Psst!

Yliopisto-opintoja ja muodostelmaluistelua

Miami University tarjoaa luistelijoille upeat puitteet

6 elokuun, 2019 Jonna Manninen Ashleigh Ostin

Oma jäähalli, ilmaiset luistimet ja fysiikkavalmentaja yksityiskäytössä. Miami University tarjoaa muodostelmaluistelijoille hulppeat harjoitusolosuhteet, mutta aina vain vuodeksi kerrallaan. Paikka joukkueeseen pitää nimittäin lunastaa teisteissä vuosittain.

Yhdysvaltojen kautta aikain toiseksi menestynein muodostelmaluistelun seniorijoukkue Miami University poikkeaa monessa mielessä suomalaisjoukkueista. Kyseessä on nimittäin yliopistojoukkue, jonka luistelijat sekä opiskelevat, asuvat että treenaavat samalla kampuksella. SkatingFinland.fi sai haastateltavakseen Miami Universityssa neljä kautta luistelleen Ashleigh Ostinin, joka tunnustautuu fanaattiseksi Suomi-faniksi. 

”Opiskeluvuosi Miami Universityssa maksaa noin 40 000 USA:n dollaria.”

Miami University on kolminkertainen USA:n mestari ja ensimmäisenä mitaleille MM-kilpailuissa yltänyt yhdysvaltalainen joukkue. Se on osallistunut 12 kertaa MM-kilpailuihin, joista paras sijoitus irtosi vuonna 2007 joukkueen kivutessa toiseksi korkeimmalle palkintopallille. Nimensä mukaisesti joukkue koostuu Miamin yliopiston opiskelijoista, mutta toisin kuin nimi antaa ymmärtää, yliopisto sijaitsee Floridan sijaan Oxfordissa Ohion osavaltiossa. Seniorijoukkueen lisäksi Miamissa on collegiate-sarjassa kilpaileva joukkue, joka on voittanut omassa sarjassaan USA:n mestaruuden jo 18 kertaa.

Yliopisto kustantaa varsity-urheilijoilleen kaikki luisteluun liittyvät kulut kuten kilpailupuvut, joukkuevaatteet, luistimet ja kilpailumatkat.

Yliopisto kustantaa luistelun

Michiganista kotoisin oleva Ashleigh Ostin luisteli Miamin seniorijoukkueessa koko yliopistossa opiskelunsa ajan, kaudet 2010–2014. 

– Jos haluaa autenttisen amerikkalaisen yliopistokokemuksen, mutta tavoitteena on myös luistella kovatasoisessa seniorijoukkueessa, on Miami ehdottomasti paras vaihtoehto. Pohdin pitkään myös Haydenettesiin pyrkimistä, mutta silloin olisin joutunut lykkäämään opiskelua tai hakemaan Bostonin yliopistoon, jolloin koulun ja luistelun yhteiskustannukset olisivat olleet todella kovat, Ashleigh sanoo. 

Kustannukset ovatkin Ostinin mukaan yleisin syy Miamiin hakemiselle, sillä opiskelu ja luistelu ovat melkoisia rahareikiä Yhdysvalloissa. Opiskeluvuosi Miami Universityssa maksaa noin 40 000 USA:n dollaria (noin 35 600 euroa), mutta luistelukustannukset sisältyvät hintaan, mikä on merkittävä taloudellinen etu.

”Luistelusta ei saisi koitua urheilijoille minkäänlaisia kustannuksia.”

Muodostelmaluistelua pystyy harrastamaan useissa yliopistoissa, mutta ainoastaan Miamissa ja Michiganissa sijaitsevassa Adrian Collegessa luistelijat ovat niin sanottuja varsity-urheilijoita, jolloin kaikki lajiin liittyvät kustannukset maksaa yliopisto. Molemmissa opinahjoissa varsity-ohjelmaan kuuluvat sekä seniori- että collegiate-joukkueen luistelijat, Adrianissa lisäksi open collegiate -sarjassa kilpaileva joukkue. 

