Henkilöt

Itävallan muodostelma­maajoukkueen entinen päävalmentaja Noora Karjalainen:

”Maan luistelu­kulttuuri eroaa valtavasti suomalaisesta”

tammikuu 19, 2021 Susanna Sykkö Antti Lehto, Sari Niskanen ja Noora Karjalaisen kotialbumi

Noora Karjalainen valmensi Itävallassa viisi vuotta. Hän koki haasteena harrastajien pienen määrän.

Noora Karjalainen muutti perheensä kanssa Itävaltaan tammikuussa 2015. Hänen miehensä sai töitä maasta, ja perheen oli tarkoitus viettää Wienissä vuosi. Lopulta ulkomaanreissu venyi viiden vuoden mittaiseksi, ja perhe palasi Suomeen viime vuoden maaliskuussa.

Uudessa kotimaassaan Noora hakeutui Wienin yliopistoon opiskelemaan saksaa, jotta kommunikointi arjessa olisi helpompaa. Häntä pyydettiin myös ekaluokkalaisten opettajaksi Wienin Suomi-kouluun, joka järjestää iltapäiväkerhotoimintaa. Siellä toimiessaan Noora sai idean perustaa oman luistelukoulun iltapäiväkerhossa mukana oleville lapsille ja aikuisille.

Palo valmentamaan oli kova ja Noora lähti selvittämään, toimiiko Wienin alueella luisteluseuroja, joihin hän voisi päästä valmentamaan. Seura, International Skating Club Austria (ISCA), löytyi ja Noora alkoi pitää yksityistunteja luistelijoille. Itävallassa on tavallista, että muodostelmaluistelijoillakin on yksityistunteja. Valmentaja toimii yrittäjänä ja laskuttaa yksityistunnit luistelijalta.

Jääajan käyttöä seurattiin tarkasti

Jäävuoroja ei jaeta seuroille vaan valmentajille. Wienissä kaupungin omistamissa jäähalleissa seura ei laskuta jäitä vaan jokaisella luistelijalla on kulkukortti, jolla jäävuoro maksetaan. Korttien avulla pystytään seuraamaan luistelijoiden määrää jäällä.

Noora Karjalainen Salzburgin kotihallissa.
Noora Karjalainen Salzburgin kotihallissa.

– Kerran jäällä oli vain kuusitoista luistelijaa. Minuun otettiin yhteyttä, että emme varmaan tarvitse enää jäätuntia, koska paikalla oli niin vähän luistelijoita, Noora kertoo.

Muodosteluistelujoukkueiden oli aluksi vaikea saada omaa jää-aikaa, sillä lajia pidettiin harrastetoimintana, ei kilpatasolle tähtäävänä lajina. Sitkeä Noora näytti jäävuoroista päättäville videoita huippujoukkueista, jotta he ymmärtäisivät, kuinka taitavia menestyvät joukkueet ovat nykyään. Tämän jälkeen ei tarvinnut enää taistella viikoittaisesta 50 minuutin jääajasta.

”Kerran jäällä oli vain kuusitoista luistelijaa. Minuun otettiin yhteyttä, että emme varmaan tarvitse enää jäätuntia, koska paikalla oli niin vähän luistelijoita.”

ISCA:n olleet joukkueet harjoittelivat usein ulkojäällä, kunnes heille saatiin ostettua jääaikaa hallista. Aiemmin sisällä olivat harjoitelleet ainoastaan seuran jääkiekkoilijat. Nykyään seurassa on viisi muodostelmajoukkuetta. Noora valmentaa edelleen seuraan perustamaansa Lumi-aikuisjoukkuetta Suomesta käsin.

Maajoukkueen päävalmentajaksi

Wienin seuran valmentaja kehotti Nooraa olemaan yhteydessä Salzburgissa toimivaan Eisteam Salzburg -taitoluisteluseuraan, jossa oli ollut 2000-luvun alussa MM-kisoihinkin osallistunut muodostelmaluistelujoukkue. Noora aloitti työt päävalmentajana vuonna 2016 täysin tyhjän päältä etsimällä luistelijat ja perustamalla uuden seniorijoukkueen. Seurassa oli ollut kansalliset juniorit ja noviisit vuosina 2013–2015.

Nooran aloittaessa valmentamisen Salzburgissa vuonna 2015 seurassa oli ollut vuosien taukoa muodostelmaluistelusta seniorisarjassa.

Maajoukkue Sweet Mozart harjoitteli kolmena päivänä viikossa. Harjoituksia oli mahdollista järjestää ainoastaan viikonloppuisin, koska suurin osa joukkueen luistelijoista tuli harjoituksiin Salzburgin ulkopuolelta. Viikonlopun aikana oli keskimäärin yhdeksän tuntia jäätä.

Noora Karjalainen ja Sweet Mozart -joukkue 2016–2017.
Noora Karjalainen ja Sweet Mozart -joukkue kaudella 2016–2017.

Osa luistelijoista tuli Saksasta, osa muista Itävallan kaupungeista. Noora kulki harjoituksiin kotoaan Wienistä kolmena viikonloppuna kuukaudessa. Matkaa oli taitettavana lähes 300 kilometriä suuntaansa.

