Muodostelmaluistelu-uransa Lumineersissa vuonna 2021 päättänyt Teemu Hintikka on valmistumassa kasvatustieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta. Hänen ajankohtainen Pro gradu -tutkielmansa tarjoaa katsauksen urheilijan kaksoisuraan muodostelmaluistelijan näkökulmasta.

Varhaisesta aamusta yömyöhään venyvät päivät, treenikassissa luistimet, vaihtovaatteet, tietokone ja koulukirjat sekä viikoittaiset keskustelut korvaavista tehtävistä opettajien kanssa – kuulostaako tutulta? Tässä syitä, miksi tartuin yhteistyössä Suomen Taitoluisteluliiton kanssa Pro gradu -tutkielmassani urheilijan kaksoisuraan. Halusimme selvittää, miten muodostelmaluistelijat kokevat tämän kiireisen elämänvaiheen ja miten voisimme mahdollistaa entistä paremmat menestysedellytykset molemmille urille.

”Kaksoisura tarkoittaa, että urheilija pystyy arjessaan yhdistämään tasapainoisesti tavoitteellisen urheilun opiskeluun tai muuhun työuraan.”

Kaksoisura tarkoittaa, että urheilija pystyy arjessaan yhdistämään tasapainoisesti tavoitteellisen urheilun opiskeluun tai muuhun työuraan. Urheilijan kaksoisura alkaa yleensä yläkouluvaiheesta ja jatkuu aina huippu-urheilu-uran päättymiseen asti. Tutkielmassani tarkastelin toisen asteen opiskelijoita, jotka ovat luistelu-urallaan edenneet usein SM-juniorivaiheeseen. Tätä ikäryhmää ei ole juuri tutkittu aiemmin, vaikka ajanjakso on tunnetusti nuoren elämässä hektinen.

Laadulliseen haastattelututkimukseeni valikoitui mukaan kauden 2019–2020 tulosten perusteella viisi parasta SM- juniorijoukkuetta. Sain kunnian haastatella jokaisesta viidestä joukkueesta kahta urheilijaa, mikä mahdollisti laajan katsauksen urheilijoiden kokemuksiin toisen asteen opintojen ja muodostelmaluistelun yhdistämisestä.

Lyhyt huippuvaihe

Urheilu-uran näkökulmasta muodostelmaluistelulle oli tyypillistä, että siirtymät urheilijan urapolun vaiheesta toiseen tapahtuivat varhain, jopa viisi vuotta aiemmin verrattuna muihin joukkuelajeihin. SM-junioreihin ja SM-senioreihin ajoittuva uran huippuvaihe oli myös kestoltaan lyhyt ja siirtymä urheilu-uran jälkeiseen elämään tapahtui verrattain nuorella iällä. Urheilijoiden urapolut vaihtelivat, ja huippuvaihe olikin mahdollista saavuttaa useita erilaisia polkuja pitkin.

Tutkimuksessani oli hauska huomata, miten motivoituneita huippuvaiheen urheilijat todella olivat ja miten suurella intohimolla he luisteluun suhtautuivat. Sisäisen motivaation lisäksi myös ulkoiset motivaattorit, kuten joukkuekaverit, olivat luistelijoille tärkeitä.

Opiskelun näkökulmasta tutkimuksessani nousi esiin ristiriita luistelijoiden kokemuksissa. Yhtäältä opiskelu oli alisteista urheilulle, ja päätös läksyjen hoitamisesta vasta kun treenit antavat myöden oli tyypillinen. Samalla muodostelmaluistelijat olivat kuitenkin opintojensa suhteen hyvin kunnianhimoisia.

Haastattelemani urheilijat opiskelivat lukiossa ammattikoulun sijaan ja tavoitteet opinnoissa kohdistuivat usein yliopistoon ”lääkiksen” ja ”oikiksen” noustua tyypillisiksi vastauksiksi. Urheilijat halusivat siis hoitaa lukion kunnialla, mutta kuitenkin urheilun ehdoilla. Moni olikin kokenut hyväksi ratkaisuksi opiskella lukiossa neljä vuotta voidakseen priorisoida urheilu-uran lyhyttä huippuvaihetta riittävästi ja samalla saavuttaa tavoitteet jatko-opiskelupaikasta korkeakoulussa.

Hektinen kilpailukausi

Kokonaisuutena muodostelmaluistelijat olivat usein tyytyväisiä elämäntilanteeseensa ja kokivat kaksoisuraansa mielekkääksi. Kuitenkaan elämä ei aina ollut auvoista, vaan sain kerätä urheilijoilta pitkän listan uraan liittyvistä kipukohdista. Suurin haaste oli talvilajin ajoittuminen kouluvuoteen nähden, koska hektinen kilpailukausi osui aina päällekkäin kouluvuoden kanssa.

