Huippu-uran jälkeen valmentajaksi siirtynyt Aino-Kaisa Akkanen:
”Korkeammalle, uniikisti, Porvoon mitalla”
Aino-Kaisa ”Aiski” Akkasen luistelupolku alkoi Porvoosta ja kulki muodostelmaluistelun kansallisista junioreista maailman huipulle asti. Uran jälkeen eväitä riittää annettavaksi nuoremmille porvoolaisille luistelijoille.
– Kolmevuotiaana sain joululahjaksi toivomani luistimet, muistelee Aino-Kaisa Akkanen, tuttavallisemmin Aiski.
Ulkojääpotkuttelun ja Porvoon Taitoluistelijoiden luistelukoulun jälkeen luistelusta tuli osa Aiskin arkea: ensin yksinluistelun valmennusryhmissä, sitten muodostelmaluisteluun siirtyen.
– Muokka oli niin kivaa, ja se joukkueessa oleminen, nyt 25-vuotias Aiski muistelee.
Kymmenvuotiaana luistelijana Aiskin koko muodostelmamaailma mahtui Porvooseen. Kilpailijat hahmottuivat pukujen ja hiuskoristeiden vertailun kautta, mutta vähitellen valkeni, minkälaisia mahdollisuuksia laji voisi tarjota. Akkasten perhe muutti Vantaalle vuonna 2012 ja Aiski aloitti uudessa joukkueessa, Helsingfors Skridskoklubbin (HSK) SM-junioreissa, Team Mystiquessa.
– Ero kansalliseen tasoon oli suuri ja hetki meni, että sisäistin, miten paljon työtä oli tehtävänä, Aiski kertoo.
Akkasen sisulla ja nöyryydellä
Ensimmäiset kaudet uudessa seurassa olivat opettavaisia. Aiski eli ja hengitti luistelijan arkea ja kehittyi kohti SM-senioritasoa.
– Opin vastaanottamaan palautetta ja myös vastaamaan siihen. Lähdin nöyrästi tekemään töitä ja steppi kerrallaan pääsin eteenpäin, Aiski muistelee.
Koko uran Aiskia on ajanut eteenpäin niin omien taitojen kuin joukkueen kehitys ja menestys.
– Niin hienoa oli Unikeissa juhlia suomenmestaruutta vuonna 2016, kun alkukaudesta olimme olleet toistakymmentä pistettä muita jäljessä, Aiski muistelee.
”Onneksi en tiennyt etukäteen, että se yksi arkinen keskiviikkoinen treeneissä tehty kokonainen tulisi jäämään viimeiseksi urallani.”
Joukkueena myös vastoinkäymiset olivat jaettuja – ja välillä tuskallisia.
– Rankin häviö oli kyllä Krasnojarskin talviuniversiadeissa vuonna 2019. Vaikka voitimme kilpailun, hävisimme koti-MM-kisapaikan todella niukasti. Nyt tiedän, että sellaisesta tunteesta selviää, Aiski kertaa.
Tunnetaitojen treeniä ovat tarjonneet myös henkilökohtaiset vastoinkäymiset, kuten MM-kisaharjoituksissa kaatuminen.
– Olen kuitenkin oppinut, että aina mennään eteenpäin, laitetaan lisää pökköä pesään, Aiski sanoo.
Kohti korkeuksia ja koronaa
Aiskin viimeisenä kautena 2019–2020 Team Unique kulki yhtenä rintamana eteenpäin vahvojen bad que– ja Betrayed-ohjelmien siivittämänä. Koronapandemia jäädytti lopulta luistelumaailman ja kausi päättyi siihen, että muodostelmaluistelun senioreiden MM-kilpailut peruttiin.
– Onneksi en tiennyt etukäteen, että se yksi arkinen keskiviikkoinen treeneissä tehty kokonainen tulisi jäämään viimeiseksi urallani, Aiski toteaa.
”Luotin, että selviän tunnemyrskystä ajan kanssa ja niin kävi, perheen ja läheisten tuella.”
Kuuden vuoden ajan Team Unique oli ollut Aiskille maailman tärkein asia. Lopettamispäätöksen taustalla oli kuitenkin vahva tunne, että on aika siirtyä elämässä nyt muuhun.
