Yhdessä taitoluistellen
Taitoluistelu synnyttää suuria tunteita, luo elämyksiä ja synnyttää kokemuksia sekä kaukalossa että sen ulkopuolella. Parhaimmillaan lajin parissa voi saavuttaa upean yhdessä tekemisen ja yhteisöllisyyden tunteen, kuten esimerkiksi tämän vuoden maaliskuussa saimme Helsingin MM-kisoissa kokea.
Kilpailujen yhteydessä toteutuu usein parhaiten tuo yhdessä tekemisen tunne. Urheilijat kokoontuvat omilta harjoituspaikoiltaan näyttämään taitojaan ja kilpailemaan toisiaan vastaan, mutta samalla he tulevat tapaamaan lajiperhettään ja yhteisöään. Ja vaikka itse kilpailusuoritus tehdään yksin, parina tai joukkueena, sen ulkopuolella ollaan yhtä porukkaa, kannustetaan toisia ja koetaan kilpailua ja tapahtumaa yhdessä.
Kilpailutapahtumissa kokoontuu usein myös muu luisteluväki. Valmentajat, tuomarit, huoltojoukot, seuraväki ja katsojat ovat osaltaan saapuneet kaikki kokemaan ja tekemään taitoluistelua yhdessä. Puhumattakaan kilpailuiden tärkeimmästä ryhmästä eli kilpailunjärjestäjistä ja vapaaehtoisista.
Koko tämä porukka yhdessä luo ison taitoluisteluperheen, johon on mukava kuulua. Sen sisällä voi tuntea yhteenkuuluvuuden ja yhdessä tekemisen vahvan sidoksen ja jopa omalta katsojan penkiltään tuntea olevansa osa yhdessä tehtyä taitoluistelua.
Tämä sama ilmiö tapahtuu useasti taitoluistelun ympärillä. Tehdään ja koetaan yhdessä, lajimuodosta riippumatta. Seurojen joulu- ja kevätnäytökset, luisteluleirit, valmentajakoulutukset ym. tapahtumat ovat alustoja tuolle yhdessä tekemisen ja kokemisen toteutumiselle.
Aina ei tarvitse edes itse kuulua laji pariin. Tästä oiva esimerkki on koko Suomea luistelun merkeissä liikuttava Koko Suomi luistelee -kampanja. Sen yhteydessä kaikki ihmiset vauvasta vaariin pääsevät kokeilemaan yhdessä taitoluistelun riemua.
Omilta luisteluajoiltani parhaat muistot ja kokemukset liittyvät juurikin tuohon yhteisöllisyyden tunteeseen. Vaikka harrastin lajia yksinluistelijana, oli ympärillä silti paljon ihmisiä, jotka muodostivat kokemuksen siitä, että tätä lajia tehdään yhdessä.
Yhdessä koetun merkityksestä kertoo se, että tuolloin saadut seura- ja maajoukkuekaverit ovat edelleen lähimpiä ystäviäni. Kilpailu-uran jälkeen näytösluistelijana Disney On Ice luistelushowssa luistelu oli työtä, joka opetti konkreettisesti yksinluistelijalle ryhmässä luistelemisen taitoa. Työ, josta jäi upeita muistoja ja ystäviä.
Nyt valmentajana työskennellessäni päiväni kuluvat yhdessä valmennettavien kanssa taitoluistellen. Pienempien kanssa valmentaminen on joskus ihan kädestä pitäen yhdessä luistelua, vanhempien luistelijoiden kanssa yhdessä tekemisen tunne koostuu vuorovaikutuksesta ja yhdessä koetuista oivalluksista valmennustilanteissa.
Olen saanut usean vuoden ajan työskennellä taitoluistelun eri lajien parissa sekä yksinluistelun puolella että muodostelmaluistelussa ja nyt viimeisimpinä vuosina osana suurempaa luisteluperhettä myös jääkiekkoilijoiden kanssa.
Vaikka moni asia erottaakin lajimuotoja toisistaan, yhdistää niitä kaikkia rakkaus jäähän ja vauhtiin, liitämiseen ohuella terällä kirkasta jään pintaa pitkin. Luistellen, taitoluistellen, yhdessä.
Kärkipiikki-kolumnipalstalla tunnetut suomalaiset ammattivalmentajat ja valmennuksen asiantuntijat pohtivat lajiimme ja sen valmennukseen liittyviä ilmiöitä.
Sara Honkavaara (o.s.) Lindroos kuuluu takavuosien suomalaisiin maajoukkue-luistelijoihin. Aktiiviuransa jälkeen hän työskenteli ammattilaisena showjäillä ja on vuodesta 2003 lähtien toiminut valmentajana niin eri seuroissa kuin yksityisyrittäjänä.
Taitoluistelulehti 5/2017