Ksenija Agafonova luisteli itsensä maajoukkuetasolle huolimatta lähes viiden vuoden tauosta luisteluharrastuksessa. Puolitoista vuotta sitten kilpauransa päättänyt kotkalainen kiittelee valmentajiaan ja tahtoo nyt kannustaa nuoria uskomaan erilaisiin mahdollisuuksiin.

Nälkäinen oppimaan – sellainen Ksenija Agafonova oli jo kun hän vaati päästä siskonsa perässä luistelukouluun. Latviassa perheineen elänyt lapsi oppi kaksoishyppyjä jo alakoulun ensimmäisillä luokilla ja menestyi ikäistensä kilpailuissa kiitettävästi. Ksenijan perheelle koitti kuitenkin muutto Etelä-Suomeen Karjaalle, jossa jäähallilla pyöri 2010-luvun alussa vain luistelukoulu. Luisteluharrastus loppui. 

Liikunnallinen ja helposti innostuva Ksenija löysi kodin Karjaan käsipallokentiltä. Hän harrasti myös yleisurheilua ja musiikkia ja unohti, että oli koskaan luistellutkaan.

”Uskon, että jokainen laji tukee jollain tavalla toista urheilulajia. Siksi kannattaa aina uskaltaa kokeilla uutta.”

Neljän ja puolen vuoden kuluttua alakoulua lopetteleva Ksenija muutti perheineen Kotkaan, jossa Ksenijan äiti kannusti tytärtään kokeilemaan luistelua uudelleen Kotkan Taitoluistelun harrasteryhmissä. Ksenija kertoi jalkojensa tutisseen aika lailla ensimmäisissä luisteluharjoituksissa, mutta hän löysi nopeasti tiensä seuran kilparyhmiin.

– Yllätyin itsekin, miten nopeasti aloin kehittyä siinä vaiheessa. Olin unohtanut elementtien nimetkin, eikä minulla alun perin ollut ajatusta palata jäälle, mutta meillä oli tosi hyvä valmentaja. Opin vuodessa kaksoisakselin, nyt 19-vuotias Ksenija kertoo.

Vaikka Ksenija omaksui kaksoishypyt nopeasti, hän ei koe olleensa erityisen lahjakas. Ksenija arvelee monipuolisten liikuntaharrastusten ylläpitäneen fyysistä peruskuntoa ja korvanneen lajitreenin puutetta. Luisteluttomien vuosien aikana käsipallo oli kehittänyt kestävyyttä ja koordinaatiokykyä, korkeushyppy ja pituushyppy ponnistusvoimaa. Soittoharrastus puolestaan auttoi ohjelmamusiikin kuuntelemisessa.

– Uskon, että jokainen laji tukee jollain tavalla toista urheilulajia. Siksi kannattaa aina uskaltaa kokeilla uutta. Jos intoa ja motivaatiota riittää, moni asia voi olla mahdollinen, Ksenija kannustaa. 

Oppimisen nälkä

Ksenija kokee, että kehittymistä tapahtui valmentajan tsemppaamisen ansiota, sillä oppiminen ei aina ollut vaivatonta. Vaikka Ksenija kehittyi nopeasti, oli hän jäljessä ikäisistään taitoluistelijoista. Kilpaileminen itseä huomattavasti nuorempien kanssa ei tyydyttänyt, joten halu kiriä muiden kannoille nosti motivaatiota harrastusta kohtaan. 

Toisaalta Ksenijaa helpotti se, ettei hänellä ollut pitkän tähtäimen odotuksia kehittymistään kohtaan. Tauon tuoma altavastaajan asema sopi kotkalaiselle, ja kehitys pääsi jatkumaan kohti kolmoishyppyihin tutustumista ja SM-noviisisarjaa. Myös palkintokoroke tuli tutuksi.

– Minulla ei oikeastaan ikinä ole ollut tavoitteita urheilu-urallani. Olen aina harjoitellut niin hyvin kuin pystyn ja luottanut siihen, että se riittää. Jos ajattelen, että minun täytyy tiettyyn ajankohtaan mennessä osata tiettyjä asioita, niin se luo vaan lopulta enemmän paineita, Ksenija sanoo.

”Maajoukkuepaikka motivoi ihan valtavasti ja karkotti myös pelon siitä, etten riitä.”

Ksenija kertoo, että hänen uraansa on määrittänyt kiivas palo oppia. Se sai luistelijan myös matkaamaan Porvooseen treenaamaan, kun muut SM-tason urheilijat lopettivat uransa Kotkan Taitoluistelussa. Motivaation rakoillessa Ksenijan pelastus oli, että hänet valittiin taitoluisteluliiton nuorten maajoukkueeseen vuonna 2020. 

– Maajoukkuepaikka motivoi ihan valtavasti ja karkotti myös pelon siitä, etten riitä. Vierumäeltä ja kaikista kisoista täytyi hakea se motivaatio, koska silloin omassa seurassa ei ollut esimerkkiä siitä, että SM-ura olisi mahdollinen. Myös valmentajat ovat olleet todella tärkeitä motivaattoreita, Ksenija kertoo vaikeammista vaiheistaan.

Vain reilussa viidessä vuodessa luistelun uudelleen aloittamisesta Ksenija selvitti tiensä SM-junioreihin ja SM-senioreihin sekä osallistui SM-kilpailuihin kahdesti. Kotkan Taitoluisteluun palannut urheilija kilpaili viimeisen kerran Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa kevättalvella 2023. Tuolloin opiskelu alkoi kiehtoa Ksenijaa ja keho puolestaan antamaan merkkejä siitä, että huippu-urheilu saisi riittää. 

Oma kokemus etuna valmentamisessa

Nykyään luistelu kuuluu Ksenijan elämään valmentamisen kautta. Heti kilpauran lopetettuaan Ksenija ryhtyi käymään Taitoluisteluliiton valmentajakoulutuksissa, sillä intohimoa lajia kohtaan riitti. Ksenija tuumii, että monivaiheinen ura ja kantapään kautta opitut asiat voivat olla myös vahvuus. 

– Rakastan valmentamista enkä usko, että luistelu jää enää koskaan pois elämästäni. Koska lopetin aika nuorena ja opin jutut myöhemmin tietoisten oppimisprosessien kautta, minulla on vielä hyvässä muistissa kaikki niksit, Ksenija pohtii valmentamistaan. 

”Rakastan valmentamista enkä usko, että luistelu jää enää koskaan pois elämästäni.”

Viime kesänä Ksenija pääsi valmentamaan sekä liiton leireillä Vierumäellä että kansainvälisillä leireillä ympäri Eurooppaa. Lisäksi hän toimii koreografina. Elokuussa 19-vuotias aloitti kansainvälisen liiketoiminnan opinnot Aalto-yliopiston Mikkelin toimipisteellä. Valmentaminen painottuu tällä hetkellä verkkovalmennuksiin. Ksenija pyrkii auttamaan valmennettaviaan uskomaan itseensä, sillä se on hänellä toiminut avaimena onnistumiseen.

– Kannustan siihen, että tänään voi olla vähän parempi kuin eilen. Pitäisi yrittää kilpailla itsensä kanssa, ei välttämättä vierustoverin. Se on ainakin vienyt minua henkilökohtaisesti eteenpäin, Ksenija sanoo.