Henkilöt

Arki on excelissä

20 joulukuun, 2017 Marita Kokko Sari Niskanen

Helsinkiläiset Mea, Mai, Mirjami ja Ville Penttinen elävät luistellen ja luistelulle. Koska pakettiin kuuluvat vielä tyttöjen baletti ja Villen päätyö yrittäjänä, on elämä viety exceliin minuuttien tarkkuudella. Mirjami laatii viikon exceliin joka perjantai saatuaan baletin tuntijärjestyksen. Aikataulutus lopetti perheriidat, joita aikatauluista väkisinkin syntyi, kun menot olivat muistin varassa.

– Muut elävät aikataulun mukaan. Siinä ovat tapahtumat herätyksiä, aamupaloja ja aterioita myöten. Villen kanssa soittelemme vielä joka aamupäivä tarkistaaksemme, että aikataulu pitää, kertoo HSK:n päävalmentaja Mirjami Penttinen.
– Minulla on maanantaisin aikataulu sähköpostissa ja sen mukaan sovitellaan muu, toiseksi työkseen valmentava Ville täydentää hymyillen.

Luistelu on hallinnut Mirjamin ja Villen elämää lapsesta lähtien. Mirjami ehti luistella yksinluistelijana sekä nykyseurassaan että Etelä-Vantaan Taitoluistelijoissa. Muodostelmaa hän luisteli Rockettesin riveissä lähes kymmenen vuotta, vuoteen 1997. Ville aloitti taitoluistelun kymmenvuotiaana. Kilpailu-ura alkoi jäätanssissa ja vaihtui sitten muodostelmaan.

Maaliskuussa 2000 Mirjami aloitti muodostelmaluistelun päävalmentajana HSK:ssa. Ville oli silloin joukkueen jäsen. Parin rakkaustarinan Miru kertoo alkaneen ensi katseesta. Kuitenkin kahden vuoden verran he pitivät matalaa profiilia ja tutustuivat toisiinsa.

Pari oli jo ostanut yhteisen asunnon ja asui yhdessä, kun he totesivat rakkauden ajavan ohi luistelun. Jos heidän seurustelunsa häiritsisi muita, olisi aika lopettaa luistelu. Joukkue sai vapaasti kertoa mielipiteensä, mutta kenellekään seurustelu ei ollut ongelma.

Yhteistyö myös luistelijan ja valmentajan rooleissa jatkui viitisen vuotta. Häätkin vietettiin jäällä Kisakalliossa, ja ne nähtiin myös televisiossa Satuhäät-sarjan esittelyjaksona.

Tyttäristä Mea syntyi 2005 ja Mai 2008. Mirjamin työkuvioita vauvavaihe ei pistänyt uusiksi.

– Synnytin Mean keskiviikkona ja sunnuntaina olin normaalisti jäällä kaikkien neljän joukkueen kanssa. Tietysti se oli umpihullua, enkä suosittele sitä kenelläkään muulle. Mutta kun katson, miten sosiaalisia tytöt ovat, kun ovat kasvaneet täällä hallilla, se on antanut heille paljon, rohkeutta olla vieraiden ihmisten seurassa ja kykyä toimia uusissa tilanteissa. Samalla he ovat saaneet olla vanhempiensa kanssa todella paljon.

Esikoistytär oli vauvana rauhallinen ja jaksoi odottaa, että tunti loppui. Mai ei odottanut sekuntejakaan, vaan kaikki tiesivät hetkessä, että tytöllä on nälkä.

Vauva- ja taaperovaiheessa apuna olivat seuran silloinen puheenjohtaja ja yhden luistelijan isosisko. Tytöt matkustivat mukana kisamatkoilla. Mirjami on laskenut, että Mea oli tehnyt 13 reissua ennen kahta vuottaan.
Molemmat tytöt ovat nykyisin sekä muodostelmaluistelijoita että kansallisbaletin oppilaita.

”Isä on äitiä tiukempi valmentaja, ja he ovat hyviä eri asioissa.”

Tällä haavaa lajien lomittaminen onnistuu hyvin, sillä tunnit eivät mene päällekkäin. Mea harjoittelee viikoittain viidesti sekä jäällä että baletissa. Mailla on molempia harjoituksia neljä kertaa joka viikko. Läksyjen vuoro on illalla.

Mealla on edessään lajin valinta. Alun perin suunniteltiin, että valinta tehtäisiin tytön ollessa viidennellä. Mutta nyt kuudennellakin molemmat lajit vielä onnistuvat rinnakkain, vaikka harjoitustunteja tulee 26 viikossa.