– Jää- ja oheistilamaksujen sekä valmennuksen lisäksi usein toisiin osavaltioihin kohdistuvat kisamatkat, joukkuevaatteet, kilpailupuvut ja mahdollisten loukkaantumisten aiheuttamat kulut olisivat ilman sponsorointia suuri kuluerä. Me saimme myös joka toinen vuosi uudet luistimet ilmaiseksi, ja kisamatkoilla käteen lykättiin esimerkiksi ruokaan tarkoitettua käyttörahaa, sillä luistelusta ei saisi koitua urheilijoille minkäänlaisia kustannuksia, Ashleigh kertoo. 

Ei pulaa jääajasta

Myös harjoitusolosuhteet ovat Miamin luistelijoilla kohdillaan, eikä jääajasta tarvitse tapella. Kampukselle rakennetussa, yliopiston värein ja logoin brändätyssä jäähallissa on kaksi kaukaloa, joista toinen on pääasiassa jääkiekkoilijoiden ja toinen muodostelmaluistelijoiden käytössä. Seiniä koristavat kuvat joukkueista kertovat nopeasti, kumpi kaukaloista on luistelijoiden reviiriä.

Miami Universityn muodostelmaluistelijoilla on oma koppi ja nimetyt paikat.

Joukkueella on myös vapaa pääsy kuntosalille ja muihin urheilijoille tarkoitettuihin tiloihin sekä oma pukuhuone, jossa jokaisella luistelijalla on omalla nimikyltillä varustettu paikka. Fysiikkavalmentaja ja fysioterapeutti ovat jokaisen urheilijan yksityiskäytössä lyhyelläkin varoitusajalla, ilmaiseksi tietenkin.

 – Urheilijoilla on yliopistossa paljon etuja. Saimme ilmoittautua kursseille ensimmäisenä, eivätkä poissaolot luennoilta kisamatkojen takia olleet koskaan ongelma. Urheilun ja opiskelun yhdistämistä tuettiin kaikin tavoin, mikä ei seurajoukkueissa luistellessa ole mikään itsestäänselvyys. Toisaalta meiltä myös vaadittiin tiettyä keskiarvoa pysyäksemme kilpailevassa kokoonpanossa. 

Kausi kerrallaan

Testit Miamin muodostelmajoukkueisiin pidetään aina kunkin lukuvuoden alussa. Yliopistoihin haetaan reippaasti etukäteen, joten on mahdollista, että luistelupaikka ei kampukselle muutosta huolimatta aukea. Miamissa joukkueisiin täytyy pyrkiä joka vuosi uudelleen, joten esimerkiksi seniorijoukkueessa aiemmin luistellut urheilija voi pudota collegiate-joukkueeseen, kun taas collegiate-joukkueessa kauden aikana huomattavasti kehittynyt luistelija saattaa seuraavalla kaudella päästä kilpailemaan seniorisarjaan.

”Joka vuosi aloittaa paljon uusia opiskelijoita, ja taitavia luistelijoita on testeissä jonoksi asti.”

– Kumpaankin joukkueeseen otetaan aina 20 luistelijaa. Joka vuosi aloittaa paljon uusia opiskelijoita, ja taitavia luistelijoita on testeissä jonoksi asti. Tottakai sitä halutaan menestyä ja valita joukkueisiin parhaat mahdolliset luistelijat. Vaatimus pakottaa jokaisen tekemään kovaa töitä ja yrittämään aina parhaansa, mutta se myös lisää tarpeetonta stressiä. Onhan se kurjaa, jos olet viimeisen tai toiseksi viimeisen vuoden opiskelija ja ollut joukkueessa jo pari vuotta, mutta sitten testeihin tuleekin monta todella taitavaa uutta opiskelijaa ja joudut tahtomattasi lopettamaan.

Miami Universityn seniorijoukkueeseen otetaan joka vuosi 20 luistelijaa. Paikka pitää lunastaa vuosittain viikon kestävissä testeissä.

Siinä missä Suomessa muodostelmajoukkueiden testit käsittävät tunnin tai parin jääharjoituksen, kestävät Miami Universityn testit koko viikon. Luistelijoiden taitoja mitataan jäähallilla viitenä aamuna kaksi tuntia kerrallaan, ja viikonlopun valmentajat istuvat katsomossa arvioimassa pyrkijöiden kesän aikana itse rakentamia henkilökohtaisia ohjelmia. 

