Tapahtumat

Muodostelmaluistelun MM-kilpailut alkoivat perjantaina

Helsinki Rockettes neljäs ja Team Unique seitsemäs lyhytohjelmassa

10. huhtikuuta 2026 Skating Finland Johannes Ollikainen

Muodostelmaluistelun maailmanmestaruudesta kilpaillaan tänä viikonloppuna Salzburgissa Itävallassa. MM-kilpailut käynnistyivät perjantaina lyhytohjelmilla. Suomea kilpailussa edustavat Helsingin Taitoluisteluklubin Helsinki Rockettes ja Helsingfors Skridskoklubbin Team Unique. Molemmat suomalaisjoukkueet nauttivat hallin hienosta tunnelmasta ja yleisön vahvasta kannustuksesta, vaikka suorituksiin mahtui myös harmillista epäonnea.

Helsinki Rockettes toi perjantaina jäälle voimakkaan O Fortuna -lyhytohjelmansa. Kokonaisuus oli laadukas ja mukaan mahtui paljon onnistumisia. Ohjelman läpimenoelementtiin osui kuitenkin kaksi kaatumista, jotka rokottivat joukkueen pistesaldoa. Joukkue on kovatasoisen kilpailun neljäntenä pistein 72,44.

”Myös virheen jälkeen pystyi nauttimaan loppuun asti”

– Tämä on urheilua ja mitä vain voi käydä. Silti kaikesta huolimatta hallissa oli huikea fiilis ja yleisö oli upea. Nautimme joka sekunnista, ja myös virheen jälkeen pystyi nauttimaan loppuun asti, Helsinki Rockettesin kapteeni Eveliina Tikkinen sanoi.

Team Unique

Myös Team Uniquen tunteikas Nothing Compares TU -lyhytohjelma alkoi todella onnistuneesti, ja soljui vaivattomasti eteenpäin. Ohjelman kahteen viimeiseen elementtiin sattui kuitenkin kaatumisia, jotka jättivät joukkueen tulostaulukossa kauas omasta tasostaan. Pisteet 66,16 riittivät lyhytohjelman seitsemänteen sijaan.

”Tuli todella lämmin olo, kun menimme jäälle ja näimme suomalaisten taas kannustavan täysillä katsomossa”

– Yleisöstä sai paljon voimaa. Tuli todella lämmin olo, kun menimme jäälle ja näimme suomalaisten taas kannustavan täysillä katsomossa. Tietenkin on pettynyt fiilis, mutta huomenna on uusi päivä ja teemme sen minkä osaamme, joukkueen kapteeni Mea Penttinen kommentoi suorituksen jälkeen.  

Kilpailua johtaa Kanadan Les Suprêmes pistein 83,24, toisena on Yhdysvaltojen Haydenettes 79,30 pisteellä ja kolmantena Kanadan Nova Senior pistein 75,95.

Vapaaohjelmat luistellaan lauantaina Suomen aikaa klo 16.30 alkaen. Muodostelmaluistelun MM-kilpailuja voi seurata Suomessa Ylen kanavilta.

Aikataulu ja tulokset

Lue myös
Tapahtumat

Muodostelmaluistelun maailmanmestaruuksista kilpaillaan Salzburgissa

Helsinki Rockettes lähtee MM-jäälle hallitsevana mestarina

8. huhtikuuta 2026