Muodostelmaluistelun maailmanmestaruuksista kilpaillaan Salzburgissa
Helsinki Rockettes lähtee MM-jäälle hallitsevana mestarina
Muodostelmaluistelun maailmanmestaruus ratkotaan viikonloppuna Salzburgissa Itävallassa. Kilpailuissa on mukana 22 joukkuetta 17 eri maasta.
Suomea kilpailussa edustavat Helsingin Taitoluisteluklubin Helsinki Rockettes ja Helsingfors Skridskoklubbin Team Unique. Edustajat ratkottiin helmi–maaliskuun vaihteessa järjestetyissä muodostelmaluistelun SM-kilpailuissa. Edellisissä MM-kilpailuissa joukkueet luistelivat kaksoisvoittoon.
Hallitseva maailmanmestarin Helsinki Rockettesin kausi on ollut nousujohteinen. Tuore Suomen mestari oli myös helmikuussa Marie Lundmark Trophyn paras suomalaisjoukkue. Helsinki Rockettesin valmentaja Kaisa Arrateig kertoo, että joukkueella on vahva harjoittelujakso alla. Harjoituksissa on keskitytty erityisesti ohjelmien laadun sekä esiintymisen kehittämiseen.
”Tärkeä tavoite on lähteä tekemään oma paras kilpailujäälle.”
– Tärkeä tavoite on lähteä tekemään oma paras kilpailujäälle ja tietysti haluamme uskoa, että se johtaa myös hyvään tulokseen, Arrateig sanoo.
Myös Team Unique lähtee Salzburgiin kutkuttavista asetelmista. Hallitseva SM- ja MM-hopeamitalisti on luistellut erittäin vahvan kauden ja kuulunut tasaisesti lajin kansainväliseen kärkeen. Joukkue pitää tällä hetkellä hallussaan Kansainvälisen luisteluliiton kauden 2025–2026 maailmantilaston kärkipaikkaa, mikä on osoitus joukkueen korkeasta suoritusvarmuudesta.

Suomen joukkueiden kovimmat haastajat saapuvat Pohjois-Amerikasta. Kanadan Les Suprêmes on yksi lajin menestyneimmistä joukkueista ja moninkertainen maailmanmestari. Joukkue osoitti jälleen iskukykynsä voittamalla Turussa järjestetyn Marie Lundmark Trophyn. Yhdysvaltojen Haydenettes kuuluu niin ikään muodostelmaluistelun kestomenestyjiin ja on maailmantilastossa heti Helsinki Rockettesin ja Les Suprêmesin takana neljäntenä.
Muodostelmaluistelun MM-kilpailuja voi seurata Suomessa Ylen kanavilta.
ISU Season’s World Ranking Synchronized Skating Senior 2025/2026
Artikkelikuvassa Helsinki Rockettes muodostelmaluistelun SM-kilpailuiden vapaaohjelmassa Turussa.