– Se on käytännössä freestyle-lyhytohjelmakilpailu. Musiikki ja esiintymisasu valitaan itse, ja ohjelman pitää sisältää tietyt elementit, kuten liukusarja sekä no holdin ja piirin askelsarjat. Suomalaisille käytäntö voi kuulostaa hassulta, mutta USA:ssa on tavallista, että muodostelmaluistelijat kilpailevat myös yksinluistelussa ja jäätanssissa ainakin nuoremmalla iällä, joten me olemme tottuneet esiintymään yksin. Tästä voi sitten olla montaa mieltä, kuinka hyödyllistä tällaisen yksilöohjelman esittäminen muodostelmatesteissä on, Ashleigh nauraa.

Kampuksella jaettava arki yhdistää

Niin Miamissa kuin muissakin jenkkijoukkueissa luistelijat ottavat joukkueen kanssa harjoittelun lisäksi yksilötunteja pari kertaa viikossa. Yksityistreeneissä harjoitellaan valmentajan kanssa joko kilpailuohjelmia tai muita yksilötaitoja. USA:n taitoluisteluliitto edellyttää, että luistelijoiden on läpäistävä kunkin kilpailusarjan taitotason mukaisia yksilötaitotestejä voidakseen kilpailla kyseisessä sarjassa, joten yksityistunteja ja rohkeutta esiintyä katsomossa istuvalle tuomaristolle yksin tarvitaan myös testien läpäisyä varten. 

Eroja suomalaiseen muodostelmaluistelukulttuuriin löytyy siis rutkasti, mutta mikä on Ashleighin mielestä Miami Universityssa luistelemisen suurin etu?

Vuonna 1809 perustettu Miami University on yksi Yhdysvaltojen vanhimmista julkisista yliopistoista. Oxfordin kaupungissa Ohiossa sijaitsevan yliopiston nimi juontaa juurensa miami-intiaanien mukaan nimetystä Miami Valley -alueesta.

– Sanoisin edelleen kustannukset ja kaiken kaikkiaan mahtava yliopistokokemus, mutta myös ehdottomasti vahva side joukkueen luistelijoiden kesken. Vietimme käytännössä kaiken aikamme yhdessä kampuksella, sillä treenien lisäksi asuimme keskenämme, kävimme samoilla luennoilla ja vietimme vapaa-aikamme yhdessä. Se todella yhdistää joukkuetta.

Nykyisin Los Angelesissa markkinointialalla työskentelevä Ashleigh on käynyt Suomessa peräti neljä kertaa, joista kaksi on kohdistunut lajin maailmanmestaruuskisoihin. Vuonna 2011 Helsingissä järjestetyissä MM-kilpailuissa hän edusti Yhdysvaltoja Miamin riveissä sijoittuen kymmenenneksi, ja tänä keväänä, kahdeksan vuotta myöhemmin, hän istui saman hallin katsomossa kannustamassa kotimaataan. Vai ketä?

– Kannustimme tottakai myös USA:n joukkueita, mutta istuimme kyllä rehellisesti Suomi-katsomossa sinivalkoisia lippuja liehutellen, hän nauraa. 

– Huipputason muodostelmaluistelun lisäksi Suomessa on lukematon määrä asioita, joita rakastan! Ulkona on aina jotain tekemistä, olipa sitten kesä tai talvi. Yhtä hyvää kahvia tai lohikeittoa on mahdotonta löytää Yhdysvalloista. En ole käynyt Suomessa kesäaikaan sitten vuoden 2003, joten seuraavalla reissullani haluan ehdottomasti kokea Suomen yöttömän yön kesämökkeineen ja festareineen. 

Mikä sarja?

Seniorisarja

Kilpailukokoonpanossa 16 luistelijaa. Luistelijoiden on oltava vähintään 15 vuotta, ja heidän on läpäistävä junioritason taitotasotesti. 

Collegiate-sarja

Kilpailukokoonpanossa 12–20 luistelijaa. Luistelijoiden on oltava täyspäiväisiä yliopisto-opiskelijoita, ja heidän on läpäistävä minoritason taitotasotesti.

Open collegiate -sarja

Kilpailukokoonpanossa 8–16 luistelijaa. Luistelijoiden on oltava täyspäiväisiä yliopisto-opiskelijoita, mutta heillä ei ole taitotestejä.