Noora kulki harjoituksiin kotoaan Wienistä kolmena viikonloppuna kuukaudessa. Matkaa oli taitettavana lähes 300 kilometriä suuntaansa.

Nooran vapaaviikonloppuna joukkueen apuvalmentaja piti joukkueen harjoitukset. Silloin Salzburgissa asuvat luistelijat osallistuivat harjoituksiin, muilla oli omatoimista harjoittelua kotipaikkakunnallaan.

Arkipäivinä jokaisen luistelijan piti harjoitella itsenäisesti Nooran tekemän harjoitussuunnitelman mukaisesti. Siihen kuului fysiikka- ja kehonhuoltoharjoitusten lisäksi myös yksi itsenäinen jääharjoitus.

Haasteena luistelijoiden löytäminen joukkueeseen

Maajoukkueen kasaan saaminen kausi toisensa jälkeen ei ollut itsestäänselvyys. Seurassa ei ollut nuorempia luistelijoita, joita olisi voinut nostaa uuteen sarjaan. Maan taitoluistelukulttuurissa ei nähty luistelukoulun tärkeää roolia seuratoiminnan pohjana, josta saadaan harrastajia ryhmiin.

Sweet Mozartin nuorimmat luistelijat olivat 13-vuotiaita, vanhimmat kolmekymppisiä. Senioreiden ikäraja on 15 vuotta, joten nuorimmat luistelijat eivät saaneet edes kilpailla. He harjoittelivat joukkueen mukana ja pääsivät esiintymään kauden aikana.

Noora Karjalainen luotsasi Sweet Mozart -joukkuetta viimeisen kerran Helsingin MM-kilpailuissa 2019.
Noora Karjalainen luotsasi Sweet Mozart -joukkuetta viimeisen kerran Helsingin MM-kilpailuissa 2019.

Myös yksilöiden taitotasoerot olivat suuria. Osalla oli pitkä yksinluistelu-ura takana ja osa oli mukana ensimmäistä kauttaan.

– Sekä ohjelman että kaikille sopivien harjoitteiden tekeminen oli todella haastavaa, Noora sanoo.

Joukkueessa luisteli amerikkalaisia ja italialaisia, jotka olivat muuttaneet Wieniin opiskelemaan. Kansainvälisen luisteluliiton sääntöjen mukaan joukkueessa saa kilpailla neljä luistelijaa, joilla ei ole edustettavan maan kansallisuutta. Kisakokoonpanosta jouduttiin tiputtamaan parhaimpia luistelijoita pois säännön vuoksi.

Maajoukkueen kausimaksu oli 790 euroa. Seuralla oli hyvät sponsorit, ja se kustansi puvut, harjoitusvaatteet ja kilpailumatkojen kustannukset. Salzburgissa seura tuki kaukaa tulevia luistelijoita maksamalla heidän majoituksen harjoitusviikonloppuina. Luistelijat majoittuivat myös toistensa luona, minkä lisäksi seuran puheenjohtaja tarjosi yösijaa kotonaan pitkämatkalaisille.

Kausi 2018–2019 jäi Nooran viimeiseksi maajoukkueen valmentajana, ja se huipentui Helsingin MM-kilpailuihin keväällä 2019. Päätös luopua päävalmentajan pestistä syntyi perheen kasvettua kaksosilla vuonna 2018.

Viime keväänä perheensä kanssa Suomeen palannut Noora valmentaa tällä hetkellä Kaarinan Taitoluistelijoiden aikuisjoukkue Vintage Edgesia. Hän on iloinen, että sai jatkaa valmentamista myös kotimaassa. Rakkaus lajia kohtaan ei ole hävinnyt, vaikka hän ei haluakaan valmentaa enää yhtä intensiivisesti kuin Itävallassa.

Noora Karjalaisen luistelu- ja valmennushistoria

Noora aloitti yksinluistelun Turun Riennon Taitoluistelussa vuonna 1987. Hän siirtyi 14-vuotiaana TRT:n SM-juniorijoukkue Filiae Aboensesiin.
Hän pääsi luistelemaan Rockettesin riveihin 19-vuotiaana.
Aktiiviuransa jälkeen Nonna on luistellut kolme kautta Masters-sarjassa.

Noora aloitti valmentamisen TRT:ssä vuonna 2004.
2005–2007 Kansallisen juniorijoukkueen valmentajana
2005–2015 Valmentajana, koreografina ja näytös suunnittelijana
2013–2015 Luistelukoulun vastuuvalmentajana

Vuonna 2015 Noora muutti Itävaltaan.
2015 Noora perusti Wieniin oman luistelukoulun.
2015–2017 valmentajana yksityistunneilla seurassa International skating club Austria ISCA, Wien.
2016 perusti aikuisten muodostelmaluistelujoukkue Team Lumin Wienin seuraan ja toimii edelleen joukkueen päävalmentajana.
2016–2019 maajoukkueen päävalmentaja, Eisteam Salzburg, Skate Austria, Itävalta.
2016–2020 luistelunäytösten ja kilpailuiden koreografi. Noora suunnitteli avajaisseremonian lippukavalkadin taitoluistelun EM-kilpailuihin vuonna 2020.

2020– Kaarinan taitoluistelijoiden aikuisjoukkue Vintage Edgesin päävalmentaja.