Olympiapronssin jälkeen Javier Fernandezin palkintokaapin arveltiin olevan jo niin täynnä, ettei espanjalaista enää nähtäisi arvokisajäillä. Toisin kuitenkin kävi. ”Super-Javi” päätti tulla vielä yhden kerran EM-kisoihin, jotta hän ehtisi kunnolla hyvästellä taitoluisteluystävät.

Sivutuotteena 27-vuotias madridilainen venytti Minskin EM-kisoissa mestaruusputkensa peräti seitsemän vuoden mittaiseksi. Kaikkiaan Javier Fernandez ehti uransa aikana luistella kolmettoista peräkkäiset EM-kisat. Maailmanmestaruuden hän voitti kahdesti, ja viime vuonna hänestä tuli ensimmäinen olympiamitalille yltänyt espanjalaisluistelija. 

Minskissä mies jätti lopullisesti kilpajäät taakseen. Hän jättää eurooppalaiseen miesluisteluun myös ison aukon muiden täytettäväksi, ja tietää sen itsekin. 

– Perintöni taitoluistelulle on se, että olen monipuolinen urheilija. Pidän hyppäämisestä ja tekniikasta, mutta haluan myös luoda ja esittää hahmoja jäällä. Haluan nähdä jatkossakin sellaisia luistelijoita. En väitä, että olisin maailman paras luistelija kaikessa, mutta olen kokonaisuus, Fernandez luonnehtii. 

– Olen myös näyttänyt, että lajin suhteen pienestä maasta kuten Espanjasta voi tulla menestyviä luistelijoita. Jokaisella on oma tarinansa kerrottavana, ei ainoastaan lajin valtamaista tulevilla luistelijoilla. Ehkäpä ihmiset muistavat minut 20 vuoden kuluttua juuri tästä. 

Nuorena Fernandez nousi tuloslistoilla vuosi vuodelta tasaisesti ylöspäin, mutta ihan huipulle pääsemisen kannalta ratkaisevaa oli muutto Kanadaan Brian Orserin valmennukseen vuonna 2011. Sieltä saatuja valmennusoppeja hän aikoo seuraavaksi jakaa kotimaassaan. 

– Kanadalaiset ottivat minut hyvin vastaan, ja harjoitusympäristö oli hieno. Haluan kehittää samanlaisia olosuhteita myös Espanjaan. Elämänmuutos on haastavaa, mutta jatkan edelleen taitoluistelun parissa. 

Torontoon on muuttanut vuosien varrella muitakin tähtiluistelijoilta toiselta puolelta maapalloa harjoittelemaan Orserin ryhmässä. On kuitenkin huomattava, että sekä Yuzuru Hanyun, Jevgenia Medmedejevan että Elisabet Tursunbajevan mukana Kanadaan muutti myös oma vanhempi huolehtimaan vielä teini-ikäisestä lapsestaan. Fernandez sen sijaan asui 17-vuotiaasta asti ulkomailla täysin omillaan. Orser onkin seurannut läheltä suojattinsa aikuistumista.

– Olemme kulkeneet yhdessä aikamoisen matkan. Olen todella ylpeä siitä, miten paljon Javier on kasvanut paitsi luistelijana myös ihmisenä. On aina rankkaa, kun luistelijan täytyy muuttaa kotoa, vieläpä toiselle mantereelle. On myös kova paikka, kun nuori ihminen luottaa valmentajaan muutenkin kuin urheilussa ja kysyy neuvoa elämää koskevissa kysymyksissä. Nykyään Javier on hyvin kaunopuheinen verrattuna siihen, kun aloitimme, Brian Orser kertoo. 

– Tulee kestämään kauan ennen kuin Eurooppa saa seuraavan Javierin. Hän on antanut niin paljon luistelumaailmalle, ja erityisesti Espanjan taitoluistelulle. 