Arjessa logistiikka koettiin myös haastavaksi erityisesti pääkaupunkiseudulla, koska urheiluseurojen harjoitukset olivat päivittäin eripuolilla kaupunkia, eikä tilaa opiskelulle tai varusteiden säilyttämiselle jäähalleilta juurikaan löytynyt.

”Tutkielmani tarjosi pienen hätähuudon myös yksinasuvilta lukioikäisiltä urheilijoilta.”

Muut kipukohdat liittyivät usein yhteydenpidon haasteisiin oppilaitoksen ja urheiluseuran välillä sekä taloudellisiin kysymyksiin. Vanhempien taloudellisen tuen varassa urheileminen oli usein henkisesti kuormittavaa, ja aiheutti luistelijalle syyllisyyden tunnetta.

Mielekkäämpi kaksoisura

Ongelmien lisäksi pääsin tutkimuksessani pohtimaan yhdessä urheilijoiden kanssa, miten kaksoisurasta saataisiin tulevaisuudessa mielekkäämpi kokonaisuus. Ratkaisuehdotuksia saatiinkin vino pino! Yksi isoimmista haasteista oli toisen asteen opintojen alku. Lukion ensimmäinen vuosi oli urheilijoiden näkökulmasta raskas yhtäältä lisääntyvän vaatimustason ja toisaalta urheilu-uran vuoksi, koska nivelvaihe SM-junioreihin siirtymiseen osui usein samaan vuoteen.

Apua kaivattiin tiedonsaantiin urheilijan kaksoisurasta ja olemassa olevista tukitoimista toisen asteen opintojen alussa. Moni urheilija mainitsi, miten kivaa olisi, jos olisi olemassa lista puhelinnumeroista, joihin voisi soittaa matalalla kynnyksellä. Listalta voisi löytyä niin fysioterapeutin, psykologin kuin ravitsemusterapeutinkin yhteystiedot.

Kehitysehdotuksia saatiin myös lukioiden tarjoamiin aamuharjoituksiin. Urheilulukioiden opiskelijat voivat käydä pari kertaa viikossa harjoittelemassa jäällä koulupäivän aikana. Suhtautuminen näihin harjoituksiin oli kuitenkin vaihtelevaa. Urheilijat kokivat kehittyvänsä teknisesti aamuharjoituksissa, mutta samalla ylimääräiset jäät normaalin harjoitusrutiinin lisäksi koettiin kuormittavina. Olisiko nykyisen mallin sijaan mahdollista koota samalle aamujäälle kaikki saman joukkueen luistelijat, ja sisällyttää jääaika joukkueen viikkorytmiin muutaman urheilijan ylimääräisen tekniikkaharjoituksen sijaan?

Tutkielmani tarjosi pienen hätähuudon myös yksinasuvilta lukioikäisiltä urheilijoilta. Erityisesti maakunnista huipulle pyrkivät urheilijat joutuivat usein muuttamaan eripuolelle maata luistelun perässä. Nämä urheilijat kokivat sekä talouden että elämänhallinnan osalta kaksoisuransa muita vertaisiaan kuormittavammaksi ja heihin kohdistetulle tuelle vaikutti olevan tarvetta. Moni urheilija myös pohti, olisiko tuen kohdistaminen lahjakkaisiin yksilöihin helpompaa, jos muodostelmaluistelussa olisi seurajoukkueiden rinnalla maajoukkue, mutta asia vaatinee lisäselvitystä.

Yhteinen tavoite

Koska muodostelmaluistelussa on ainakin toistaiseksi haastavaa edetä ammattilaisuralle, on kaksoisuran ammattimainen kehittäminen varsin korvaamatonta kasvattaessamme lajiin uusia huippu-urheilijoita. Kaksoisuran kehitystyö muodostelmaluistelussa on tutkielmani valossa päässyt viime vuosina hyvään alkuun, mutta tehtävää riittää yhä.

Ennen kaikkea kaksoisurasta on saatava aito kokonaisuus, jossa eri toimijat tuntevat toisensa ja tekevät töitä saman tavoitteen eteen. Tiiviin harjoitusviikon pitäisi tarkoittaa kevyttä viikkoa koulussa ja vastaavasti koeviikon palauttavia harjoituksia jäähallilla. Kaksoisura ei voi olla kaksi yhteen pakotettua palasta, jotka kilpailevat keskenään urheilijan ajasta ja prioriteeteista. Kaksoisuran tulee olla kokonaisuus, jossa molempien osa-alueiden tavoite on sama: tasapainoinen ja hyvinvoiva urheilija.

Iso kiitos yhteistyöstä tutkimukseen osallistunneille joukkueille ja Suomen Taitoluisteluliitolle.

Teemu Hintikka teki Pro gradu -tutkielman Urheilijan kaksoisura –Tavoitteena tasapaino. Muodostelmaluistelijoiden kokemuksia urheilijan kaksoisurastaja sen tulevaisuuden kehittämistarpeista Helsingin yliopiston Kasvatustieteelliseen tiedekuntaan.