Mielipide

Elämän mittainen rakkaustarina

syyskuu 29, 2017

Tämä tarina alkoi minun kohdallani reilusti yli neljännesvuosisata sitten. Se ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä. Alku oli kiikkerää ja horjuvaa. Täynnä kömmähdyksiä ja kompastumisia. Tapaamisia oli alkuun harvassa, vain muutama viikossa. En sitä enää muista, mutta olettaisin perusluonteeni olleen jo tuolloin sama kuin nyt: mikään hyvä ei tule helpolla. Vaikeuksien kautta opin tasapainoilemaan oikealla kaarella ja valitsemaan eteenpäin vievät askeleet tulevaisuuteen.

Parhaimmassa hurmoksessa se tuntui kuin tanssilta veden päällä. Pehmeää ja täyteläistä. Hengityksen täyttävää lapsenomaista iloa olemassaolosta. Rajoja rikkovaa ja mielikuvitusta haastavaa. Jotain, mistä ei halunnut päästää irti.

Jokainen meistä on kokenut tuon hurmaavan flow-tilan. Asiat vain tapahtuvat itsestään. Et pysty sitä välttämättä selittämään, liikaa silmukoita ja pyörähdyksiä sekoittamassa mieltä, mutta jotain sanoinkuvaamatonta siinä on.

Ajan kuluessa suhde vakavoitui ja monimutkaistui, kuten asioilla yleensä on tapana. Kaipasin tuota tunnetta sisälläni yhä enemmän. Päätin kokeilla siipiäni ja katsoa, kuinka korkealle ne kantaisivat. Tästä olen iloinen.

Elämässä ei voi saavuttaa mitään ilman riskiä. Pitää uskaltaa tehdä valintoja ja seisoa niiden takana. Uskoa parempaan. Uskoa selviävänsä eteen tulevista haasteista. Jos jotain olen oppinut elämässä, niin ennemmin tai myöhemmin käänteiden merkitys avautuu tavalla tai toisella. Itse toivon ajan kanssa katsovani niitä puhtain mielin.
Rakkaustarinoita on monenlaisia. Omani jatkuu edelleen. Se on muuttanut muotoaan – enää en tanssi, ainoastaan mielessäni järven rannalla. Seinäruusuna ja kuolevaisena, mutta voimakkaana sisälläni. Sen sijaan pyrin mahdollistamaan saman tunteen – jonka itse koin – mahdollisimman monelle.

Minä koin sen pääasiassa yksin, toiset parin kanssa, jotkut osana joukkuetta. Pääasia, että löydät omasi. Tee siitä osa tarinaasi.

Ihmisellä tulee olla kiinnityskohtia, ja mikä sen parempi kuin rakkaus. On se sitten ihmistä, tekemistä tai mielellään jokaista elämän osa-aluetta kohtaan. Ilmaiseksi se ei tule. Rakkautta saadakseen pitää olla valmis antamaan itsestään jotain. Jotain, mikä puhaltaa sen eloon antaen sille yhteisen liikekielen.

Rakkaus vaatii kompromisseja ja hyväksymistä. Syksyn tullen myös luonto antaa periksi, mutta mitä kauneimmalla tavalla. Vihreys katoaa väriloistoon kuihtuakseen vähitellen pois. Antaen tilaa jollekin uudelle. Daniell Koepke on todennut, kuinka toisinaan pimeimmät ajat johdattavat meidät valoisimpiin hetkiin.

Syksyn mittaan lehtien pudotessa toivon näiden hetkien löytyvän tänä talvena jäätyneen veden ääreltä. Jotain uutta. Jotain herättävää. Jotain elämän mittaista.

 

 

 

 

[divider]Kärkipiikki[/divider]
Kärkipiikki-kolumnipalstalla tunnetut suomalaiset ammattivalmentajat ja valmennuksen asiantuntijat pohtivat lajiimme ja sen valmennukseen liittyviä ilmiöitä.

Tommi Piiroinen on takavuosien suomalaisia edustusluistelijoita. Oman luistelu-uransa jälkeen hän kouluttautui lajin valmentajaksi. Työpaikkana on tätä nykyä Kauniaisten Taitoluisteluklubi.

Tommi on myös Suomen Taitoluisteluvalmentajat ry:n, STAV, uusi puheenjohtaja.

 

 

 

 

 

 

Taitoluistelu-lehti 4/2017