Kiss & Cry

20. muodostelmaluistelun MM-kilpailut lähestyvät

Historian sykähdyttävät hetket

7 huhtikuun, 2019 Kaisa Viitanen Elina Paasonen ja Jyrki Kostermaa

Ensi perjantaina vietetään muodostelmaluistelun tärkeää merkkihetkeä. Lajin MM-kilpailujen historiassa tulee 20 vuotta täyteen. Kahden vuosikymmenen matkalle mahtuu monta suomalaisittain sykähdyttävää ja hämmentävääkin hetkeä. Vieläkö sinä muistat nämä?

2000: Historian havinaa

Muodostelmaluistelun ensimmäiset MM-kilpailut sai keväällä 2000 järjestettäväkseen Minneapolis Yhdysvalloissa. Joukkueita oli mukana lähes yhtä paljon kuin nykyisinkin, 21.

Suomea edustivat Marigold IceUnity ja Rockettes. Joukkueet matkasivat jännittyneinä. Kokemusta ja menestystä kilpailuista kyllä oli, mutta MM-jää tuntui eri tason koitokselta. Suomalaisten riemuksi Marigold luisteli pronssille ja Rockettes heti perään neljänneksi.

Kilpajään ulkopuolelta Minneapolis jäi mieliin katkonaisten yöunien kilpailupaikkana. Kisahotellin palohälytysjärjestelmä temppuili, ja summeri soi tämän tästä.

2001: Jopa jää sulaa

Minneapolisin jälkeen oli Helsingin vuoro toimia isäntäkaupunkina. Luistelijat ja lajifanit muistelevat yhä vuoden 2001 Helsingin kilpailuja yhtenä kaikkein lämminhenkisimmistä MM-tapahtumista. Nordenskiöldinkadun halli oli täpötäynnä ja tunnelmaa riitti kattoon asti. Kaikki lämpö ei ollut suunniteltua. Hallin jää ei tahtonut kestää MM-urakkaa.

Kisaisäntien riemuksi Suomen joukkueet loistivat MM-jäällä. Rockettes nousi vapaallaan MM-hopealle ja Marigold IceUnity peesasi nelossijalla.

Moni lajifani muistaa Helsingissä nähdyn pukuerikoisuuden. Kanadan Black Icen luistelijoilla oli vapaaohjelmassa neljää eriväristä pukua.

2002: Se on siinä!

Ruotsin Team Surprise oli ensimmäisissä MM-kilpailuissa muiden tavoittamattomissa, mutta vuonna 2002 suomalaisjoukkueet matkasivat Ranskaan voitontahtoisina. Erityisesti Marigold IceUnityn vapaaohjelma ”Dracula” oli kerännyt paljon kiitosta, ja se siivitti Marigoldin MM-kultaan lyhytohjelman jälkeiseltä toiselta sijalta. Team Uniquelle vapaaohjelmajää oli takkuisampi. Se putosi yhteistuloksissa kuudenneksi.

Monien mielestä edelleenkin maailman upeimpiin kuuluva Dracula-ohjelma siivitti Marigold IceUnityn ensimmäiseen maailmanmestaruuteen keväällä 2002.
Monien mielestä edelleenkin maailman upeimpiin kuuluva Dracula-ohjelma siivitti Marigold IceUnityn ensimmäiseen maailmanmestaruuteen keväällä 2002.

Matkassa olleet muistavat lisäksi käsirysyt. Rouenin hallin paikat olivat numeroimattomat, joten istumapaikat olivat taistelun takana. 

2003: Kuumeen pelkoa

Myös vuoden 2003 MM-kisoihin Suomesta lähdettiin itsevarmalla fiiliksellä. Lyhytohjelmapäivä tarjosi kuitenkin kylmää kyytiä. Suomalaisjoukkueille tuli virheitä, ja sijoitukset olivat kolmas ja neljäs. Vapaaohjelman ansiosta Marigold IceUnity kuitenkin kiri MM- hopealle, Team Uniquen osa oli katkerasti olla kilpailun neljäs.

Ottawan MM-kilpailut muistetaan sekä ulkona että hallissa vallinneesta kylmyydestä että kuumeen pelosta. Sars-epidemian vuoksi luistelijoiden lämpöjä mittailtiin ahkeraan.

2004: Huh hellettä!

Vuoden 2004 MM-kilpailuissa ei tarvinnut palella. Kroatiaan osui miellyttävä lämpöaalto, ja niin kilpailijat kuin katsojatkin viihtyivät vapaa-ajalla Zagrebin puistoissa.