Pikavalmistautumista 

Javier Fernandez oli päättänyt jo ennen Pyeongchangin olympialaisia lopettavansa uransa Minskin EM-kisoihin. 

– En halunnut olympialaisten olevan viimeinen kisani, koska silloin olisi ollut liikaa paineita. Olympialaiset ovat itsessään niin täynnä paineita. Nyt on aika lopettaa. Ruumiini kaipaa muuta kuin urheilemista, hyppimistä, itsensä tappamista joka päivä. Mietin haluanko minä jättää lajini vai haluanko, että laji jättää minut. 

Toronton-asunnostaan Fernandez muutti pois jo viime huhtikuussa ja asettui takaisin kotikaupunkiinsa Madridiin. Syksyn kilpailut hän jätti väliin, sillä marras- ja joulukuussa hänellä oli näytöskiertueet Espanjassa ja muita omia projekteja. Torontoon treenijäille hän ehti vasta uudenvuoden jälkeen. 

”Tuntuu että luistelijoiden urat loppuvat ennen aikojaan, jo 3–4 vuodessa.”

Fernandezin harjoituskausi alkoi siis vasta tammikuussa, mutta se riitti. Uusia kilpailuohjelmia hän ei opetellut, vaan hän lämmitti vanhat. Neloshypytkin ehtivät lyhyessä ajassa löytyä, vaikkakaan ne eivät olleet Minskissä vielä täysin varmoja. 

– Nämä ovat 13. perättäiset EM- kisani. Olin hieman hermostunut, mutta vaikka harjoittelin täysillä vain kolme viikkoa ennen kisoja, treenit olivat hyviä. 

Mies sanoo olevansa nyt 27-vuotiaana vielä nuori ihmisenä, mutta luistelijana yksi vanhimmista. Hän toivoo, että pitkiä kehityskaaria voidaan nähdä arvokisajäillä jatkossakin. 

– Pahinta mitä lajille voi tapahtua on se, että 12-vuotias joutuu lopettamaan kun ei enää pysty hyppäämään neloishyppyjä. Tuntuu että luistelijoiden urat loppuvat ennen aikojaan, jo 3–4 vuodessa. On hienoa, jos voi seurata luistelijan kasvua lajissa jopa parin vuosikymmenen ajan. 

Reilu kaveri 

Sveitsin Stéphane Lambiel voitti urallaan maailmanmestaruuden kahtena vuonna peräkkäin, aivan kuten Fernandezkin. Kun Lambiel saavutti viimeisen MM-mitalinsa vuonna 2007, kisoissa luisteli ensikertalaisena muuan 15-vuotias pojankloppi Espanjasta. Tuolloin Fernandezin sijoitus oli 35., eikä hän päässyt vapaaohjelmaan. 

Lambiel itse vetäytyi kilpakentiltä vuonna 2010 ennen espanjalaisen kultaputken alkamista. Entisestä kilpakumppanistaan hänellä on vain hyvää sanottavaa. 

”Häneltä ei koskaan treeneissä tule mitään negatiivista, vaan hän kunnioittaa kaikkia kilpakumppaneitaan.”

– Javier on yksi reiluimmista luistelijoista joita olen nähnyt. Häneltä ei koskaan treeneissä tule mitään negatiivista, vaan hän kunnioittaa kaikkia kilpakumppaneitaan. Siksi kaikki pitävät hänestä. Hänellä on urheilijana hyvä karma ja mainio asenne, valmentajan rooliin vaihtanut Lambiel hehkutti Minskissä. 

– Hän tulee maasta, jolla ei ole perinteitä taitoluistelussa, vaan hän raivasi itselleen tien kovalla työllä ja intohimoisella asenteella urheiluun. 

Myös luistelijana Fernandez on Stéphane Lambielin mielestä ainutlaatuinen. 

– Hänen tapansa luistella on kissamainen. Hänen liikkeissään ei ole mitään väkinäistä, vaan hänen luistelunsa näyttää vaivattomalta.