Tapahtumat

Kuin eilispäivänä

7 kesäkuun, 2017

Edellisen kerran taitoluistelun MM-kisat järjestettiin Helsingissä vuonna 1999, siis 18 vuotta sitten. Moni luistelija muistaa ne silti kuin eilispäivän.

Miesten luistelussa Suomea edusti silloin 23-vuotias Markus Leminen. Hänelle kotikisat olivat yksi uran huippukohtia. Paineita kotikisoista hän ei tuntenut.

– Hyöty löytyi lajin edistämisen ja urheilijaisännän puolelta. Tämä oli sauma näyttää Helsinkiä lajikavereille.
Yksi näistä lajikavereista oli Ranskan edustaja Laurent Tobel, joka nousi yleisön suursuosikiksi, vaikkei aivan mitalisijoista taistellutkaan.

– Koko kausi 1998–99 meni minulla hienosti. Voitin Ranskan mestaruuden, olin 5. EM-kisoissa ja MM-kisojen hyvä sijoitus oli kuin kirsikka kakun koristeena.

Alisa Drei oli kisojen aikaan 21-vuotias ja edustanut jo Suomea EM-, MM- ja olympiatasolla. Kotikisoissa kaikki tuntui kuitenkin olevan suurempaa.

– Yleisön kannustus oli valtavaa. Minulle tultiin toivottamaan tsemppiä myös henkilökohtaisesti. Noudatin kuitenkin normaalia kisa-arkea.

Jäätanssin maailmanmestaruus meni Venäjän Anjelika Krylovalle ja Oleg Ovsiannikoville. Se oli järjestyksessä parin toinen.

– Mestaruuden uusiminen oli vaikeaa. Ranskalaiset (Marina Anissina ja Gwendal Peizerat) johtivat rytmitanssin, valssin jälkeen. Meillä oli omaperäinen, afrikkalaisen tanssin liikekieltä käyttävä vapaatanssi, jossa oli todella nopea tempo. Sen esittäminen täydellisesti oli vaikeaa, mutta yleisö kannusti meitä, muistelee Krylova.

Puolan pariluistelijat Dorota Zagorska ja Mariusz Siudek tekivät maansa historiaa voittamalla maalleen ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan pariluistelun MM-mitalin, pronssin.

– Uramme aikana asetimme varovaisia tavoitteita ja etenimme hitaasti. Helsingin kisoihin saapuessamme tiesimme olevamme valmiita taistelemaan mitaleista, kertoo Siudek.

Vuoden 1999 MM-kisojen avajaisohjelmaan valittiin lahjakkaita nuoria luistelijoita. MM-jäällä esiintyi mm. Lotta Erpilä, josta tuli aikanaan muodostelma-luistelun kaksinkertainen maailmanmestari.

Saavutusten Helsinki

Vuoden 1999 kisat olivat monelle luistelijalle myös uusien saavutusten paikka. Markus Leminen teki vapaaohjelmassa ensimmäisen kerran elämässään kaksi kolmoisaxelia.

Koko miesten kisa muistetaan tulevien olympiasankareiden taisteluna. Voiton vei Helsingissäkin Venäjän Aleksei Jagudin, kannoillaan vasta 16-vuotias hopeamies Jevgeni Plushenko.

Loppunäytöksessä Laurent Tobel ja viisi muuta esiintynyttä miesluistelijaa tekivät lopuksi Tobelin sanoin ”maailmanhistorian rumimman vaa’an”.

Tobel väittää, että hänen ainoa keinonsa menestyä luistelijana oli persoonallinen tapa esiintyä. Pitkä mies kykeni kääntämään vartalonsa rajoitteet voitokseen.

Järjestelyt olivat upeat.

– Nykyinen arvostelujärjestelmä pisteyttää joka ikisen elementin, ja se pakottaa luistelijat panostamaan enemmän urheilulliseen kuin taiteelliseen puoleen. Laji on noussut aivan uudelle tasolle.

Helsingissä nähtiin myös upea pariluistelukilpailu,jossa kirkkaimmat mitalit veivät venäläiset Jelena Berezhnaja ja Anton Sikharulidze sekä kiinalaiset Zue Shen ja Hongbo Zhao.

– Luistelimme muuten puhtaan vapaaohjelman, mutta teimme virheen helpossa elementissä, kuolemanspiraalissa. Kuvittelimme, että mitali meni siinä. Pisteiden saaminen kesti ikuisuuden, mutta lopussa saimme riemuita. Mariusz Siudek muistelee.

Suloiset muistot

18 vuoden takaiset järjestelyt saavat edelleen kilpailijoilta kiitosta. Samoin monet muistot hymyilyttävät.
– Järjestelyt olivat upeat. Monesti kuljetukset hotellien ja areenoiden välillä eivät toimi, mutta Helsingissä tämä oli aivan omaa luokkaansa, arvioi Leminen.

Angelika Krylovalle Helsinki on aina tärkeä paikka. MM-kisat 1999 olivat Krylovan viimeiset, sillä ura katkesi krooniseen selkävammaan.

– Äitini oli ensimmäistä kertaa katsomassa kisasuoritustani ja kannustamassa minua mestaruuteen. Kävimme yhdessä tutustumassa kaupunkiin.

Alisa Dreille Helsingin vuoden 1999 MM-kisat olivat erityiset myös siksi, että hän pääsi ensimmäistä kertaa esiintymään loppunäytöksessä.

– Itse asiassa se jäi kisasta kaikkein parhaiten mieleen.

Laurent Tobel on vieraillut ja viihtynyt Suomessa useasti vuoden 1999 jälkeenkin. Kanadassa asuva Markus Leminen puolestaan kertoo:

– Kun pari kertaa vuodessa ajan M-junalla Hartwall Areenan ohi, niin snadi hymy tulee kasvoille niistä hyvistä muistoista, jotka kotikisat toivat!

Moni vuoden 1999 urheilijoista on Hartwall Arenalla myös ensi viikolla.

Alisa Drei nähdään tämän vuoden kisakatsomossa ainakin miehiä ja naisia seuraamassa. Angelika Krylova palaa Helsinkiin valmentajan roolissa. Hänen suojattinsa, Turkin Alina

Agafonova & Alper Ucar, tavoittelevat olympiapaikkoja. Myös Mariuz Siudek suunnittelee matkaa Helsinkiin perheensä kanssa. Pari Dorota on nykyään hänen aviovaimonsa, seitsemänvuotias poika seuraa mukana.

teksti Leena Lehtolainen
Taitoluistelu-lehti 2/2017