Psst!

MIU:n Petra Ahonen ja Simoeemil Nurmela

MM-viikolta armeijan vihreisiin

21 huhtikuun, 2019 Marita Kokko Sari Niskanen ja Elina Paasonen

Marigold IceUnityn luistelijat Petra Ahonen ja Simoeemil Nurmela ehtivät reilun vuorokauden fiilistellä joukkueensa MM-hopeaa, mutta jo maanantaina he aloittivat Puolustusvoimien urheilujoukoissa Santahaminassa. Molempien alokkaiden ensi tuntuma uuteen on hyvä.

– Ensi tunnelmat ovat hyvät. Asiat, joita hieman jännitin ennakkoon, osoittautuvat sujuvan ihan mukavasti, Petra kertoo.

Myös Simoeemil kuittaa tunnelmien olevan mallillaan.

– Jo ensimmäiset hetket ovat olleet mielenkiintoisia ja opettavaisia.

Molemmat saivat tietää jo marraskuussa valinnastaan Puolustusvoimien Urheilukouluun, joka mahdollistaa lahjakkaiden urheilijoiden valmentautumisen varusmiespalveluksen aikana.

Simoeemilille armeija on velvollisuus, jonka täyttämiseksi hän haki nimenomaan urheilujoukkoihin voidakseen jatkaa urheilu-uraansa katkoitta.

– Itse varusmieskoulutukselta odotan paljon ja menen innolla kokemaan uutta.

Armeija on ollut Petran mielessä jo vuosia. Nuori nainen haluaa haastaa itseään, eikä vastaavaa kokemusta hänen mielestään saa mistään muusta.

– Nyt tuli mahdollisuus mennä urheilujoukkoihin ja tartuin tilaisuuteen.

Tiedustelutehtäviin poikkeusoloissa

Urheilukoulun tärkein tehtävä on kouluttaa tiedusteluryhmiä poikkeusolojen tarpeisiin. Tiedustelutehtävät haastavissa oloissa asettavat vaatimuksia poikkeuksellisen hyvälle fyysiselle ja psyykkiselle toimintakyvylle.

– On perusteltua kouluttaa urheilijoita vaativiin sotilastehtäviin hyödyntäen heillä jo olemassa olevia vahvuuksia ja ominaisuuksia, todetaan varusmiespalvelusta kertovilla puolustusvoimien verkkosivuilla.

Petra ja Simoeemil haluavat keskittyä täysillä sekä varusmiespalvelukseen että urheiluun.

– Urheilujoukoista pääsemme lähtemään omiin harjoituksiin. Käytössä ovat myös testaus- ja fysioterapiapalvelut sekä urheilijoille suunnitellut ateriat, he kertovat.

Urheilukoulu seuraa varusmiespalvelusta suorittavien urheilijoiden kokonaisrasitusta. Sen valmennuksen tavoitteena on kehittää urheilijaa ja tukea etenemistä kansainväliselle huipulle. Urheilukoulu on osa suomalaista huippu-urheilun valmennusjärjestelmää.

”Urheilujoukoista pääsemme lähtemään omiin harjoituksiin. Käytössä ovat myös testaus- ja fysioterapiapalvelut.”

Petran ja Simoeemilin joukkue edustaa kansainvälistä huippua. Se on viime kauden maailmanmestari, joka haikein mielin luovutti mestaruuden Venäjälle, vaikka hopea kovassa kansainvälisessä kilpailussa olikin mahtisijoitus.

Molempien alokkaiden lähtökohtana on vuoden varusmiespalvelus. Simoeemilin tavoitteena on reserviupseerikoulu. Erityiskoulutus on myös Petran mielessä.

Yli puolet Urheilukoulun varusmiehistä koulutetaankin aliupseereiksi tiedusteluryhmien erikoistumistehtäviin, joita ovat tarkka-ampuja-aliupseerin, tiedustelutulenjohtoaliupseerin, radistialiupseerin ja tiedustelulääkintäaliupseerin tehtävät. Noin 15 prosenttia saa koulutuksen reserviupseeriksi joukkoyksikön omalla reserviupseerikurssilla.

– Katsotaan, miten kaikki onnistuu. Mennään niin korkealle kuin pääsee, Petra pohtii.

Simoeemilin mielessä on käynyt myös upseerin ammattiura. Nyt hän kuitenkin opiskelee ammattikorkeakoulussa myynnin linjalla.

– Olen päässyt hyvin sisään opintoihin ja olen mukana monessa Haaga-Helian toiminnassa ja sidosryhmässä.

Petra tähtää yliopisto-opintoihin, joihin hän hakee tänä keväänä.

– Mutta pidän ovet auki kaikille vaihtoehdoille.

Täsmällisyys arkea jo urheilusta

Simoeemil Nurmela
Simoeemil Nurmela Aluemestaruuskilpailuissa.

Petra ja Simoeemil uskovat, että urheilijoiden on kohtuullisen helppoa tottua armeijan arkeen, sillä molemmissa tiukat aikataulut ja säännöt rytmittävät elämää. Luistelu joukkueessa on jo opettanut alokkaille arjen täsmällisyyttä etukäteen.

– Sääntöjä ei kyseenalaista, koska on aina mennyt treeniaikataulujen ja harjoittelun tahdissa. Kun sanotaan, että teet näin, niin sen toteuttaa, eikä sitä näe pakkona. Pistetään vain homma toimimaan, Petra kiteyttää.

Petra tuli helsinkiläisjoukkueeseen vuosi sitten Globenin MM-kultaan päättyneelle kaudelle Naantalin Sun City Swing -SM-juniorijoukkueesta. Kahdessa kaudessa Marigoldista on jo tullut oma luisteluperhe.

Simoeemil vaihtoi Kaarinan Dream Edgesistä Marigoldiin vasta viime keväänä.

– Marigold oli jo viime kauden jäljiltä käytännössä valmis joukkue. On ollut iso työ ajaa itsensä sisään joukkueen käytäntöihin uutena luistelijana. Mutta olen pyrkinyt sopeutumaan, hän kertoo.

Kohti varusmieskautta heidät saatteli koko joukkue. Petralta ei varusmiespalvelukseen siirtyminen vaatinut hiusten leikkaamista, eikä Simoeemilkään ollut etukäteen varma, tarvitsiko parturia.

Joka tapauksessa joukkueesta ilmoittautui hänelle 24 vapaaehtoista parturia, mutta tarjousta ei vastaanotettu.

Petra Ahonen, 21

· Luistimilla 4-vuotiaasta.

· Nauttii koreografioiden tekemisestä täydellä fiiliksellä.

· Opiskelee graafista suunnittelua.

· Hauskuuttaa joukkuetta Turun murteen sanonnoilla.

Simoeemil Nurmela, 20

· Luistimilla 5-vuotiaasta.

· Keskittyy intensiivisesti uuden oppimiseen ja luistelee vahvasti ja voimakkaasti.

· Tekee töitä ja opiskelee Haaga-Heliassa myyntiä.

· Sanavalmis kaveri on sulautunut erinomaisesti hullunkuriseen ja huumorintajuiseen joukkueeseen.