Taitoluistelija, joka on harjoitellut vieraassa maassa, tietää, että valmentautumiseen riittää malleja yhtä paljon kuin on maitakin. Erilaisuuksia riittää myös valmentajan työssä, siitä kertoo suomalaistunut Alina Mayer-Virtanen.

Kun seitsemänvuotias Alina Mayer astui ensi kertaa taitoluistelujäälle, hänellä ei ollut aavistustakaan, miten mutkikkaalle matkalle hän oli starttaamassa. Esimakua tulevasta Geterzriedin kaupungista Münchenin läheltä kotoisin oleva tyttö sai tosin jo nuorena.

– Lähdin itse asiassa harjoituksiin ainoastaan siksi, että pikkusiskoni halusi opetella lajia, muttei uskaltanut yksinään. Muutamien vuosien päästä aloin kuitenkin kehittyä nopeasti. Kotiseurassani olosuhteet alkoivat muuttua huonommaksi. Muutin ensin luistelun takia vuodeksi Garmisch-Partenkircheniin ja myöhemmin harjoittelin Obertsdorfissa.

”Kun samaan aikaan on luistelijan ja valmentajan roolissa, lajia oppii hahmottamaan paljon laajemmasti.”

Luistelu-ura teki siksakia, välillä oli kehittymisen kausia, välillä taas Alina tunsi polkevansa paikoillaan. Hän alkoi valmistautua tulevaan, opiskeli psykologiaa ja – saadakseen rahaa niin opintoihin kuin luisteluun – alkoi työskennellä Obertsdorfin jäällä valmentajien apuna.

– Huomasin tykkääväni taitoluistelun valmentamisesta enemmän kuin omasta harjoittelustani tai ajatuksesta toimia psykologina, Alina Mayer-Virtanen sanoo.

Alina Mayer jatkoi kuitenkin kilpailemista aina vuoteen 2018. Ajatus siitä, että hänellä oli mahdollisuus koko ajan kaksi näköalaa lajiinsa, oli kutkuttava.

– Kun luistelee, tekee kaiken itselleen. Mutta kun samaan aikaan on luistelijan ja valmentajan roolissa, lajia oppii hahmottamaan paljon laajemmasti.

Rakas, ei puhuta perheasioista nyt

Samaan aikaan, kun Alina Mayer koki jäällä häikäiseviä hetkiä kahdessa eri roolissa, Obertsdorfin jäälle ilmestyi muutakin mielenkiintoista. Hän oli Valtter Virtanen Suomesta.

– Seurustelumme alkoi treenikavereina, tosin silloin jo myös auttelin valmentajiamme. Teimme alusta pitäen tiukat säännöt: jäällä puhutaan luistelusta ja sieltä poissa ollessa taas ihan muusta.

Sääntö pitää edelleenkin. Kun Alina on kilpailussa Valtterin valmentajana, hän pitää ja myös vaatii sen roolituksen, kunnes pariskunta on poistunut hallista pihalle.

– Totta kai, nyt kun meillä on perhe, tytär, ja kun yhdessä vedämme taitoluisteluseuraamme, Peurunka Skating Academy Laukaata, joskus voi lipsahtaa väärästä asiasta väärässä paikassa.

Millä mallilla valmentajamaan?

Saksassa ja Sveitsissä yhteiselämän alkuvuodet asuneet Alina ja Valtter muuttivat pysyvästi Suomeen 2019. Pari ryhtyi kodin ohella heti perustamaan Jyväskylän seudulle taitoluisteluseuraa.

– Ensimmäinen kausi meni hienosti, ja paikalliset ovat olleet innoissaan taitoluistelun harrastusmahdollisuudesta. Toisena vuonna seurassamme onkin jo noin 50 taitoluistelun harrastajaa. Alusta lähtien olen kuitenkin huomannut, että vanhempien rooli seuroissa on paljon aktiivisempi kuin mihin olin tottunut. Välillä tulee tunne, etteivät vanhemmat luota valmennusjärjestelmään, koska he yrittävät puuttua seuratoiminnan lisäksi valmennuksellisiin asioihin, Alina Mayer-Virtanen kertoo.

– Olen keskustellut myös muiden suomalaisten valmentajien kanssa ja vastaava ilmiö/ongelma on joka puolella Suomessa.

”Alusta lähtien olen kuitenkin huomannut, että vanhempien rooli seuroissa on paljon aktiivisempi kuin mihin olin tottunut.”

Vaikka Saksassa on Suomen tavoin taitoluisteluseuroja, niiden rooli on huomaamaton.

– Perheille ratkaisee valmentaja, ei seura. Valmentajat toimivat yrittäjinä. Kun perhe löytää mieleisensä valmentajan ja valmentaja hyväksyy luistelijan valmennettavakseen, heidän kesken on syntynyt sopimus. Siksi valmentajalla ei juurikaan tarvetta keskustella perheen kanssa. Ja se tietysti helpottaa hänen työtään.

Järjestelmällä on myös synkemmät puolensa. Nuorten valmentajien asema on vaikea. Kun kaikki haluavat vain hyviksi tunnetuille, nuorella valmentajalla voi olla töitä vähän. Oppi haetaan lähinnä työskentelemällä konkarin apuna. Kaikki gurut eivät kuitenkaan välttämättä halua jakaa niksejään, eikä Saksassa ole samantapaista systemaattista valmentajakoulutusta, mitä Suomessa Taitoluisteluliitto ja seurat tarjoavat.

Alina tähdentää, että vaikka valmentajaksi lähtemisessä mielenkiinto lajiin on tietysti avain, jokainen valmentaja tarvitsee myös jatkuvaa päivitystä sekä aina uuden opiskelua.

Tuhat euroa kuussa

Suomen seurajärjestelmä nojaa siihen ajatukseen, että jokaisella pitää olla mahdollisuus ainakin kokeilla lajia harrastuksena. Saksassa taitoluistelu ei ole vähävaraisia varten.

– Kuukausikulut saattavat jo nuorella luistelijalla olla helposti 1000 euroa kuussa.

Suomalaisessa järjestelmässä on kuitenkin Alina Mayer-Virtasen mielestä vaaransa.

– Arvostan suuresti suomalaista seurasysteemiä, mutta silti se ei voi tarjota kaikkea. Jotta kulut pysyisivät kurissa, on hyväksyttävä isot luisteluryhmät ja se, että valmentajalla saattaa olla samalla jäällä eritasoisia luistelijoita. Näistä vanhempien yhteydenotot valmentajalle usein tulevatkin. Seura ei voi tarjota tiettyjä tukipalveluita, kuten esimerkiksi laaja kehonhuoltoa, kuten yrittäjämäinen toiminta. Lajivalmentajankin on välillä vaikea miettiä, mitä luistelija tarvitsisi juuri nyt tuekseen.

Saksassa jäät ovat enimmäkseen niin sanottuja tasojäitä, joissa jäällä on monta valmentajaa muutamien luistelijoiden kanssa. Tämä luo Alinan mukaan positiivisen kilpailutilanteen harjoituksiin ja tietysti myös pienentää valmennusryhmän kokoa. Tämä olisi Suomessakin mahdollista, mutta se vaatisi enemmän seurojen välistä yhteistyötä. 

Entä kumpi on parempi, Suomen vai Saksan malli?

– En todellakaan pysty sanomaan. Mutta Suomessa olen ja Suomeen jään, Alina Mayer-Virtanen nauraa.