Hikeä tosin pukkasi muutenkin. MM-kisojen jälkeen olevan Kansainvälisen luisteluliiton kongressin esityslistalla oli ehdotus joukkuekoon pienentämisestä kuuteentoista luistelijaan. Ehdotusta vastustavien lajifanien kaulassa ja rintapielessä näkyi paljon asiaa vastustavia lappusia.

Marigold IceUnity luisteli toistamiseen maailmanmestariksi, ja kahden vuoden tauon jälkeen MM-matkalle päässyt Rockettes kiilasi itsensä MM-pronssille.

2005: Katsomomaaottelu

Ruotsin MM-kilpailuihin 2005 niin kilpailijat kuin katsojat matkustivat jännittyneinä. Uusi arviointi oli otettu käyttöön myös muodostelmassa. Tutut joukkueet löytyivät kuitenkin palkintopallilta. Ruotsin Team Surprise otti kotimaisemissaan Göteborgissa jo neljännen maailmanmestaruutensa, hopealla oli Rockettes ja pronssilla Marigold IceUnity.

Suomalaisia ja sitä myötä Suomen lippuja oli Göteborgissa niin paljon, että ruotsalaisisännät jakoivat hätäpäissään sinisiä ja keltaisia kopiopapereita, jotta katsomoon saatiin myös Svea-mamman väriä.

2006: Voro vei

Kevään 2006 MM-kilpailut usea kisaturisti muistaa sekä komeasti kilpailujen päätteeksi soineesta Maamme-laulusta kuin myös hieman ikävimmistä hetkistä. Prahassa päivystäneet taskuvarkaat veivät monelta kisaturistilta hyvän osan matkabudjetista.

Marigold IceUnity juhli maailmanmestaruutta ansaitusti kultaseppeleet päässä, voitto Ruotsista tuli lähes kymmenen pisteen erolla. Mitalijuhlan yllättynein joukkue oli Rockettes. Se luuli menettäneensä mitalin vapaan kompuroinneissa, ja väärää luuloa surressaan joukkue ei ollut lainkaan varustautunut jäälle palkintojenjakoon.

2007: Verta jäällä

Seitsemässä ensimmäisessä MM-mittelössä Suomi oli ollut mitaleilla, mutta vuoden 2007 kilpailuissa Kanadassa jouduttiin kokemaan ikävä yllätys. Lyhytohjelmassa yksi Marigold IceUnityn luistelijoista sai terän pohkeeseensa niin pahasti, että ohjelma jouduttiin keskeyttämään, jää putsaamaan verestä ja luistelija kiidättämään sairaalaan. MIU oli lopputuloksissa kahdeksas.

Toinen Suomen edustaja, Team Unique puolestaan takelteli vapaaohjelmassaan, ja kokonaissijoitus oli viides. Ruotsin Team Surprise sen sijaan kulki kuin luotijuna viidenteen maailmanmestaruuteensa. Pohjoisamerikkalaiset juhlivat himmeämpiä mitaleita.

Monelle lajifanille Lontoon MM-kilpailut ovat jääneet mieleen myös siksi, että tuolla kaudella joukkueet kilpailivat ensi kertaa 16 luistelijan kokoonpanolla.

Värikkäät miehiset kannustusjoukot seurasivat useina vuosina Rockettesia MM-kilpailuihin.
Värikkäät miehiset kannustusjoukot seurasivat useina vuosina Rockettesia MM-kilpailuihin.

2008: Tuomarikin pyörtyy

Budapestin vuoden 2008 MM-kilpailuista monella turistilla on varsin hämmentäviä muistoja. Unkarilaiset eivät olleet kovin perehtyneitä lajin arvokisojen järjestelyihin, ja ufoa muistuvassa hallissa koettiin aika monta ufoa asiaa. Unkarissa nähtiin myös sellainen ihme, että tuomari pyörtyi kesken arvioinnin, ja varatuomari nostettiin mukaan paneeliin.

Suomalaisilta kommellukset unohtuivat palkintojenjaossa, kun Rockettes pokkasi ensimmäisen maailmanmestaruutensa ja Maamme-laulua kaiutettiin voimalla. Marigold IceUnity jäi äärimmäisen niukalla piste-erolla ulos mitaleilta neljänneksi.

2009: Yhtä juhlaa? 

Keväällä 2009 juhlittiin muodostelmaluistelun MM-kilpailujen kymmenvuotista historiaa. Kisapaikka oli monille tuttu entuudestaan: Zagrebin Dom Sportova -areena.

