Taitoluistelijalle välttämätön oheisharjoittelu ei ole vain vähän sinne päin pomppimista ja huitomista. Hyvä lihaskunto ja -huolto ovat avainasemassa, kun halutaan ehkäistä rasitusvammoja. 

Porvoon Taitoluistelijat päätti kolmisen vuotta sitten yrittää ottaa tosissaan niskalenkkiä yhdestä taitoluistelijoiden yleisimmistä vitsauksista, rasitusvammoista. Aluksi seura suositteli fysiokartoituksia kaikille halukkaille valmennettavilleen. Sitten rakennettiin malli, jossa fysioterapeutti Minja Järvisen osaaminen liitettiin kiinteäksi osaksi niin luistelijaryhmien oheisharjoittelua kuin myös laajemmin seuran palveluita luistelijoilleen.

– Aloitimme sillä, että vedin yksinluistelijoille oheiset kerran viikossa. Viime keväänä otimme muodostelmaluistelijat mukaan samaan systeemiin. Porvoon Taitoluistelijoissa on noin 300 luistelijaa. Tällä hetkellä tapaan valtaosan heistä joka viikko oheisissani pienimpiä luistelijoita ja aikuisia lukuun ottamatta.

Rasitusvammojen ennaltaehkäisy

Seura on tehnyt Minja Järvisen kanssa myös konsultaatiosopimuksen: kun joku asia huolestuttaa, seuran luistelijat eivät jää yksin vaan he voivat saman tien tilata omalle fysioterapeutille konsultaatioajan.

Minja Järvisen oheisissa myös pienet luistelijat Sofia Hyttinen ja Nelle Lehtonen oppivat tekemään liikkeet huolellisesti.

– Vammojen, erityisesti rasitusvammojen ennaltaehkäisy on tietysti koko toiminnan ydin. Taitoluistelijalla nilkat, polvet ja selkä ovat kovilla erityisesti kasvupyrähdysten aikana, aikuisuutta kohti mennessä myös lonkan seutu voi tuottaa ongelmia. Pyrin suunnittelemaan oheiset aina kullekin ikäryhmälle sopiviksi. Onnekseni tunnen jo valtaosan luistelijoista hyvin, joten voin ryhmäharjoituksissakin antaa myös yksilöllisiä ohjeita, Järvinen kertoo.

Kun seuraa Minja Järvisen oheisharjoituksia, näkee, että tuttuudesta on hyötyä molemmin puolin. Vaikka fysioterapeutin ohjaama oheisharjoittelu on matalatempoista – liikkeitä tehdään huolellisesti, toistoja ei hutiloida vaan keskitytään oikeaan suoritukseen – pienetkin malttavat. Pareittain tehtävissä liikkeissä ja liikesarjoissa kaveri auttaa kaveria.

– Tottakai, silloin kun aloitimme, lähdin pienimpien kanssa liikkeelle leikin avulla. Mutta lapset oppivat nopeasti, ja nyt he tykkäävät oheisistani kuulemma juuri siksi, että ne ovat erilaisia kuin muut. Parityöskentely on myös minun mielestäni tärkeää. Katsomalla kaverin suoritusta, hyvinkin pieni luistelija pystyy näkemään, mitä on tarkoitus tehdä, hän oppii analysoimaan liikettä ja liikeratoja. Ja se kasvattaa häntä luistelijana.

– Eikä leikki edelleenkään ole poissa harjoituksista. Varsinkin jos näen, että lapset ovat hyvin väsyneitä tai toisaalta taas ylivilkkaita, leikki puolustaa paikkaansa. Luistelijoiden oman vireystilan mukaan mennään.

”Vireystilan merkitystä ei voi koskaan korostaa liikaa. Jos luistelija on väsynyt, harjoittelulla ei saavuteta haettua hyötyä.”

Minja Järvinen korostaa yleisimminkin taitoluistelijan vireystilan huomioimista.

– Taitoluistelu on taitolaji ja se vaatii keskittymistä. Vireystilan merkitystä ei voi koskaan korostaa liikaa. Jos luistelija on väsynyt, harjoittelulla ei saavuteta haettua hyötyä. Minun mielestäni lajissamme pitäisi entistä enemmän kiinnittää huomiota harjoittelun jaksottamiseen vireystilan ja jaksamisen mukaan.

Stressi poissa

Porvoon Taitoluistelijoiden mallissa korostetaan matalaa kynnystä joka suuntaan. Fysioterapeutin oheiset vedetään tutussa hallissa, matkoihin ei kulu aikaa. Fyssarin saa kiinni joko ihan hihasta hallilla vetäisemällä tai yksityisajan varaamalla. Tarvittaessa hoitoonohjaus on nopeaa.

Myös lajivalmentajien ja fysioterapeutin yhteistyö on tiivistä ja luontevaa.

– Tottakai me valmentajatkin ammattimme vuoksi jotakin tiedämme, mutta täytyy myöntää, että aina kun luistelija valittaa esimerkiksi jalkakipua, iskee epävarmuus. Onko kyseessä vakava asia ja mistä se voi johtua? Nyt, kun voi ihan heti kysyä neuvoa fysioterapeutilta ja antaa asia hänen huolekseen, meiltä valmentajilta on iso stressi poissa, PTL:n yksinluistelun valmentaja Aleksei Saks kuvaa yhteistyötä.

TEKSTI Kaisa Viitanen KUVAT Sari Niskanen ja Kaisa Viitanen