Henkilöt

Kaarinalainen 12-vuotias Erika Sirkiä:

”Luistelenko enää koskaan?”

22 helmikuun, 2019 Katariina Kivimäki Erika Sirkiän kotialbumi

Kaarinalaisen yksinluistelijan Erika Sirkiän arki muuttui kertaheitolla, kun magneettikuvista paljastui löydös, jota ei oltu edes etsitty. 

Skating Club Turkua edustavan Erika Sirkiän, 12, hyvin sujunut kausi alkoi lähestyä loppuaan keväällä 2017. B-silmuissa kilpaillut luistelija oli saanut kiivetä muutamia kertoja palkintokorokkeelle ja katse oli suunnattu jo seuraavaan kauteen. Erika oli läpäissyt perus- ja elementtitestit ja lunastanut kilpailupaikan kansallisiin noviiseihin. Kaikki näytti valoisalta, mutta kipu pitkin talvea vihoitelleessa nivusessa yltyi.

– Ajattelin aluksi, että lonkan alueella tuntuva kipu johtuu rasituksesta. Olin treenannut kovempaa kuin aikaisemmin ja käynyt myös omatoimisilla juoksulenkeillä parantaakseni kestävyyskuntoani, Erika kertoo.

Huhtikuun lopussa Hanna Sirkiä oli vastassa tytärtään treeneistä ja Erika valitteli jälleen kipua lonkan alueella. Äiti tuumi, että nyt olisi hyvä käydä tapaamassa lääkäriä.

– Päästyämme kotiin varasin ajan lääkärille ja saimme sen jo seuraavalle päivälle, joka oli sunnuntai, Hanna muistelee.

Odotus alkaa

Urheiluortopedi ja kirurgi Lasse Lempainen tutki Erikan Lääkärikeskus Neossa. Koska kipu oli jatkunut jo pitkään, halusi Lempainen ottaa magneettikuvat. Muutaman päivän kuluttua Erika kävi magneettikuvissa.

– Huoleni heräsi, kun huomasin, että lääkärikeskuksesta oli yritetty soittaa heti kuvantamisen jälkeen. Lääkäri soitti pian uudestaan ja saimme kuulla, että Erikan vasemmasta reidestä oli löytynyt suuri luumuutos. Kuvan perusteella ei osattu sanoa, mikä se oli. Oikeasta nivusesta, jonka vuoksi Erika oli mennyt kuviin, oli löytynyt ainoastaan pieni rasitusperäinen muutos, Hanna kertoo.

Epätietoisuus ja pelko pahimmasta – mahdollisesta syövästä – astuivat Sirkiän perheeseen kuin salama kirkkaalta taivaalta. Sattumalöydös muutti Erikan arjen yhdessä päivässä.

Erika Sirkiä
Erika nautti kilpailemisesta pitkän tauon jälkeen. Hän luisteli ensimmäiset kisansa vain kolme kuukautta harjoittelun aloittamisesta.

– Kaikki tapahtui niin nopeasti, että sen käsittäminen oli vaikeaa. Yritin pysyä rauhallisena, vaikka oikeasti pelkäsin todella paljon. Yhtäkkiä minulla oli hirveästi aikaa, kun treenaaminen kiellettiin välittömästi, silloin Valkeavuoren koulun viidettä luokkaa käynyt Erika muistelee.

Jatkotutkimukset siirtyivät heti lääkärikeskuksesta Turun yliopistolliseen keskussairaalaan. Erikalla oli onnea matkassa, sillä jo samalla viikolla Tyksissä kokoontui niin kutsuttu tuumoriryhmä, joka tutki luistelijan kuvat ja epäili, että kyseessä voisi olla hyvälaatuinen luun kehityshäiriö fibroottinen dysplasia, mutta poikkeuksellisen suurikokoisena muutoksena.

– Huoleni ei hävinnyt, sillä syöpää ei suljettu vielä pois. Erika ei ole koskaan näyttänyt tunteitaan kovin helposti, mutta nyt puhuimme paljon. Niin hirveää kuin se onkin, pelko lähensi meitä, Hanna kertoo.