– Huipputasolla on tehtävä täysillä tai sitten ei ollenkaan. Olin antanut kaikkeni ja saanut kaiken, kiitollisuus täytti sydämeni, Aiski sanoo.
Muutos huippu-urheilijasta tavalliseksi ihmiseksi – ja vielä koronaeristyksissä – oli suuri ja melko vaikeakin.
– Luotin, että selviän tunnemyrskystä ajan kanssa ja niin kävi, perheen ja läheisten tuella, Aiski sanoo.
Akkanen, Altius, alku
Pudotusta pehmensi pesti HSK:n apuvalmentajana, mutta pian Aiskista tuli porvoolainen kodinomistaja ja Porvoon Taitoluistelijoiden kansallisten junioreiden (Altius) vastuuvalmentaja. Hänellä on työparinaan kokenut valmentaja Ilona Tiala, joka valmensi Aiskia pikkutyttönä Porvoossa.
– Ilonallahan on täsmälleen tää sama tarina kuin mulla; lähtö Porvoosta Helsinkiin ja paluu unikkiuran jälkeen takaisin Porvooseen valmentamaan, Aiski naurahtaa.
Yhteinen tausta kapteenikokemusta myöten vaikuttaa siihen, että ajatukset ovat yhteneviä sekä perusluistelullisesti että kuivalla tehtävien harjoitteiden suhteen.
Aiskista on ollut kiva tuoda joukkueelle myös vähän uusia juttuja.
– Olemme opetelleet avoimempaan ilmapiiriin ja tällä kaudella olemme keskustelleet paljon, Aiski sanoo.
– Koen, että pystyn peilaamaan tilanteita ja tyttöjen fiiliksiä omiin kokemuksiini ja sitä kautta auttamaan joukkuetta eteenpäin.
Päivisin sairaanhoitajana työskentelevä Aiski saa valmentamisesta valtavasti iloa ja energiaa.
– Joukkue on oma-aloitteinen ja innokas – ja korjaa heti palautteen mukaaan, Aiski toteaa.
Living life in peace
Huippuluisteluvuosilta on Aiskille kertynyt työelämänkin kannalta tärkeitä taitoja: paineensietokykyä, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sitkeyttä, nöyryyttä, kunnianhimoa sekä luottamusta pitkäjänteiseen työhön.
– Olen todella kiitollinen valmentajalleni Mirulle. Hän on antanut hyvät eväät elämää ja myös valmennusta varten. Mirulta saan edelleen tsemppiä ja myös neuvoja, jos tarve vaatii, Aiski sanoo.
Treenaamisen ja työn teon keskellä Aiski haluaa muistuttaa jokaista luistelijaa nauttimaan matkasta ja mahdollisuudesta luistella joukkueessa.
– Miten siistiä se onkaan! Muistan aina sen tunteen, kun katsoin kaveria silmiin jonossa ennen jäälle menoa, siinä katseessa oli kaikki, Aiski sanoo.
”Muistan aina sen tunteen, kun katsoin kaveria silmiin jonossa ennen jäälle menoa, siinä katseessa oli kaikki.”
Valmentajana hän katsoo luistelijoita ja lajia nyt uudesta näkökulmasta. On pidettävä kokonaisuus kasassa, oltava aistit avoinna joukkueen kanssa, kuljettava askel askeleelta eteenpäin. Jännittäminen on erilaista, mutta yhä luonnollinen osa prosessia.
– Kun lähetän joukkueen jäälle, en voi enää tehdä mitään muuta kuin katsoa. Luotan siihen, että tytöt tekevät sen, mitä sillä hetkellä pystyvät, Aiski sanoo.
Ensimmäisessä Aiskin ja Ilonan tekemässä ohjelmassa Altius luistelee Emeli Sandén herkkään versioon John Lennonin Imagine-kappaleesta.
– Mielestämme musiikki on tosi kaunis ja viesti ajankohtainen: pitää uskoa maailmaan, jossa voimme kaikki olla yhtä ja yhdessä, Aiski sanoo.
Altiuksen ja Aiskin ensi-iltaa marraskuussa Porvoon jäähallissa oli katsomassa koko Akkasten perhe ja muut läheiset – samassa hallissa mistä kaikki aikoinaan alkoi.
– Kyllä herkistyin, kun tytöt sen ensimmäisen esiintymisen aloitti. Se oli sellanen hetki isolla H:lla, Aiski sanoo.