Terve luistelija

Oikeat luistimet alusta pitäen

28 syyskuun, 2017

Lapsen luisteluharrastuksen alku vie vanhemmat monesti aivan uuteen maailmaan. Miten ihmeessä valita lapselle oikeanlaiset taitoluistimet, mistä niitä saa ja mitä ne mahtavat maksaa?

Tästä se alkaa: ensiluistimien kokeilu on jännittävä hetki.

Taitoluistinten ostaja on Suomessa hyvässä asemassa moneen muuhun maahan verrattuna. Maassamme on alan erikoiskauppoja, joista saa ammattitaitoisia henkilökohtaista palvelua ja jotka myös toimivat netin välityksellä. Myös terien huoltoon löytyy asiantuntijoita. Suomessa on kattava ja aktiivinen seuraverkko, jonka sisällä ja kautta käytetyt luistimet kiertävät tehokkaasti.

Yksi tunnetuimpia suomalaisia luistinkauppiaita on Vuokko Lindfors, jonka liike Lucky Skate on palvellut taitoluistelijoita jo kaksi vuosikymmentä. Hän tietää tarkkaan aloittelevan taitoluistelijan ja hänen perheensä pulmat ja yleisimmin esitetyt kysymykset.

– Taitoluistinten hankinta uusina on perheessä iso ostos. Aloittelijan luistimet maksavat noin sata euroa, tänä päivänä enimmäkseen jo vähän päällekin sata. On selvää, että ostossa kannattaa olla tarkkana.

Oman jalan mukaan

Mitä pidemmälle harrastus etenee, sen enemmän taitoluistinten valinta alkaa muistuttaa tähtitiedettä. Mutta yksi asia ei koskaan muutu: luistin on valittava oman jalan mukaan.

– Varsinkin teini-ikäiset voivat joskus olla aikamoisia sopuleita, halutaan juuri ne luistimet, jotka kavereilla, luisteluryhmässä tai joukkueessa on. Näin se ei mene, luistimet valitaan aina oman jalan mukaan, sanoo Vuokko Lindfors.

Vaikka luistinvalmistajat panostavat luistintensa lestivaihtoehtojen kehittelyssä vasta pidemmälle ehtineisiin harrastajiin, oman jalan mukaan valinta alkaa jo aloittelijoista.

– Suomessa on myynnissä useiden valmistajien alkeisluistimia ja ne ovat keskenään hieman erilaisia. Yksi sopii paremmin pulleampaan lapsen jalkaan, toinen taas paremmin lapselle, jonka jalka on kapea. Monesti näen lapselle sopivamman luistinvaihtoehdon heti vain katsomalla jalan muotoa.

Monille aloittelevan luistelijan vanhemmille tulee yllätyksenä se, että luistinkaupassa tyrmätään vanhempien toiveet reilusta kasvunvarasta. Oikea kasvunvara on vain noin puolen koon verran.

– Luistin on oikeankokoinen, jos luistimen kannan ja lapsen kantapään väliin mahtuu aikuisen sormi, ei sen enempää, Lindfors kuvaa.

Entä jos luistimet sittenkin tuntuvat epämukavilta, liian kireiltä tai löysiltä? Vuokko Lindfors lähtee ensimmäisenä etsimään ratkaisua kahtaalta.

– Kunnollinen, jalkaan hyvin istuva ja myttyyntymätön luistinsukka on kaiken a ja o. Luistinsukka voi olla ihan ohutta villaa tai sekoitemateriaalia, ja sen täytyy olla sopivan kokoinen.

Toinen yhtä tärkeä asia on luistinten oikean nauhoituksen oppiminen alusta pitäen.

– Sen opetamme aina luistimia ostettaessa. Nauhat sidotaan niin, että nilkan kohdalle saadaan todella hyvä tuki, ylimmät hakaset taas nauhoitetaan sen verran löysästi, että varressa on joustoa.