Erika pääsi jatkotutkimuksiin nopeasti ja häntä alkoivat hoitaa Tyksissä kokeneet lastenkirurgian- ja ortopedian erikoislääkärit Olli Pajulo ja Ilkka Helenius. Seuraavaksi Erikalle tehtiin koko luuston kattava kartoitus. Siinä paljastui, että poikkeavuutta oli vain vasemmassa reidessä ja kylkiluussa, joka sekin paljastui myöhemmissä lisätutkimuksissa vanhaksi ruhjeeksi. Toukokuun puolivälissä Erikan reisiluusta otettiin koepaloja. Operaation tehnyt Ilkka Helenius oli lähes varma, että kyseessä oli juuri fibroottinen dysplasia. Sirkiän perhe ei kuitenkaan uskaltanut huokaista helpotuksesta, vaan piinaava odotus jatkui.

– Halusimme odottaa koepalojen tuloksia. Soitin muissa asioissa Tyksiin pari viikkoa koepalojen oton jälkeen ja sain kuulla hoitajalta, että tulokset olivatkin jo yllättäen tulleet. Diagnoosiksi vahvistui fibroottinen dysplasia, Hanna muistelee helpotuksen hetkeä.

Vaihtoehtona vain leikkaus

Erikalta oli kielletty hyppiminen ja juokseminen jo heti luumuutoksen löydyttyä, sillä vasemman reisiluun murtumariski oli suuri. Kesästä tuli treenaamiseen tottuneelle tytölle erilainen. Hän kävi tapaamassa luistelukavereitaan kesäleirillä, mutta muutoin jäähallin ovet pysyivät kiinni. Kukaan ei luvannut, että Erika voisi vielä jonain päivänä palata jäälle.

”Kukaan ei luvannut, että Erika voisi vielä jonain päivänä palata jäälle.”

Erikan fibroottinen dysplasia on muotoa, joka esiintyy vain yhdessä luussa. Koska luumuutos oli poikkeuksellisen iso, ainoana hoitovaihtoehtona oli leikkaus, jossa reisiluuta vahvistettaisiin titaaniputkella. Tässä vaiheessa lääkärit antoivat ensimmäisen kerran hieman toivoa siitä, että Erika saattaisi voida palata jäälle, jos kaikki menisi hyvin.

– Jännitin kovasti elokuuksi sovittua leikkausta. Vietin kesällä paljon aikaa ystävieni kanssa, jotta sain ajatukseni pois siitä, Erika kertoo.

Useita tunteja kestänyt leikkaus onnistui hyvin. Äiti-Hanna käveli sen ajan pitkin Turun keskustan katuja sydän huolta täynnä.

– Tiesin, kuinka suuri merkitys luistelulla oli Erikalle. Sen jatkaminen leikkauksen jälkeen oli kuitenkin epävarmaa, Hanna kertoo, mutta korostaa, että vanhemmille oli tärkeintä saada tytär kuntoon.

Sisulla kipua vastaan

Erikalla oli kovat kivut leikkauksen jälkeen, sillä luun sisään oli kairattu reisiluun mittainen titaaniputki, joka oli kiinnitetty neljällä ruuvilla. Epiduraali ja kipulääkitys pitivät hänet sängyssä muutaman päivän, mutta pian hänen oli noustava jaloilleen.

– Olin helpottunut, kun leikkaus oli ohi, mutta samalla aloin jo miettiä, miltä jalka tuntuu, sattuuko käveleminen ja löydänkö tasapainon, Erika kertoo.

Erika Sirkiä toipui suuresta leikkauksesta yllättävän nopeasti.
Erika Sirkiä toipui suuresta leikkauksesta yllättävän nopeasti.

Sairaalan fysioterapeutti rohkaisi Erikaa liikkeelle ja oli hämmästynyt, kuinka hyvässä kunnossa tyttö oli niin suuren leikkauksen jälkeen. Erika itse kuitenkin mietti, palaako hän koskaan jäälle.

Luistelija ei halunnut antaa kuitenkaan periksi, vaan kuntoutti sitkeästi jalkaansa. Hän teki tunnollisesti fysioterapeutin määräämiä liikkeitä kaksi kertaa päivässä, vaikka kävelykin tuntui vaikealta.