Juhlatunnelma kisojen jälkeen oli kuitenkin vaihteleva. Kanadan Nexxice riemuitsi ensimmäistä maailmanmestaruuttaan. Yhtä vallaton ilo vallitsi Team Uniquen riveissä: ensimmäinen MM-mitali oli hopeinen.

Ruotsin Team Surprise ei jaksanut innostua pronssimitalistaan, ja Marigold IceUnityn pukukopissa oli todella hiljaista. MIU oli lyhytohjelmassa hienosti kolmas, mutta rikkonainen vapaaohjelma pudotti sen lopputuloksissa kuudenneksi.

Useassa joukkueessa luettiin tuloksia tarkkaan. Etenkin teknisen paneelin antamat arviot suoritusten vaikeustasoista herättivät puhetta.

2010: Ilman armoilla

Vuoden 2010 MM-kilpailut käytiin Yhdysvaltojen Colorado Springsissä, lähes 2000 metrin korkeudessa merenpinnasta. Monet kilpailuihin saapuneet joukkueet, myös suomalaiset, tulivat paikalle ajoissa totutellakseen ohueen ilmaan.

Kotiinlähtö puolestaan viivästyi usealla joukkueella, syynä tälläkin kertaa ilma. Islannista levinnyt tuhkapilvi lamautti pahasti lentoliikenteen. Harmi sekoitti suunnitelmia mutta se myös yhdisti. Esimerkiksi Kroatian joukkueen jäsenet saivat tilapäiskodit New Yorkin luistelijaperheiden luota, kunnes pääsivät paluumatkalle.

Suomalaisille Coloradon ilma sopi erinomaisesti. Rockettes ja Marigold IceUnity toivat Suomeen ensimmäisen kaksoisvoiton. Suomalaisen Saga Krantzin luotsaama USA:n Haydenettes kipusi ensi kertaa pronssille.

2011: Ihanaa olla kotona!

Huhtikuussa 2011 muodostelmamaailma tuli taas Helsinkiin kylään. Suomalaisella sisulla ja ennen muuta kokemuksella MM-kilpailut vedettiin niin hienosti, että usea kohtelias kisavieras toivoi Helsingin isännöivän pysyvästi MM-kilpailuja.

Suomalaisjoukkueet eivät olleet liian kohteliaita kilpakumppaneilleen. Rockettes ja Marigold IceUnity uusivat Coloradon ja ottivat jälleen kaksoisvoiton. Yhdysvaltojen Haydenettes oli tälläkin kertaa kolmonen.

Helsingin MM-kisojen epävirallinen tsempparipalkinto kuului Italian Hot Shiversille. Joukkue auttoi sveitsiläisiä, joille vasta pukuhuoneessa selvisi, että osa kilpailupuvuista oli jäänyt matkalle. Cool Dreams luisteli vapaansa italialaisten puvuissa.

2012: Salaliitto?

Vuonna 2012 matkattiin toisen kerran Göteborgiin. Ruotsin Team Surprise oli jäänyt kahdesti peräkkäin ilman mitalia, mutta samaa virhettä ei annettu tapahtua kotijäällä. Vaikka Surprise ei voittanut kumpaakaan kilpailuosiota, sen yhteispisteet tasaisessa kilpailuissa riittivät siihen, että kilpailujen päätteeksi soi ”Du gamla, du fria”. Hopealle kiilasi Kanadan Nexice ja pronssia juhlia Yhdysvaltojen Haydenettes.

Suomalaisturisteissa kisat herättivät puhetta salaliittoteorioihin asti. Suomalaisjoukkueiden tekniset pisteet jäivät lyhytohjelmissa odotettua matalammiksi. Vaikka Rockettes voitti vapaaohjelman, sen yhteispisteet riittivät vasta neljänteen sijaan. Marigold oli kuudes.

Vuonna 2013 oli jo kolmannen suo- malaisjoukkueen, Team Uniquen vuoro juhlia maailmanmestaruutta. Yhteensä Suomen joukkueet ovat tuoneet kotiin MM-kultaa yhdeksän kertaa.
Vuonna 2013 oli jo kolmannen suomalaisjoukkueen, Team Uniquen vuoro juhlia maailmanmestaruutta. Yhteensä Suomen joukkueet ovat tuoneet kotiin MM-kultaa yhdeksän kertaa.

2013: #whynotsynchro

Muodostelmaluistelussa alettiin unelmoida siitä, että laji saisi olympiastatuksen. Vuoden 2013 MM-kilpailuissa Yhdysvaltojen Bostonissa unelma sai näkyvyyttä sittemmin tunnetuksi tulleesta #whonotsynchro-kampanjasta.

