Susanna kokee myös työn olympiajoukkueen ilmapiirin luomiseksi.

– Tavoite on, että joukkueen sisällä on salliva ja paineeton ilmapiiri. Heidät kaikki on jo valittu, nyt joukkueessa saa relata, olla oma itsensä, tavoitella rentoutuneesti omia parhaita suorituksiaan.

Tavoite on sama pitkälti, jonka Petri muotoilee hänen ja Susannan henkilökohtaiseksi viestiksi Pekingiin Juulia Turkkilalle, Matthias Versluisille ja Jenni Saariselle:

– Juulia, Matthias ja Jenni, olette ainutlaatuisessa tilanteessa. Nauttikaa siitä! Älkääkä nauttiko vain yleisesti, vaan muistakaa nauttia jokaisesta hetkestä vielä erikseen.

Artikkelikuva: Susanna Rahkamo ja Petri Kokko nimettiin Suomen urheilun Hall of Fameen tammikuussa 2022.