Finlandia Trophy Espoossa yli 220 vapaaehtoista
Finlandia Trophy Espoossa hääri kisaviikonlopun aikana yli 220 vapaaehtoista. Mukana on niin ensikertalaisia kuin kokeneita konkareitakin – läheltä ja kaukaa. Yhteistä kaikille on rakkaus lajiin ja halu olla mukana osana isoa urheilutapahtumaa.
Suomen Taitoluisteluliiton toiminnanjohtaja Outi Wuorenheimo kiittää vuolaasti vapaaehtoisia, joiden työpanos on merkittävä kilpailujen järjestämisessä.
– Finlandia Trophya tai mitään muutakaan tapahtumaamme ei olisi ilman vapaaehtoisia. Meillä on upeita ja sitoutuneita ihmisiä, jotka ovat mukana täydellä sydämellä. Kisoissa on hyvä sekoitus uusia ja kokeneita tekijöitä.
Kolme Finlandia Trophyssa vapaaehtoisena työskentelevää kertoo, miksi he ovat mukana.
Kilpailujen ääni
Miellyttävä ääni täyttää Metro Areenan ja jäälle kuulutetaan uusi naisluistelija: ”Seuraavaksi Suomesta, on the ice representing Finland, Emmi Peltonen.” Ääni kuuluu vapaaehtoisena Finlandia Trophyssa työskentelevälle Paula Luopio-Lemetyiselle.
Helsinkiläinen Töölön ala-asteen koulun rehtori on ollut mukana Finlandia Trophyssä vapaaehtoisena jo yli 10 kertaa. Mikrofonin takana viihtyvälle Luopio-Lemetyiselle kuuluttaminen on luontevaa.
– Tykkään olla äänessä. Aloin kuuluttaa lasten ja nuorten kilpailuja, kun oma tyttäreni oli pieni. Pian sen jälkeen minua pyydettiin SM-tason kilpailuihin, ja ne avasivat ovet Suomessa järjestettäviin kansainvälisiin kilpailuihin.
Luopio-Lemetyinen korostaa, ettei kuuluttaja ole viihdyttäjä. Hänen tehtävänään on viedä kilpailua eteenpäin ja pitää katsojat mukana tapahtumissa.
– Hyvä kuuluttaja ei ärsytä ketään. Hänellä on selkeä artikulaatio ja puheen melodia, Luopio-Lemetyinen täsmentää.
Kuuluttajan työtä säätelee ISU:n ohjeet ja televisioitavissa lähetyksissä puhetta rytmittää ohjaaja. Ylituomari puolestaan vastaa siitä, mitä sanotaan, kun poiketaan käsikirjoituksesta.
Vaikka Luopio-Lemetyinen on rutinoitunut kuuluttaja, adrenaliini virtaa suonissa ennen isoja kilpailuja.
– En ole koskaan pelännyt esiintymistä tai jännittänyt mikrofoniin puhumista. Isoissa kilpailuissa on sellaista kivaa kihelmöintiä ennen kuin pääsee vauhtiin, kertoo Luopio-Lemetyinen, joka muun muassa kuulutti parinsa Jussi Salmisen kanssa viime vuonna Helsingissä järjestetyt taitoluistelun MM-kilpailut. Kaksikon kemia toimi hyvin, ja he ovat äänessä myös Helsingin GP-kilpailuissa sekä muodostelmaluistelun MM-kisoissa.
”Isoissa kilpailuissa on sellaista kivaa kihelmöintiä ennen kuin pääsee vauhtiin.”
Kilpailun kulisseissa sattuu ja tapahtuu, mutta Luopio-Lemetyiselle kertoo välttyneensä isoimmilta yllätyksiltä. Viime vuoden Finlandia Trophyssä hänen oli tosin reagoitava nopeasti palohälytykseen ja kuulutettava katsojat poistumaan välittömästi hallista. Sekin sujui ilman paniikkia.
Luopio-Lemetyinen tunnustaa, ettei juuri ehdi valmistautua kilpailuihin niin paljon kuin haluaisi. Suomen lisäksi englantia, ruotsia, ranskaa ja saksaa taitava rehtori yrittää ääntää nimet niin kauniisti ja oikeilla painotuksilla, että ne kuulostaisivat mahdollisimman hyvältä.
– Kaikista nimistä ei pysty edes päättelemään, kuinka ne lausutaan. Saan toisinaan apua kilpailijoilta, jotka kertovat harjoituksissa, kuinka heidän nimensä lausutaan, sanoo Luopio-Lemetyinen ja kiiruhtaa kuuluttamaan miesten vapaaohjelmaa.
Mies tekniikan takana
Kilpailujen tekninen johtaja Seppo Vickholm on mies, jonka nimi putkahtelee esiin vähän väliä Metro Areenalla. Vapaaehtoisaktiivi vastaa tittelin mukaisesti kilpailujen teknisistä ratkaisuista. Niitä ovat muun muassa musiikin- ja äänentoisto, tuomarikoroke, kiss & cry -nurkkaus sekä tv-tuotannon käyttämä tekniikka.