Suomalaisfaneille Agganis Arena lienee muistissa muusta syystä. Team Unique kiisi vapaallaan ensimmäiseen maailmanmestaruuteensa. Hopealle jäi niukalla piste-erolla Kanadan Nexxice, ja USA:n Haydenettes otti jo neljännen MM-pronssinsa. Suomen Marigold IceUnityn oli tyytyminen neljänteen sijaan.

Unelma muodostelman pääsystä olympialajiksi eli näkyvästi mukana MM-kisojen katsomossa usean vuoden ajan.
Unelma muodostelman pääsystä olympialajiksi eli näkyvästi mukana MM-kisojen katsomossa usean vuoden ajan.

2014: Iloa ja itkua

2014 Italiassa suomalaisriemu oli katossa, kun Marigold IceUnity palasi kahdeksan vuoden tauon jälkeen maailmanmestariksi. Riemua täydensi Rockettesin pronssi. Sen sijaan kahdessa joukkueessa MM-päätös oli surujuhla. Kanadan Nexxice luisteli toistamiseen hopealle ja luistelijoiden pettymys näkyi. Venäjän Team Paradise oli taas tullut Courmayeriin niin vahvoin mitaliodotuksin, että neljäs sija sai joukkueen kyynelehtimään.

Suomalaisjoukkueiden mitaleita juhlittaessa lämpötila salissa nousi niin, että ensin alkoivat kuohuviinipullojen korkit poksahdella itsekseen, sitten pärähti palohälytys päälle. Juhlaväki joutui siirtymään pihalle jatkamaan tilaisuutta.

2015: Tiukassa on

Moni muistaa Kanadan Hamiltonissa vuonna 2015 pidetyt kisat ennen muuta tiukkaakin tiukemmista piste-eroista kärkijoukkueiden kesken. Nexxice saavutti kotikisoissaan unelmansa ja luisteli toiseen maailmanmestaruuteensa. Hopean pokannut Marigold IceUnity jäi vain vajaan pisteen päähän kullasta.

Lähes yhtä tiukka taistelu käytiin pronssista. Tällä kertaa Venäjän Team Paradisen ei tarvinnut itkeä, se lähti kotimatkalle ensimmäiset MM-mitalinsa mukanaan. Rockettes jäi neloseksi hieman reilun pisteen hävinneenä.

2016: Venäjä vie

Viimeistään kaudella 2015–2016 muun maailman oli tunnustettava, ettei Venäjää ole väheksyminen. Team Paradise kulki voitosta voittoon, kruununa maailmanmestaruus Unkarissa. Venäjän kakkosjoukkue peesasi sijalla 8.

Suomesta Budapestiin lähdettiin uudella kokoonpanolla, sillä Marigold IceUnity putosi ensi kertaa ulos MM- matkalta. Rockettes luisteli vahvasti hopealle, lyhytohjelmassa loistanut Team Unique putosi niukasti neljänneksi.

2017: Niin väärin!

Vuoden 2017 MM-kilpailujen muisteleminen saa lajifanit vieläkin kiehumaan. Venäjän Team Paradise tuli Yhdysvaltojen Colorado Springsiin ja uusi maailmanmestaruuden. Lajiväkeä kisapaikalla puhutti joukkueen kokoonpano. Paradise luisteli molemmat ohjelmansa vajaana, 15 luistelijan kokoonpanolla. Suomalaisia asia kismitti erityisesti, sillä Marigold jäi Paradisen taakse hopealle vain 0,12 pisteen erolla. Rockettes joutui tuotenimisuojan takia vaihtamaan kilpailussa nimensä RCKT-muotoon. Joukkueen vapaaohjelma hajosi kaatumisiin, ja MM-sijoitus oli viides.

2018: Den glider in!

Viime vuoden MM-areenana oli Tukholman Globen, jossa Suomen jääkiekko juhli ensimmäistä maailmanmestaruuttaan vuonna 1995. Silloin mestaruuden ratkoivat Suomi ja Ruotsi, ja suomalaisfanit unelmoivat samanlaisesta ”Globenin illasta” Suomesta matkaan lähdettäessä, Team Surprisella ei ollut mitään maaottelua vastaan. Viisi vuotta peräkkäin ilman MM-mitalia luistellut joukkue oli löytänyt varman vireensä. Kultaan asti se ei riittänyt, sen vei vieras Suomesta, Marigold IceUnity. Globenissa soi ”Den glider in…” Venäjän Paradisen oli tyytyminen pronssiin ja Suomen Team Uniquen neljänteen sijaan.

2019: Se nähdään pian Helsingin jäähallissa 12.–13.4.!