Henkilöt

"Jos on joku oma intohimo, niin sitä kannattaa tehdä täysillä"

Tilda Vuorma, 11, rahoittaa taitoluistelua virkkaamalla pehmoleluja

19. kesäkuuta 2025 Liinu Lähteenmäki Pasi Salminen ja haastateltavan kotialbumi

Tilda Vuorma perusti vuosi sitten pienyrityksen ja alkoi myydä itse virkkaamiaan pehmoleluja. Kun paikka kilparyhmästä aukesi, Tildalla oli heti idea kuukausimaksujen kattamisesta.

Vain puolitoista vuotta sitten luisteluharrastuksensa Nurmijärven Taitoluistelijoissa aloittanut Tilda Vuorma kehittyi nopeasti jäälle päästyään. Pian hänelle jo tarjottiin paikkaa kilparyhmästä.

”Ajattelin heti, että voisin omalla työllä osallistua maksuihin.”

Kilparyhmään siirtyminen tarkoitti treenimäärän kasvua, mutta myös kausimaksun muuttumista kalliimmaksi kuukausimaksuksi. Tuolloin 10-vuotiaalla luistelijalla oli jo oma pienyritys, josta hän sai melko säännöllisesti tuloja.

– Ajattelin heti, että voisin omalla työllä osallistua maksuihin. Sovittiin sitten vanhempieni kanssa, että maksan itse osan kuukausimaksuista, jotta pystyn luistelemaan kilparyhmässä, Tilda kertoo.

Tildan vanhemmat pohtivat aluksi, tarvitseeko lapsen tietää niin paljoa raha-asioita. Heidän mielestään lapsen yrittelijäisyys ja oma into kuitenkin kertovat kovasta motivaatiosta lajiin. Vanhemmat ovat ylpeitä siitä, että tytär uskaltaa tehdä omaa juttuaan ja on valmis tavoittelemaan unelmiaan.

9-vuotiaana luistelun aloittanut Tilda Vuorma kehittyi nopeasti ja sai pian kilparyhmästä.
9-vuotiaana luistelun aloittanut Tilda Vuorma kehittyi nopeasti ja sai pian kilparyhmästä.

Satoja seuraajia ja useita tilaisuuksia

Virkkausharrastus alkoi jo korona-aikana, kun Tilda näki äitinsä virkkaavan tuttinauhaa. Tuolloin vasta alle kouluikäinen Tilda kiinnostui virkkaamisesta ja äidin opeilla hän virkkasi patalappuja sukulaisille.

Nyt kuudennelle luokalle siirtyvä Tilda aloitti pehmolelujen virkkaamisen vuosi sitten. Hän alkoi saada kyselyitä, voisiko töitä ostaa. Vanhempien tuella yritykselle perustettiin Instagram-tili.

”Jos on joku oma intohimo ja idea niin sitä kannattaa tehdä täysillä.”

Nyt @crochetbytilde-käyttäjä on kerännyt Instagramissa jo lähemmäs tuhat seuraajaa.

– Tilaaminen on helppoa. Laitat minulle viestiä Instagramissa ja suunnitellaan yhdessä, millaisen pehmolelun haluat. Kun työ on valmis, laitan siitä sinulle kuvan. Vien tilauksesi postiin heti, kun maksu näkyy tililläni. Voit maksaa Mobilepaylla tai tilisiirrolla, Tilda opastaa.

Instagram-tilin kasvu mahdollisti myös yhteistyön tavaratalo Kärkkäisen kanssa. Tildan isä oli yhteydessä firmaan ja nykyisin Tilda saa kahdesti vuodessa heiltä lankalähetyksen. Lähetyksien ansiosta valmistuu useita kymmeniä tilauksia vuodessa.

– Jos on joku oma intohimo ja idea niin sitä kannattaa tehdä täysillä. Ikinä ei saa luovuttaa, Tilda sanoo.

Tilda Vuorma Tuhkimona Nurmijärven Taitoluistelijoiden Mov(i)es On Ice -improvisaatiokilpailussa.
Tilda Vuorma Tuhkimona Nurmijärven Taitoluistelijoiden Mov(i)es On Ice -improvisaatiokilpailussa.

Tulevaisuudessa kilpailuja ja myyjäisiä

Luistelusta on juuri alkamassa kesätauko, mutta unelmia tuleville kausille jo on. Lähitulevaisuudessa Tilda toivoo pääsevänsä kilpailemaan.

– Olen jo säästänyt tuloistani osan niin, että voin osallistua esimerkiksi kisapuvun hankintaan, hän kertoo innoissaan.

Kilpailuja pohtiessa syttyy idea, että Tildan pehmolelut ovat oiva valinta kilpailulahjaksi. Hän ei ole vielä itse päässyt kilpailemaan, mutta ryhmäkaverit ovat saaneet perheiltään lahjoja kisasuorituksen jälkeen. Langasta tehdyt lelut eivät viihdy kovin kauaa märässä, mutta heitettäväksi ne tekijän mukaan sopivat.

Suunnitelmia on myös yritystoiminnan tiimoilta. Kesän aikana Tilda on menossa ensimmäistä kertaa myyjäisiin töidensä kera. Hänet voi bongata Tampereen Tallipihalla 26.7. lasten kirppistapahtumassa.

”Olen saanut tosi paljon ihanaa palautetta ja asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä.”

Ahkerana tekijänä Tilda on jo valmistellut useita töitä myyjäisiä varten. Hänen myyntipistellään tulee olemaan monipuolisesti erilaisia pehmoleluja.

– Nämä minun työni ovat olleet suosittuja vauva- ja synttärilahjoina tai ihan vain omaan käyttöön ostettuina. Olen saanut tosi paljon ihanaa palautetta ja asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä.

Päälimmäisenä oppina Tilda on huomannut, että rahaa kannattaa käyttää säästelijäästi. Hänestä on ollut kivaa saada vastuuta ja oppia tärkeistä aiheista.