Henkilöt

Ohjaamista ja ohjattavana olemista

4 toukokuun, 2018

Huhtikuisena iltapäivänä Suomen urheiluopiston kampuksella Vierumäellä on muuten rauhallista, mutta jäähallilla käy kova vilske. Kaksoistutkintoa suorittavat Roman Galay ja Jannika Paajanen ovat tehneet koulupäivän Heinolan lukiossa. Sieltä he ovat singahtaneet Vierumäelle, missä he muuttuvat lukiolaisista liikunnanohjauksen opiskelijoiksi.

Jäähallilla he avustavat Vierulla parhaillaan leireilevien Talent-ryhmäläisten motoristen taitojen testaamisessa. Testipalautteiden antamisen jälkeen he vaihtavat vielä kerran roolia, nyt SM-tason kilpaurheilijoiksi. Treenijään heille vetää Riina Valto, joka on paitsi heidän valmentajansa, myös opettajansa.

Vierumäellä opiskelevilla urheilijoilla toteutuu Olympiakomitean ajama nykyaikaisen valmennusosaamisen malli.

Riina Valto sekä opettaa että valmentaa luistelijoita Vierumäellä. Hänen lisäkseen valmennusta hoitaa myös Berit Kaijomaa.

– Nuoret tarvitsevat tosi monenlaista tukea. Meillä valmennus onkin hyvin yksilö- ja urheilijalähtöistä. Pystymme tukemaan heitä kokonaisvaltaisesti, auttaa heitä kehittämään ajatteluaan ja suunnittelemaan omaa toimintaansa, Riina kertoo.

Kun valmentaja puuttuu

Tänä keväänä liikuntaneuvojaksi valmistuva Jannika oli kouluun tullessaan kansallisen tason luistelija. Hän oppi kolmoishypyt Vierumäellä, ja tällä kaudella hän selvitti tiensä valintakisoista juniorien SM-kisoihin.

– Pienten paikkakuntien huono puoli on se, että valmentajia ei välttämättä ole kovin paljon. Vierumäki oli minun luisteluni kannalta ihan pelastus. Jos olisin jäänyt kotiin Savonlinnaan, se olisi tarkoittanut että luistelen kansallisella tai jopa aluetasolla. Täällä valmennuksen taso on korkea, ja urheileminen on helppo yhdistää koulun kanssa.

18-vuotiaalla Jannikalla olisi vielä yksi juniorivuosi jäljellä, mutta luistelun jatko riippuu jälleen opiskelupaikasta.

Monta rautaa tulessa

Lappeenrannasta kotoisin oleva Roman kuuluu maajoukkueeseen ja on edustanut Suomea junioritasolla jo kolmissa MM-kisoissa. Viime vuoden hän taisteli jalkavamman kanssa, mutta nyt kipu on poissa ja tulevan kesän tavoitteena on neloistulpin oppiminen. Ylioppilaskirjoituksetkin ovat takana.

19-vuotias Roman myöntää, että Vierumäellä opiskelu on ollut haastavaa.

– Lukio on Heinolassa, käyn treenaamassa viikoittain Helsingissä ja asun viikonloput Lappeenrannassa. Matkustaminen vie paljon aikaa, eikä auton ratissa voi opiskella.

Kunnianhimoinen Roman kertoo, että kun yrittää tehdä monta asiaa hyvin, niin kaikki ei aina onnistu täydellisesti, mutta hän yrittää silti.

– En tiedä, mihin urheilu vielä vie, kestääkö jalka miten kauan, tai mitä töitä haluan tehdä tulevaisuudessa. Minulla on kuitenkin tavoite, ja olen tyytyväinen että olen pystynyt opiskelemaan kaksoistutkintoa.

Liikuntaneuvojan opinnoissa Roman on päässyt työskentelemään hyvin monenlaisten ohjattavien kanssa. Yhdessä kouluprojektissa retkeiltiin maahanmuuttajien kanssa viikonloppuisin ja opetettiin heille suomen kieltä ja kulttuuria. Roman on myös ollut personal trainerina muutamalle.

– Ei ole tullut tylsää.

[divider]Vierumäki kouluttaa ja leirittää[/divider]

Meneillään on jo kymmenes vuosi, kun Vierumäellä on voinut yhdistää ammattiopinnot ja taitoluisteluharjoittelun. Liikunnanohjauksen perustutkinnon ohella nuorilla on nyttemmin mahdollisuus myös kaksoistutkintoon. Ammattivalmentajien vetämiä jääharjoituksia on päivittäin maanantaista perjantaihin.

Kaikki Taitoluisteluliiton valmennusryhmien leirit ja valmentajakoulutukset pidetään Vierumäellä. Lisäksi siellä järjestetään jatkuvasti myös ISU:n seminaareja. Liikunnanohjaajaksi opiskelevat nuoret avustavat näissä tapahtumissa.

Vierumäellä opiskelu ja harjoittelu on mahdollistanut kilpailemisen ja kehittymisen monille pienemmiltä paikkakunnilta tuleville urheilijoille, joille ei kotona olisi riittävästi jäätä tai valmennusta. Kampuksella voi asua edullisesti, ja koulu tarjoaa urheilijan ruokavalioon sopivat ateriat. Vierulta valmistuneille liikunta-alan ammattilaisille on löytynyt hyvin töitä taitoluisteluseuroista ympäri Suomea.

teksti Jyrki Pirkkalainen | kuvat Jyrki Hämäläinen

Taitoluistelu-lehti 2/2018