Teini-ikäiset voivat joskus olla aikamoisia sopuleita, halutaan juuri ne luistimet, jotka kavereilla on. Näin se ei mene.

Takavuosina suomalaisissa luistinkaupoissa käytiin vilkkaasti myös käytettyjen taitoluistinten kauppaa. Nykyisin se on siirtynyt lähes kokonaan seurojen sisälle ja nettiin.

– Suomalaisissa seuroissa on hyvää väkeä, heiltä saa päteviä neuvoja ja käytännön apuakin luistinhankintoihin. Uuden luistelijan ja hänen vanhempiensa kannattaa myös käyttää seurapäiviä ja vastaavia hyödykseen, niissä on monipuolista opastusta, Vuokko Lindfors kehuu.

– Ja totta kai me alan liikkeet autamme, jos on ongelmia luistinten kanssa.

Älä kärvistele!

Pikkuluistelijan vanhemmat ovat monesti hyvin perillä piiperoisensa jalkaterän mallista, ja ensimmäisiä luistimia hankittaessa pikkujalkaa tutkitaan tarkkaan. Vuokko Lindfors muistuttaa, että sama tarkkuus on sekä luistelijan että vanhempien säilyttää jatkossakin.

– Jalkaterän muoto saattaa muuttua voimakkaastikin lapsen kasvaessa ja aikuistuessa. Vaikka olisi kuinka kokenut luistelija ja olisi viimeiset viisi vuotta luistellut täysin tyytyväisenä samalla merkillä ja samalla lestillä, voi eteen yhtäkkiä tulla iso muutos.

Luistinten kauppa on siirtynyt yhä enemmän nettiin, ja silloin voi kokeneellekin käydä vahinkoja. Tilataan omaan kokemukseen luottaen vain seuraava kokoa samasta luistimesta, hyvähän se on ollut aina ennenkin.

– On todella tärkeää tajuta, että jos luistimet tuntuvat ikäviltä tai jos jalkaterään tulee – silloin viimeistään! – painaumia tai ihotulehdusta, on toimittava heti. Kärvistellä ei saa yhtään, Lindfors painottaa.

Jos kyse on pikkuongelmasta, pelkkä luistimen asiantunteva muokkaus voi olla riittävä ratkaisu.

– Mutta kyse voi olla myös vakavammasta: täysin epäsopiva luistinmalli tai jalan asentovirhe. Asentovirheet ovat valitettavankin yleisiä nuorilla, ja sitä epäiltäessä on käynti fysioterapeutilla tarpeen.

Nauhoita oikein

Pienen aloittelijan vanhemmat joutuvat ensi töikseen luistinten nauhoitusoppiin. Tässä perusvinkit.
• Ennen kuin alat sitoa luistinta, avaa ja löysää nauhat loppuun asti kunnolla. Alussa, varpaiden kohdalla, tarvitaan liikkumatilaa, joten nauhoita ensin löyhemmin. Sido tiukemmin nilkkaan päin mentäessä, nilkan kohdalle tulee tukevin nauhoitus.
• Tee nilkan kohdalle nauhoihin kaksinkertainen solmu ennen kuin jatkat nauhoitusta varsiosaan. Näin tiukkuus pysyy.
• Nauhoita varsiosa niin, että kierrät nauhat hakasiin yläkautta. Varo kiristämästä varsiosaa liian tiukkaan, jotta lapsi pystyy joustamaan polvista helpommin.
• Varo erityisesti kiristämästä viimeisen hakasen kohdalla. Varren suun ja jalan väliin pitää vaivatta mahtua sormi.
• Tee loppuun rusettisolmu, varmista se ylimääräisellä solmulla.
• Älä kierrä ylimääräisiä nauhoja kengän varren ympäri. Katkaise liian pitkät nauhat tai hanki mieluummin lyhyemmät.

teksti Kaisa Viitanen
kuvat Sari Niskanen
Taitoluistelu-lehti 4/2017