Tapahtumat

Vierumäellä luistellaan kohti vuotta 2022

25 toukokuun, 2018

Suomi ja Suomen urheiluopisto toimivat jälleen tärkeän kansainvälisen valmentaja- ja urheilijakoulutuksen isäntäpaikkana. Vierumäellä starttasi tällä viikolla nelivuotinen yksinluistelun ja jäätanssin kehitysprojekti, jonka tavoitteina ovat mm. lajien pohjoismaisen tason nostaminen sekä yksinluistelun ja jäätanssin yhteistyön kehittäminen.

Suomi on jo vuosikausia saanut Kansainväliseltä luisteluliitolta ISU:lta järjestettäväkseen ja hallinnoitavakseen huomattavia taitoluistelun kansainvälisiä koulutustapahtumia. Merkittävä osa niistä on ollut Pohjoismaiden nuorille, lahjakkaille luistelijoille ja heidän valmentajilleen suunnattuja kehitysprojekteja.

Myös tällä viikolla käynnistyneessä uudessa projektissa, ISU Olympic Development, on yhtenä tavoitteena pohjoismaisen tason nostaminen alkaneella olympiadilla, mutta muita merkittäviä osa-alueita ovat mm. jäätanssin ja yksinluistelun yhteistyön kehittäminen sekä valmentajien kouluttaminen siihen hyppäykseen, kun kilpailija on siirtymässä kansainväliselle senioritasolle.

Kehitysprojektille on ilmiselvästi suuri tarve. Tällä viikolla Vierumäellä käytävälle projektileirille ilmoittautui yli sata valmentajaa ja luistelijaa kaikkiaan yhdestätoista eri maasta.

Projektin kouluttajat ovat nimekästä joukkoa. Mukana ovat esimerkiksi Shae-Lynn Bourne Kanadasta ja nykyisin Suomessa asuva Maurizio Margaglio, molemmat entisiä jäätanssin maailmanmestareita. Venäjältä kouluttajaksi Suomeen saapui maailman tähtivalmentajiin kuuluva Elena Buiyanova, Japanin tietotaitoa taas edustaa Mie Hamada.

Suomen Taitoluisteluliiton valmennuspäällikkö Satu Niittynen pitää nyt käynnistynyttä nelivuotista projektia erittäin merkittävänä suomalaiselle taitoluistelulle.

– Saamme jälleen kerran päivittää valmentajiemme osaamista todella maailman huipputason kouluttajien avulla. Nyt kouluttajia on myös Japanista ja Kanadasta, ja sitä myötä yhteistyöverkkomme kasvaa edelleen.

Lisää uskallusta

Yksi mentoreista, Shae-Lynn Bourne nostaa tämäntyyppisten ISU-projektien yhdeksi kaikkein tärkeimmäksi asiaksi sen, että niiden kautta osanottajat saavat uudenlaista inspiraatiota ja uskallusta omaan tekemiseensä.

– Nuorten, innokkaiden luistelijoiden ja heidän valmentajiensa rohkaiseminen auttaa heitä uskomaan omiin kykyihinsä, ja silloin on aina kehittymisen mahdollisuus. Olen todella tyytyväinen, että tässä projektissa osanottajista on enemmistö valmentajia, näin tieto leviää laajemmalla kuin kouluttamalla vain yksittäisiä luistelijoita.

Myös yhtä projektin teemaa, yksinluistelun ja jäätanssin vuoropuhelun kehittämistä Shae-Lynn pitää luontevana.

– Jäätanssi ja yksinluistelu ovat itse asiassa hyvin samanlaisia lajeja, ja henkilökohtaisten taitojen kehittäminen on niissä molemmissa yhtä tärkeää. Jäätanssiparia voisi hyvin verrata mihin tahansa parisuhteeseen: sitä paremmin suhteessa menee, mitä voimakkaampi, luottavaisempi ja taidokkaampi olet oman itsesi kanssa.

Yli puolet Vierumäellä tällä viikolla opiskelevista valmentajista on Suomesta. Yksi heistä on Rauman Taitoluistelijoiden yksinluistelun päävalmentaja Susanna Malinen.

– On suorastaan huikaisevaa, että voi sekä saada uutta oppia että vaihtaa mielipiteitä maailman huipputasolla työskentelevien valmentajien kanssa.

Vielä enemmän Susanna sanoo arvostavansa sitä, että projektiin osallistuvien valmentajien on mahdollista saada oma mentori, jonka kanssa voi säännöllisesti jakaa ja pohtia omaan ammattiin liittyviä kysymyksiä. Susannan mentori on Virpi Horttana.

– Jos työskentelee pääkaupunkiseudulla ja isoissa seuroissa, ei mentorikollegasta yleensä ole pulaa. Mutta jos katselee asioita, kuten minä nykyisin, vain Rauman suunnasta ja omasta vanhasta kotiseurastaan käsin, tuntee väkisinkin joskus epävarmuutta niin osaamisensa kuin myös jaksamisensa suhteen, Susanna Malinen kuvaa hymyillen.

Uutta ja tuttua

Jäätanssijoita ensimmäiselle projektileirille ilmoittautui mukaan vain kuusi paria. Suomen kaikki kolme kansainvälisen tason paria ovat mukana projektissa.

– Neljän vuoden aikana meillä on mahdollisuus työskennellä eri puolilta maailmaa olevien valmentajien kanssa, mikä varmasti tuo uusia näkökulmia niin meille luistelijoille kuin meidän valmentajillemme. Samalla projektileirit merkitsevät meille tehostettua harjoittelua ja vaihtelua normaaliin treeniarkeen, sanoo Monica Lindfors.

Samoja asioita painottaa myös Monican pari Juho Pirinen.

– Vaikka Vierumäki on kaikille meille suomalaisille luistelijoille todella tuttu paikka, ainakin minulle se merkitsee samalla sitä, että Vierulla on annettava ja saa antaa itsestään enemmän. Nyt kun Vierulla on myös ulkomaisia valmentajia ja pareja, tulee ilmapiiriin mukaan myös kansainvälinen työskentely.

Monica ja Juho saivat vaihtelua normaalitreenaamiseen jo ennen Vierumäen projektileiriä. He harjoittelivat pariviikkoisen Moskovassa, jossa syntyi myös ensi kauden vapaaohjelma.

– Hurjan tehokas treenijakso, ja samalla tunsimme koko ajan itsemme tosi tervetulleiksi. Haluaisimme ehdottomasti mennä uudestaankin, pari kertoo.

teksti Kaisa Viitanen
kuvat Satu Niittynen

 

 

 

Vierumäen projektileirille osallistuu tällä viikolla kuusi jäätanssiparia sekä valmentajia kaikkiaan viidestä eri maasta.

 

 

 

 

 

 

Susanna Malinen (kolmas oikealta) pitää äärettömän tärkeänä saada oppia ja vaihtaa mielipiteitä maailman huippuvalmentajien, kuten Venäjän Elena Buiyanovan, kanssa.

 

 

 

 

 

 

Projektin kouluttajiin kuuluvan Mie Hamadan valmennettaviin kuuluvat mm. Marin Honda ja Satoko Miyahara.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jäätanssin maailmanmestari Shae-Lynn Bourne on nykyisin kysytty koreografi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pääkuva:

Yksi jäätanssin kouluttajista projektissa on yhdysvaltalainen Robbie Kaine, joka kuvassa ohjaa suomalaisparia Monica Lindfors – Juho Pirinen.