Kolmen kuukauden kuluttua operaatiosta oli jälkitarkastus.

– Olin varma, että kuntoutus jatkuisi, enkä saisi lupaa mennä jäälle. Kun lääkäri sitten totesikin, että reisiluu on parantunut hyvin ja että voin varovaisesti aloittaa luistelemisen, olo oli epärealistinen, Erika kertoo.

Positiiviset kuultuaan Erika pääsi harjoituksiin vielä saman päivän aikana. Ensimmäinen liuku jäällä yli puolen vuoden jälkeen tuntui vapauttavalta. Erika tunsi, kuinka adrenaliini virtasi. Sen voimalla hän oli jäällä koko tunnin, vaikka polveen kiinnitetyt ruuvit tuottivatkin kipua. Valmentajan kanssa sovittiin, että Erika aloittaisi treenaamisen maltillisesti ja harjoitusmäärää nostettaisiin vähitellen.

– Ennen luulöydöstä tein kaikki kaksoishypyt axelia lukuun ottamatta. Tauon jälkeen aloitin yksöishypyistä ja aloin kerrata kisaohjelmaani. Jalka piti totutella ponnistamiseen, kiinnivetoon ja alastuloon.

Aikamoinen taistelija

Onni rakkaan harrastuksen pariin pääsystä kesti hetken, ennen kuin vaikeudet alkoivat ja suru valtasi nuoren luistelijan mielen.

– Erika oli ajoittain tosi surullinen ja hänen oli vaikea hyväksyä, että luistelussa oli tullut takapakkia ja muut olivat menneet edelle, Hanna-äiti kertaa.

Erika jatkoi silti sitkeästi harjoittelemista, vaikka toisinaan se turhauttikin. Polveen sattui koko ajan, mutta lääkäri oli sanonut, että kaikkea voi tehdä kivun sallimissa rajoissa. Kuntoa kasvatettiin jouluun asti ja tammi-helmikuun vaihteessa olivat ensimmäiset kutsukilpailut. Erika esitti ohjelmansa, jonka musiikkina oli Coldplayn A Sky Full of Stars.

Erika Sirkiä
Uusi kilpailupuku odotti kaapissa puoli vuotta ennen kuin Erika sai pukea sen ylleen.

– En olisi uskonut, että pääsen vielä kilpailemaan. Nautin esityksestä, vaikka joitain elementtejä jäi puuttumaan. Olin yllättynyt, kuinka hyvin se lopulta meni, Erika kertoo.

Rankimmat ajat ovat nyt takana päin ja Erika on kehittynyt luistelijana tasolle, jolla peli vihellettiin poikki. Vaikka vasen jalka on edelleen heikompi kuin oikea, eikä sillä pysty tekemään yhden jalan kyykkyä, on ilo palannut harrastamiseen.

– Minulle on tärkeintä, että harkkoihin on kiva mennä. Meillä on hyvä ryhmähenki ja tykkään harjoitella. En mieti erityisemmin luistelullisia tavoitteita.

Kodin ja ystävien tuki on auttanut Erikaa jaksamaan ja jatkamaan rakastamaansa lajia, vaikka kilpailumenestys välillä harmittaakin.

– Äitinä jaksan aina lohduttaa, että olet varmasti titaanijalkaisten sarjan ykkönen ja aikamoinen taistelija, Hanna kiteyttää.

Vastoinkäymiset ovat myös kasvattaneet nuorta luistelijaa ja hän puhuu kypsästi siitä, kuinka on oppinut arvostamaan pieniäkin asioita.

– Ennen pidin monia asioita itsestäänselvinä, mutta en enää, Erika pohtii.

TEKSTI Katariina Kivimäki KUVAT Erika Sirkiän kotialbumi


FAKTA: fibroottinen dysplasia

Fibroottinen dysplasia on harvinainen, hitaasti etenevä luun kehityshäiriö. Se on geneettinen, ei-perinnöllinen sairaus, joka ilmenee luukasvaimen kaltaisina muutoksina. Se voi esiintyä yhdessä luussa tai useissa luissa yhtä aikaa.