Niina Wunsch, 26, on nainen, joka ei anna elämässä sattuvien vastoinkäymisten lannistaa. Hän yrittää aina löytää niistäkin myös jotain positiivista. Nuoresta iästään huolimatta Niina on kokenut elämässään jo paljon sellaista, josta kukaan ei haaveile, mutta myös saavuttanut sellaista, joka on monen unelma.

Kymmenen vuotta sitten Niina Wunsch vietti tavanomaista nuoren tytön ja luistelijan elämää. Päivät kuluivat peruskouluopintojen lisäksi treeneissä useita kertoja viikossa. Luistelijoille tuttuun tapaan treenaaminen oli tiukasti aikataulutettua, säntillistä, pitkäjänteistä ja raskastakin, mutta ah, niin ihanaa!

”Urheilun tai edes urheilu-uran vuoksi ei kannata uhrata omaa terveyttä, vaikka se kuinka tuntuisi houkuttavalta ja jopa pakottavalta siinä hetkessä.”

Niina kilpaili muodostelmaluistelussa SM-noviisi- ja junioritasolla, kunnes hänen jokaviikkoinen uintitreeninsä päättyi tajuttomuuteen 16-vuotiaana. Häntä oli tutkittu aiemmin kummallisten huimauskohtausten vuoksi, mutta syytä niihin ei ollut löytynyt. Nyt tutkimuksissa päätettiin sulkea pois vielä sydänvian mahdollisuus. Siihen tutkimukseen päättyi Niinan kilpaluisteluharrastus.

Miltä tuntuu, kun elämä yllättää ikävällä tavalla? Kun jokin itselle rakas harrastus loppuu kuin seinään ja intohimon kohde viedään sinulta kysymättä, nopeasti ja raadollisesti.

– Aivan järkyttävältä. Valehtelisin, jos väittäisin muuta. Aluksi en edes uskonut, että harrastus täytyy lopettaa. Sitten kun pikkuhiljaa ymmärsin, että niin todella on, maailmani romahti. Se täytyi sitten vain kasata uudestaan, uusilla rakennuspalikoilla, Niina muistelee.

Urheilijasta kuntoilijaksi

Diagnoosin jälkeen Niinan elämässä alkoi vaihe, jossa piti opetella hyväksymään elämän arvaamattomuus ja keksiä uudenlaisia tapoja pysyä kunnossa myös fyysisesti. Vaikka sairaus muutti Niinan elämää, hän käänsi sen vahvuudeksi, eikä jäänyt murehtimaan jotain, mitä ei voi muuttaa.

– Luisteluaika opetti tietynlaista järjestelmällisyyttä ja terveitä elämäntapoja. Kun oli valmiiksi säännöllinen ruoka- ja unirytmi sekä luistelun myötä kova kunto, tottuminen elämään sairauden kanssa oli helpompaa. Luistelu todennäköisesti myös suojasi minua jollain tapaa, sillä kuntoni oli kova ja syke matala, Niina kertoo.

Niina sai sydämentahdistimen ollessaan 17-vuotias. Sen avulla hän pystyi jatkamaan urheilua. Hän joutuu kuitenkin välttelemään lajeja, joissa on riski saada iskuja ylävartaloon, jolloin tahdistin on vaarassa rikkoutua. Tahdistin itsessään ei juuri vaikuta urheilemiseen, mutta sydänsairaus rajoittaa. 

– Harjoittelin seitsemän vuotta oikeanlaista treenaamista ja sykerajojani. Opettelin tunnistamaan, milloin rytmihäiriöt alkavat ja milloin minun täytyy höllätä, Niina täsmentää.

Löydettyään itselleen sopivan tavan treenata Niina palasi kilpajäille aikuisten sarjaan vuonna 2019, mutta koronapandemian iskiessä hän joutui lopettamaan jo seuraavana keväänä.

– Sain kuitenkin luistella kahdet kisat ja molemmista tuli kultaa! Oli aivan järisyttävän siisti fiilis, aivan kuin elämä olisi hetkeksi palannut siihen, mitä se ennen sairauden löytymistä oli, Niina hehkuttaa.

– Toki ymmärsin, että urheilusta ja erityisesti kilpailusta tuleva adrenaliini oli joka kerta aika iso riski, joten olen onnellinen, että pystyin edes tuon yhden kauden vielä nauttimaan luistelusta joukkueen kanssa, hän jatkaa. 

Elämänarvot uusiksi

Luistelu oli ja on Niinalle intohimo, mutta hän on tyytyväinen siihen, mitä sai. Sairaus on kasvattanut ja antanut aivan uudet arvot elämään jo nuorena.

– Vaikka välillä surettaa kovastikin ajatus siitä, että ilman sydänsairautta saattaisin hyvin olla SM-sennuissa tällä hetkellä, en silti valitsisi sitä, vaikka voisin. En varmasti arvostaisi kaikkea näin uskomattoman paljon, jos olisin terve ja mennyt helppoa reittiä. Vaikka sairaus on vienyt multa paljon, on se antanut vielä enemmän.

Sairauksien tai loukkaantumisten keskellä kamppaileville urheilijoille Niina haluaa jakaa elämänsä tärkeimmän opin.

