Henkilöt

Polinan tarina: Jäältä kannustajaksi katsomoon

marraskuu 21, 2017

Kun sairaus katkaisee lupaavan luistelu-uran, ovat vaihtoehtoina itsesääliin käpertyminen tai toipuminen uusiin unelmiin. Polina Hänninen löysi syövän jälkeen ilon ja voiman ohjata luistelevaa pikkusiskoa, kannustaa kavereita ja suunnitella uraa urheilupsykologina.

Polina aloitti kilpauran muodostelmaluistelussa ETK:n tulokkaissa seitsemän vuotta sitten. Hän ehti urallaan juniorijoukkue Reflectioniin. Ensimmäinen kausi juniorina oli juuri alkanut. Ensimmäisissä SM-osakilpailuissa Polina oli kuitenkin vaihdossa kipeän polven vuoksi.

Polinan luistelukaudet olivat sujuneet terveenä, mutta kesän junnuleirillä polvi kipeytyi. Syyksi tyttö epäili ensimmäistä rasitusvammaa. Olihan hän juuri noussut junioreihin, mikä lisäsi treenejä. Koska kipu ei hellittänyt levollakaan, polvea tutkittiin terveyskeskuksessa. Mitään fyysistä vikaa ei löytynyt, ja lääkkeeksi määrättiin tulehduskipua lievittävää buranaa.

Kun kipu vain jatkui, äiti vei tyttären urheiluun erikoistuneeseen lääkärikeskukseen, jossa otettiin röntgenkuvat. Kuvissa näkyi jotakin poikkeavaa, ja tyttö passitettiin lastenklinikalle magneettikuvausta varten. Kuvissa havaittiin kasvain. Kesti kuitenkin pitkään, ennen kuin kasvaimen laatu selvisi.

-Se oli torstaipäivä. Äiti ilmoitti, että iskä tulee hakemaan minut koulusta. Menimme sairaalaan kuulemaan vastausta. Tieto osteosarkoomasta eli luusyövästä vei meidät kaikki shokkiin, Polina kertoo.

Lopettamisesta pääsee yli

Koska kasvain piti poistaa, Polina alkoi jo aavistella, että leikkaus katkaisisi luistelu-uran. Kasvain leikattiin pois, ja polveen asennettiin sisäinen polviproteesi. Sytostaattihoitoineen sairaalavaihe kesti yhdeksän kuukautta. Vaihe oli Polinalle vaikea fyysisesti ja myös henkisesti.

-Mutta elimistö tottui ja itsekin totuin hoitojen rytmiin. Kesti toki kauan, ennen kuin sain voimat takaisin ja elämä alkoi pikkuhiljaa palaamaan normaaliksi.

Polina joutui jäämään pois koulusta marraskuussa. Hän luki joitakin aineita jo sairaalakoulussa, mutta viimeisteli peruskoulun kymppiluokalla. Nyt hän on terve lukiolainen.

Vaikeuksien yli hänet auttoi lähimmäisten – perheen ja ystävien – tuki. Hän piti sairastaessaan aika vähän yhteyttä luistelukavereihin, sillä irtautuminen itketti.  Nyt, kun se ikioma joukkue on hajonnut moneen eri suuntaan omille urilleen, on yhteydenpito joukkuekavereihin jo luontevaa.

Tapahtumasta on kaksi vuotta. Polina pystyy nyt kertomaan selkein sanakääntein, miltä tuntui luopua luistelusta, kun valinta ei ollut oma. Hänhän rakasti lajia ja tähtäsi senioreihin ja MM-kilpailuihin.

-Vaikka valinta ei olisikaan oma, lopettamisesta pääsee yli. Olen jo sopeutunut tilanteeseen, sillä nyt on mennyt jo kaksi kautta ja kaikki niin toisin. On todella kivaa katsoa lajia katsomostakin.

Tulevaisuutta suunnitellen

Polinasta on iso apu pikkusiskolle, joka luistelee nyt HSK:n minoreissa.  Hän kannustaa treenaamaan ja neuvoo twisseleissäkin. Pikkusisko on motivoitunut ja on iloinen sisaren tuesta.

-On hienoa, että pystyn olemaan vielä mukana verkostossa ja tukemaan muita.

Polina kävi lajin tuomarikursseilla, mutta tuomarointi ei tuntunut omalta jutulta.

-En vain halunnut arvostella joukkueita. Rajoitteita olisi tullut siitäkin, että pikkusisko luistelee. Sen sijaan urheilupsykologin tehtävät kiinnostavat. Koska olen itse urheillut, ymmärtäisin urheilijoita ehkä laaja-alaisemmin.

Tarmonsa Polina suuntaa nyt koulunkäyntiin, sillä enää ei tarvitse tasapainoilla luistelun ja koulun välillä. Tavoitteenani on päästä lukemaan psykologiaa. – Uskon, että olisin hyvä kuuntelija.

Teksti Marita Kokko