– Nyt Mealla on ekstrana vielä Pähkinänsärkijän Klaaran osan jouluna. Vahdimme kuitenkin aika tarkkaan, että tytön pää ja kroppa pysyvät kasassa, Mirjami painottaa.

Äiti ja isä valmentajina

Tytöt kohtaavat vanhempansa myös valmentajina. He tietävät, että jäällä on puhdas valmentaja-luistelija-suhde, vaikka he saavatkin kutsua vanhempiaan äidiksi ja isäksi. Etunimet kuulostaisivat omien lasten suusta keinotekoisilta.

Mirjami näkee oman lapsen mukanaolon myös hyödyttävän joukkuetta. Kun Mean joukkueen kanssa keskusteltiin vanhempien suhtautumisesta harrastukseen, olivat kaikki alkuun aivan hiljaa. Sitten Mea avautui kertomalla, kuinka tyhmää on, kun äiti-Mirjami aina balettitunnin jälkeen kysyy, kuinka meni. Eihän tunnin jälkeen halua heti puhua. Mean puuskahdus sai muutkin kertomaan tuntemuksistaan.

Tytöt osaavat arvioida vanhempiaan myös valmentajina.

– Äidin kanssa tehdään pätkiä ja sitten kokonainen ohjelma. Isä taas vaatii toistamaan yhtä ja samaa kohtaa vaikka kuinka kauan. Vasta ihan viimeiseksi tehdään kokonainen, Mai kuvaa.

– Isä on äitiä tiukempi valmentaja, ja he ovat hyviä eri asioissa. Äiti on hyvä katsomaan ja korjaamaan perusluistelua, isä puolestaan on hyvä opettamaan sitä, Mea analysoi.

Luistelussa tyttöjä vetää puoleensa uuden oppiminen. Sekä Mea että Mai kertovat jännittävänsä kisaamista, mutta hyvällä tavalla.

– Balettikin on vaikea laji, mutta siinä ei niinkään jännitä esiintyä. Sen sijaan luistelussa on niin paljon kiinni tekniikasta. Siksi sitä jotenkin jännittää enemmän, Mea tiivistää.

Klassinen baletti tukee lajia. Mirjamin mielestä kaikki pienet luistelijat tulisi laittaa pienissä ryhmissä balettitunnille kolme, neljä kertaa viikossa.

Mirjami kertoo oppineensa valmentajana paljon tyttäristään.

– Esikoinen on malliesimerkki supertreenaajasta, joka saa korjattua kaiken heti. Sitten tulee tämä minun peilikuvani, joka elää täysillä ja jäätävällä tunteen palolla. Hän ei jaksa kuunnella pitkiä puheita, vaan kuuntelee mielellään lyhyitä ohjeita.

Ville on urheiluvaatealan yrittäjä, jolle valmentaminen on toinen työ. Valmennus työllistää vähintään neljänä päivänä viikossa.

”Jaksamiseni takaavat hyvä parisuhde sekä lapset.”

– Yrittäjän hommaa voi tehdä vaikka aamusta yöhön. Onneksi luistelu on niin kokonaisvaltaista, että kaikki muu hetkeksi unohtuu. Se on terapiaa vastapainoksi päivätyölle. Se ei tunnu taakalta, vaan todella hyvä breikki päivätyöhön.

Mirjamilla on opetustunteja 34 viikossa ja torstait vapaata, ainakin suunnitelmissa.

– Tähän työhön pitää olla palo ja innostus kilpailla. Joskus motivaatio on pitänyt kaivaa esille, mutta aina se on löytynyt. Nyt aikuisena tuntuu, että tämä työ ottaa enemmän kuin antaa. Yksi maailmanmestaruus tai Suomen mestaruudet eivät riitä palkinnoksi siitä, kuinka paljon työllesi annat. Mutta tämä on niin tunne- ja sydänpeliä, että tasapainoa on vaikea mitata.

Mirjami tietää monen valmentajan elävän työlleen niin, että he jäävät yksin.

– Olen onnellinen, että löysin miehen aikaisin. En jaksaisi tätä ilman Villeä. Jaksamistani takaavat hyvä parisuhde sekä lapset. Itse asiassa meillä on hauskaa keskenämme

Koti on perheelle rauhan paikka, jossa ei luistelusta puhuta kuin korkeintaan pakollisia tyttöjen luistelun juoksevista asioista. Valmennusasiat kuuluvat työaikaan.

Perhe jatkaa nykyiseen tahtiin tasan niin kauan kuin kivalta tuntuu.

– Siinä vaiheessa kun taakasta tulee liian iso perheelle tai itselle, tämä on ohi. Vielä se tuntuu mielekkäältä, Ville tiivistää.

Kirjoitus on julkaistu alun perin Taitoluistelu-lehdessä 5/2017.