Siitä on jo yli kahdeksan vuotta; minun ja tyttäreni päätöksestä aloittaa taitoluistelu, toimintansa juuri uudelleen käynnistäneen Nurmijärven Taitoluistelijoiden luistelukouluissa. Laji vei minut mennessään kertakokeilusta ja tytärkin innostui kunnolla loikattuaan luistelukoulusta seuramme yksinluistelun vastuuvalmentaja Maj Holmbergin valmennukseen.

Minä puolestani edistyin seuratyön parissa – piruettini viipottavat yhä villisti pois paikaltaan ja lutzin pääsen korkeintaan kerran vuodessa. Mutta vuodet NTL:n varapuheenjohtajana, puheenjohtajana sekä viestintävastaavana sitouttivat minut taitoluistelumaailmaan. Kilpailuvastaavana en ole ikinä ollut, mutta olen silti vastannut kaikista seuramme yksinluistelukilpailuista. Niiden järjestäminen, jos mikä, on salainen ihastukseni, haasteeni ja jokavuotinen kehittämisen kohteeni.

Kisatalkoissa

Järjestimme NTL:n ensimmäiset yksinluistelukilpailut kuusi vuotta sitten puolen päivän tähtikisoina. Tuolloin kaikki 10-15 kilpailevaa yksäriämme tintit, minit, B-silmut ja taitajat -sarjoissa pääsivät luistelemaan kotikisoihin ja ajattelimme rinta rottingilla, että näin meillä tehdään aina. Mutta toisin kävi. Vaikka liki viittäkymmentä kisaavaa yksäriä ei enää pystykään kaksipäiväiseksi venyneissä kotikisoissamme kisauttamaan, tavoitteenamme on aina sujuvat ja leppoisat kisat, joissa kaikki viihtyvät – me järjestäjät muiden mukana.

Jotta saisimme kaikki perheet kurkistamaan sisään yksinluistelukisojen maailmaan, otimme tänä vuonna tiukan linjan: vain talkootöihin osallistuvien perheiden luistelijat kisaavat. Kuulostaa kenties kovalta, mutta Sinettiseurana korostamme myös tasapuolisuutta. Mitä enemmän tekijöitä, sitä lyhyemmät talkoovuorot.  Ja mitä kaikkea osallistumattomat missaisivatkaan!

Illalla istuimme alas kisatoimikunnan kanssa, jossa on edustettuna kaikki viisi yksäriryhmäämme. Miten mahtavaa onkaan, että mukana on myös innokkaita uusia untuvikkoja, jotka varasivat kalenteristaan koko kisaviikonlopun ja lupasivat oitis opetella tähtisarjojen tuloslaskennan. Nautin, kun saan opastaa ja ohjata heitä taitoluistelukilpailujen salaperäiseen maailmaan. Tajuan samalla sen, kuinka paljon olen itse lajista ja kisoista vuosien saatossa oppinut.

Työ kantaa hedelmää

Tärkeintä on ollut oppia lankojen yhdessä pitämisen jalo taito ja ymmärtää se, että mikään ei ole mahdotonta eikä kaikkeen voi varautua. Aina tulee vastaan yllätyksiä, jotka on tehty voitettavaksi. Tärkeintä on kuitenkin hymyillä ja olla läsnä, kuunnella, kannustaa sekä jakaa kehuja ja kiitoksia – nauttia ja antaa muidenkin nauttia.

On hienoa huomata, että olemme seurana ja kilpailunjärjestäjänä myös kehittyneet – saaneet kerran jopa vuoden kilpailunjärjestäjä -maininnan, joka ilahduttaa vuosia. Parasta seuratyössä on kuitenkin aina ollut se, että voin osaltani edistää luistelijoidemme mahdollisuuksia jatkaa harrastustaan kotiseurassaan. On ollut mieletöntä kokea se, kuinka NTL sai joitakin vuosia sitten ensimmäiset ISU-sarjalaisensa ja vastaavasti nähdä se, kuinka tyttäreni saa SM-noviiseihin siirryttyään kunnian olla ensimmäinen SM-sarjassa luisteleva uuden NTL:n kasvatti. Upeinta onkin nähdä tehdyn työn kantavan hedelmää seuran, luistelijoiden ja valmentajienkin kehityksen kulkiessa käsi kädessä.

Siksi minä teen seuratyötä – iloisesti ja hymyillen, vuodesta toiseen.

Kaisa Sainio
Kirjoittaja on seura-aktiivi, joka toiminut Nurmijärven Taitoluistelijoissa mm. puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana

Kuva: Mikko Linsiö