Vickholmin polku Suomen Taitoluisteluliiton luottopakiksi on varsin tyypillinen: tyttärien muodostelmaluisteluharrastus HSK:ssa imaisi isän mukaan vapaaehtoistoimintaan 1990-luvun lopulla. Hänen roolinsa kasvoi pikku hiljaa ja vuonna 2009 Vickholm vastasi ensimmäisen kerran kansainvälisten kilpailujen tekniikasta Helsingin EM-kilpailuissa.
”Meillä on ihan uskomattoman hauska ja huumorintajuinen porukka.”
Vaikka omat tyttäret lopettivat luistelu-uransa Team Unique -joukkueessa vuonna 2010, Vickholm tunsi päässeensä omassa harrastuksessaan vasta vauhtiin. Suomessa järjestetyt kansainväliset taitoluistelukilpailut teknisenä johtajana seurasivat toisiaan. Tähän astisista kilpailuista suurin ponnistus oli viime vuonna Helsingissä järjestetyt taitoluistelun MM-kilpailut, joiden valmistelut aloitettiin kaksi vuotta aikaisemmin.
– Touhu on koukuttavaa ja tapahtuman kokee taustalla ihan eri tavalla, Vickholm kertoo.
Mies ottaa projektin kerrallaan, mutta huokaisee silti helpotuksesta jokaisen kilpailun päätyttyä, thank God it’s over. Varsinaista haikeutta hän ei myönnä tuntevansa, mutta jää silti kaipaamaan ihmisiä, joiden kanssa on tehnyt tiiviisti töitä tapahtuman eteen.
– Meillä on ihan uskomattoman hauska ja huumorintajuinen porukka. Ilman sitä ei jaksaisi pyörittää tällaista show’ta ja välillä 17 tuntisia kisapäiviä. Meillä on edelleen mukana yli puolet niistä ihmisistä, jotka olivat mukana ensimmäisissä EM-kilpailuissani. Monesta on tullut myös ystäväni, jonka kanssa olen tekemisissä kisojen ulkopuolellakin, Vickholm kertoo.
Ulkopuolisen silmin Vickholmin vapaaehtoistyö näyttää päivätyöltä. Sitä se ei kuitenkaan ole, vaan mies on palkkatöissä kirjapainossa.
– Minulla on hyvä työyhteisö ja joustava kollega, jotka mahdollistavat harrastukseni. Pystyn ajoittamaan lomapäiväni niin, että olen kisaorganisaation käytössä, summaa Vickholm, joka on seuraavan kerran tulessa jo marraskuun alussa Helsingin GP-kilpailussa.
Vapaaehtoiseksi matkan takaa
Kajaanilainen Elli Ruusu, 18, ehti nauttia kilpailujen ensimmäisestä päivästä, sillä hänen vapaaehtoistehtävänsä ajoittui lauantaille. Seitsemän tunnin junamatkan ja metroseikkailujen jälkeen Ruusu ehti nipin napin katsomoon seuraamaan korealaisen suosikkinsa Junhwan Chan lyhytohjelmaa.
”Halusin nähdä, mitä tapahtuu suurten kisojen kulisseissa.”
– Perjantaina seurasin kilpailua katsomossa yksin. Lauantaina tärkein tehtäväni oli pitää huolta pienistä taitoluistelufaneista ja katsoa ohjelmia heidän kanssaan, kertoo Ruusu, joka toimi ohjaajana Finlandia Trophyn yhteydessä järjestetyssä Fanipäivässä.
12 vuotta taitoluistelua harrastunut ja nykyään TaiKassa valmentava Ruusu kiinnostui vapaaehtoistyöstä oltuaan katsomassa lajin MM-kilpailuja Helsingissä.
– Kotiseudullani ei juuri järjestetä isoja tapahtumia, joten päätin hakea vapaaehtoiseksi Finlandia Trophyyn. Halusin nähdä, mitä tapahtuu suurten kisojen kulisseissa.
Ruusulle jäi hyvä fiilis tapahtumasta.
– Lapsista huolehtiminen oli mukavaa ja tunsin tekeväni jotain tärkeää. Meillä oli kiva päivä.
Yksin Helsinkiin matkustaminen jännitti aluksi Ruusua, sillä hän ei tuntenut ketään vapaaehtoisporukasta. Ennen kisoja pidettiin Skype-palaveri muiden ohjaajien kanssa, joka laukaisi kajaanilaisen jännityksen.
Pitkän matkan takaa tullut Ruusu ehti yhdistää Trophy-viikonloppuunsa myös sukuloinnin ja majoittui sukulaistensa luona Espoossa. Kotimatka alkoi aikaisin sunnuntaiaamuna, sillä illalla pienet luistelukoululaiset jo odottivat valmentajaansa Kajaanin jäähallissa.
TEKSTI Katariina Kivimäki KUVAT Sari Niskanen ja Elina Paasonen