– Terveys menee kaiken muun edelle. Urheilun tai edes urheilu-uran vuoksi ei kannata uhrata omaa terveyttä, vaikka se kuinka tuntuisi houkuttavalta ja jopa pakottavalta siinä hetkessä. Toivoa ei pidä ikinä menettää, varsinkaan oman itsensä suhteen. Aina on toivoa ja valoa. Synkimmästäkin kuopasta tie on vain ylöspäin, Niina kannustaa.

Rakkautta ensisilmäyksellä

Niina elää nyt elämänsä onnellisinta aikaa. Hän on saanut yliopisto-opinnot juuri saatu päätökseen, sydänsairaus on tasapainossa ja rinnalle on löytynyt rakkaus hyvin epätavallisella tavalla. Niina on muuttamassa uuteen kotiin, maatilalle Sastamalaan maajussi-Kallen luokse.

– Tämä kaikki on ihan hullua! Että minulle tapahtuu tällaista, ei sitä meinaa uskoa.

Mutta kyllä se oli rakkautta ensisilmäyksellä, kun Niina näki Maajussille morsian -ohjelman esittelyvideon Kallesta. Pientä vahvistusta piti hakea hyvältä ystävältä ennen kuin Niina uskalsi kirjottaa Kallelle. Viime tinkaan, tietenkin. Niina löysi laukustaan nuottivihkon, jonka sivuille hän raapusti kirjeen Kallelle ja lähetti sen muutaman kuvan kera. Se oli sitten menoa, molemmin puolin. Jo ohjelman ensimetreillä oli havaittavissa, että Niina on Kallen ehdoton suosikki.

Nyt elämä alkaa tasaantua kaiken hulinan keskellä. Niina ja Kalle saavat paljon haastattelupyyntöjä ja ovat vastanneetkin moniin myöntävästi. Sydänsairaus tuo kuitenkin mukanaan myös tarpeen rauhoittua.

– Luistelusta on tullut minun terapiapaikkani. Vaikka olen kilpailuhenkinen ja kaipaan kilpailua, nykyisin parasta on, kun saa vain luistella. Siellä unohtuu kaikki murheet ja keskittyy vain siihen hetkeen. Elämässä hienointa onkin elää vain hetkessä, tässä ja nyt.

Niina ei tosin ole kovin pidättyväinen ja paikallaan pysyvä, vaan hän mielii alati uusia kujeita. Hän kokee, että maailmassa kaikki on mahdollista – myös tosirakkauden löytäminen tosi-tv-ohjelmasta. Niina muistuttaakin, että aina kannattaa unelmoida ja mennä niitä kohti. Koskaan ei tiedä mitä nurkan takana odottaa.

– Elämä maajussin morsiamena on nyt loksahtanut paikalleen. Kaikki on tasapainossa. En ole edes tiennyt, että ihminen voi olla näin onnellinen, Niina hymyilee.

Positiivinen elämänasenne

Niinan sairaus muutti koko hänen elämänsä. Tärkeän harrastuksen päättymisen lisäksi myös luistelukaverit jäivät. Niina kokeekin tippuneensa kelkasta kesken matkan. Hän uskoo, että monelle kaverille hänen sairastumisensa oli liian vaikea asia käsitellä. Toisaalta hän itsekään ei vielä osannut tai uskaltanut puhua uusista ja vaikeista asioista ääneen, joten hän vietti paljon aikaa yksin. Suuren osan ajasta tietysti myös sairaalassa.

– Pahin pelkoni oli kuolema. Ajan myötä olen oppinut, että avoimuus ja asioista puhuminen auttavat kaikkeen. Olen saanut käsitellä kuolemaa niin paljon, ettei se enää pelota. Ennemmin se harmittaisi, koska olen niin onnellinen ja haluan nähdä, mitä kaikkea tulevaisuus tuo tullessaan.

”Luistelu on opettanut minulle mielen lujuutta.”

Niina kertoo, että luistelutaustasta on ollut hyötyä myös muussa elämässä. Se on opettanut, ettei saa luovuttaa. Luisteluaikoina treeneissä, kisoissa ja nykyään kokonaisvaltaisesti elämässä.

– Luistelu on opettanut minulle mielen lujuutta. Kun eteen tulee vaikeuksia, en luovuta vaan jatkan eteenpäin. En lannistu vähästä ja olen opetellut elämään ilman jännitystä. Ajattelen, että minä olen vain pieni muurahainen täällä muun maailman seassa. Tuli vastaan mitä tahansa, teen parhaani ja olen vain minä. Muuta ei kai tarvita.

Jos joku vanhempi nyt miettii kannattaako lastaan laittaa luistelun pariin, Niinan viesti selkeä: Kannattaa!

– Luistelu antaa lapselle paljon, parhaassa tapauksessa liikunnallisen elämäntavan, paljon ystäviä, iloa, onnistumisen tunteita ja innostavia haasteita, Niina Wunsch listaa.

Vaikka sairastuminen muutti Niinan elämän, hänen perusluonteensa vain pysyi ja vahvistui. Positiivisuus, ilo ja aurinkoisuus ovat kantaneet näihin päiviin saakka. Hän uskoo, että ilman näitä valloittavia luonteenpiirteitään sairauden kanssa eläminen olisi huomattavasti haastavampaa.